Pizza Tasting

Olemme miettineet yöpalan tekemistä itse, ja kaaso L suositteli heti yhtä hänen luotettavimmista pizzataikinaohjeistaan, jonka ansiosta pohjasta saisi pehmeän ja paksun. Päätimme hyödyntää hääsuunnitteluviikonloppua järjestämällä pienen Pizza Tasting -lounaan, jotta häätiimi voisi kommentoida ja antaa palautetta eri makuvaihtoehdoista.

Halusin kokeilla viittä eri pizzamakua:

Edellisenä iltana kaaso L ja W tulivat auttamaan pizzatalkoissa. Ja kyllähän siinä useampi tunti upposikin! Taikinat valmistuivat hirveän nopeasti, kun L tiesi ja tunsi reseptin, joten siitä oli selkeästi suurin apu. Eniten työtä oli lehtikaalipizzan pestossa sekä tofupizzan mausteisessa hoisin-kastikkeessa. Nämä olivat myös vegaanisia villejä kortteja, halusimme nähdä miten ne sopeutuvat suomalaiseen makumaailmaan.

Kaaso L loisti kokkailuhommissa, ja voin sanoa, että kivi vierähti sydämeltä: tämän ihmisen kanssa hääruokien valmistelu tulee varmasti onnistumaan ♡ Hän oli todella järjestelmällinen – suunnitteli vaiheet etukäteen ja pohdiskeli budjettia jo ensimmäisellä kauppareissulla. Opin monia jatkon kannalta hyödyllisiä pointteja! Kuinka tärkeää onkaan, että vieras näkee jo pizzoja katsoessa mitä siinä on sisällä? Pizzojen tulisi olla selkeästi erinäköisiä, niin että vieras erottaa helposti mitkä ainekset sopivat hänen ruokavalioonsa ja makumieltymyksiinsä eikä kukaan ota vahingossa pizzaa, jossa onkin yllätyksenä jokin odottamaton ainesosa. Tietenkin selkeät ruokien nimeämiset ja omille astioille asettamiset myös helpottavat tätä.

Yllättävin (ja toisaalta myös olennaisin) tekijä oikeastaan pizzoissa oli uuni! Nykyisen asuntomme uuni on todella hidas, joten paistoaikaa oli haastavaa arvioida. Tästä johtuen jotkut pohjat olivat pehmeitä ja toiset rapsakoita, lehtikaalipizzaan tuli melkein ciabattamainen koostumus. Tähän ratkaisuna olisi tietenkin se, että uuni olisi pizzatalkoissa tuttu, joten leipoisimme hääviikonlopun pizzat varmaankin kaaso L:n kotona, jolloin hän tietää ja tuntee uunin optimaalisen lämpötilan ja paistoajan. Samoin pizzojen lämmittäminen oli haasteellista. Toki hääpäivänä juhlapaikan henkilöstö todennäköisesti hoitaisi pizzojen lämmittämisen.

Pizzat saivat hyvän vastaanoton! Tällaiset kommentit raati meille jakoi:

  • Lehtikaali: Lisää öljyä ja valkosipulia. Voisiko olla myös muita täytteitä, esimerkiksi kesäkurpitsaa tai munakoisoa? Hyvä, paksu pohja, mutta hieman kuiva ja ciabattamainen.
  • Tofu: Jakaa mielipiteitä, joko ehdoton suosikki tai ei yhtään hyvä. Ohut pohja sopii. Kastiketta voisi kehittää enemmän BBQ-henkiseksi. Pieni polte hyvä, voisi olla jopa vähän lisää, jäähtymisen ja uudelleenlämmityksen jälkeen ei niin tuju.
  • Margarita: Hyvä, ei lisättävää
  • Lohi: Hyvä, paksu pohja sopii.
  • Muuta: Erillisenä valkosipulia, oreganoa, basilikaa ja rucolaa pizzan päälle laitettavaksi.

Erityisen iloinen olen siitä, että myös hieman erikoisemmat vegaanipizzat tekivät kauppansa. Kokeilu oli kaiken kaikkiaan todella hyvä, saimme monia hyviä kommentteja sekä jatkokehitysideoita, ja myös pizzapalan koko alkoi hahmottua mieleen. Yöpalan tekeminen omatoimisesti on pohdituttanut niin häätiimiä kun juhlapaikan henkilöstöä, mutta olemme edelleen Hannun kanssa sitä mieltä, että yöpalassa jos missä olemme valmiita säästämään! Keskustelut ja suunnitelmat siis jatkuvat ainakin toistaiseksi. Mielestäni ruokien tekeminen ja valmistelu on myös hauskaa yhdessä tekemistä, josta en haluaisi kokonaan luopua. Nopeasti laskettuna pizzapeltejä tulisi meidän vierasmäärälle 12 kpl, mikä ei kuulosta ollenkaan mahdottomalta yhden pizzaviikonlopun hommalta. Pizzat voisi valmistaa pari viikkoa ennen hääpäivää, pakastaa ja lämmittää juhlapaikan uunissa iltapalaksi. Tästä pitää vielä käydä sähköpostikeskustelua tilan omistajan kanssa puolin ja toisin.

Nyt seuraavaksi pitäisi laskeskella yöpalan budjettia ja miettiä mitä muutoksia teemme kokeiltuihin resepteihin! Olen myös edelleen haaveillut nachobaarista, missä olisi lämmintä juustokastiketta, salsaa ja guacamolea nachojen kaveriksi. Äitini kautta saisin tukusta isompia kastikepöniköitä, mikä tietysti helpottaisi esillelaittoa. Ja ainoa lämmitettävä ainesosa olisi juustokastike. Nachojen syöminen on tietenkin huomattavasti sotkuisempaa kuin pizzojen, mutta en ole silti vielä valmis torppaamaan tätä ideaa täysin!

Tähän loppuun vielä omia vinkkejä pizzan tekoon:

  • Sekoita tomaattikastikkeeseen suolaa, pippuria, oreganoa ja valkosipulia tai valkosipulijauhetta, että saat kastikkeesta maukkaamman.
  • Laita juusto tomaattikastikkeen päälle, ja juuston päälle täytteet. Täytteitä olisi hyvä olla enintään kolme per pizza.
  • Paista korkeassa lämmössä (250-300 astetta) uunin alatasolla, että pohjasta tulee rapsakka ja pizzasta sisältä pehmeä.

Tässä myös käyttämämme pizzataikinaohje, jonka kaaso L on aikoinaan bongannut netin syövereistä:

3 dl vettä
2/3 palahiivaa tai yksi 11 g pussi kuivahiivaa
1 tl suolaa
noin 6 dl vehnäjauhoja
1/2 dl öljyä

Uuni 250 asteeseen, paistoaika noin 12-15 minuuttia uunista riippuen.

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen.
Lisää suola ja ensin 1,5 dl jauhoja, ja sen jälkeen loput jauhot.
Lisää öljy ja vaivaa tasaiseksi.
Kohota taikinaa tunti.

Inspiroivia ruokahetkiä!

Leave a Reply