Kosinta aalloilla

Kosinta tapahtui heinäkuussa 2019. Kesä, ja oikeastaan koko alkuvuosi, oli ollut meille molemmille hengästyttävän työntäyteinen. Aika oli hujahtanut nopeasti luovien projektien parissa ahertaessa, ja kun ensimmäinen kaikesta aktiviteetista tyhjä kesälomaviikko tuli vastaan, karkasimme kiitollisina Turun saaristoon rentoutumaan ja viettämään parisuhdeaikaa.

Matkamme alkoi Naantalista, josta lähdimme Saariston Rengastietä Taivassaloon. Reittimme kulki Kustavista Mossalaan, sieltä Houtskariin, Korppooseen ja lopulta Nauvoon, josta olikin jo lyhyt matka takaisin Turkuun. En ollut aikaisemmin tajunnut, kuinka helppoa saaristossa matkailu onkaan!

Pakko hetki muutenkin mainostaa saaristoa, koska moni varmaan pohtii näin kesän kynnyksellä vaihtoehtoja kotimaan matkailuun. Saaristossa etäisyydet ovat todella lyhyet, joten matkan aikana ehtii hyvin pysähtyä eri paikkoihin tutkimaan luontoa ja historiaa. Me vietimme suurimman osan öistä telttaillen, ja ainakin omien kokemusten mukaan muut lomailijat olivat todella ystävällisiä ja seurallisia. Kaiku sai paljon rapsutuksia, eikä kukaan hermostunut tai ärtynyt, vaikka hän onkin äänekäs ja innokas koirakaveri. Saaristossa on paljon ihania vanhoja kirkkoja (Korppoon ja Houtskärin kirkot edustavat kuvissa) ja venevajahenkisiä rakennuksia, joissa piisaa tarinoita jaettavaksi.

Tällä kertaa kuljimme reitin autolla, mutta matkan päätteeksi totesimme molemmat, että meidän on tulevaisuudessa ehdottomasti päästävä tutkimaan saaristoa meriteitse. Monet kauniit merimaisemat avautuvat vetten päällä varmasti ihan eri tavalla kuin saaristoteitä kiemurrellen.

Matkan puolivälissä lautta toi meidät Mossalan idylliseen poukamaan, johon päätimme jäädä spontaanisti yöksi. Törsäsimme oikein kunnolla ja varasimme perusmukavuuksilla varustellun mökin, joka tuntui melkoiselta luksukselta telttailun jälkeen! Illalla kävelimme lähellä olevalle näköalapaikalle, jossa saattoi silokallioilta seurata punertavaa auringonlaskua. Meillä oli kaikki tarvittava: skumppaa, kitara ja pieni hiprakka.

Lauleskelimme yhdessä, kunnes Hannu sanoi, että haluaa esittää minulle laulun. Hän lauloi herkistyneenä biisin Stand By Me, polvistui ja tarttui käteeni. Ja tuntuu ihan typerältä näin jälkikäteen sanoa, että olin totaalisen yllättynyt, koska olisihan tuossa tilanteessa pitänyt ihmisen jo aavistaa! Koko alkuvuoden hulinan takia naimisiinmeno ei ollut käynyt mielessänikään, joten en osannut odottaa kosintaa, vaikka tietenkin olimme leikkimielisesti silloin tällöin puhuneet häistä ja juhliin liittyvistä toiveista. Hannu puhui todella kauniisti, ja itseänikin alkoi itkettää enkä saanut mitään sanottua, päässä vain pyöri tuhat miljoonaa ajatusta. Nytkö tämä tapahtuu, tältäkö se tuntuu, tällaistako se on, kun joku kosii? Suutelimme ja halasimme, ja Hannu varmisteli ujosti että oliko tuo myöntävä vastaus, ja tajusin lopultakin avata suuni: “Joo! On! Kyllä! Tahdon!” 😀

En ole koskaan ollut kosinnan glorifioija, tai halunnut antaa sille liikaa painoarvoa. Ehkä olen osittain pelännyt, että jos mietin kosintaa liikaa, alan odottaa sitä ja muutun katkeraksi naiseksi, joka pettyy joka kerta, kun erityisinä treffipäivinä sormus ei olekaan jälkiruoassa tai taskun pohjalla. Olin jo päättänyt, että jos mieleni kääntyy joskus siihen suuntaan, suunnittelen ja teen kosinnan itse, koska eihän sillä ole mitään väliä, kuka aloitteen tekee!

Mutta täytyy myöntää, että kosinnan myötä jokin muuttui. Se muutos ei näkynyt missään, ei hyvänpäiväntoivotuksissa, ei yhteisissä lounashetkissä tai suukoissa, se tapahtui meidän molempien sisällä osittain tiedostamatta.

Tämä ihminen haluaa olla kanssani nyt ja aina.

One thought on “Kosinta aalloilla

Leave a Reply