Aurinkokuningatar ja kuulumiset

© Zoltan Tasi on Unsplash

Huh huh! Syksyn illat ja vähenevä valo alkavat painaa sen verran päälle, että tämä aurinkokuningatar käpertyy pikkuhiljaa kuoreensa ja haluaisi vaan köllötellä sohvalla kaikki illat Netflixiä ahmien. Valoisaan aikaan tohotan menemään tuhatta ja sataa, ja syksyn saapuessa huomaan, miten oma jaksaminen hidastuu etanan tasolle eikä mistään meinaa tulla enää mitään. DIY-Duracell-pupu vaihtuu kömpelöksi unikeoksi… Yleensä väsymys on saatu korjattua marras-joulukuussa pienellä ulkomaan matkalla etelän lämpöön, mutta tänä vuonna pitää ehkä tutustua kirkasvalotarjontaan ja taikoa Malagan tunnelma olohuoneeseen.

Samaan aikaan elämään on ilmestynyt muitakin aivan uskomattoman ihania, mutta suunnittelua vaativia projekteja, jotka syövät aikaa häähumuilulta. Siispä vaihteeksi vain yleisiä hääkuulumisia!

Katsottiin viikolla Hannun kanssa Netflixiin ilmestynyt romanttinen komedia Five Year Engagement, jossa pariskunnan suunnittelemat häät viivästyvät aina syystä tai toisesta. Oli hauskoja amerikkalaiseen hääskeneen liittyviä viittauksia, ja mun mielestä katsomisen arvoinen elokuva, vaikka ei loppujen lopuksi ollutkaan mikään tajunnan räjäyttävä tarina. Jos sulla on sunnuntai-ilta vapaa ja vailla tekemistä, niin tässä hyvä seuralainen siihen!

© Universal Pictures

Viime aikoina olen hieman murehtinut sitä, laskeutuuko koronan varjo sittenkin myös meidän elokuun häihin. Olen ollut pitkään positiivinen asian suhteen, mutta pikkuhiljaa alkaa ymmärtää sen, että poikkeustilanne tulee todennäköisesti jatkumaan, kunnes saadaan kehitettyä tarpeeksi tehokas rokote virusta vastaan, mikä sekään ei varmasti ole lyhyt ja mutkaton prosessi. Juhlapaikkamme ei ole tässä tilanteessa ideaali, koska sali ei ole niin iso, että pystyisimme istuttamaan 80-90 vierasta reiluilla turvaväleillä tilaan, vaan meidän tarvitsisi todennäköisesti karsia vieraiden määrää rankalla kädellä (ei niin ideaalia) tai pitää intiimimpi vihkiminen ja siirtää isoja juhlia (ei mielekästä, mutta tarpeen tullen tehtävissä). Varasuunnitelman paikka siis ehkä on, vaikka vielä on hankala sanoa mitään suuntaan tai toiseen… Tiedän, että omaa fiilistäni helpottaa se, jos olemme varautuneet mahdollisimman moneen skenaarioon. Onneksi tässä on vielä aikaa, edetään päivä kerrallaan.

Syksyn illoissa iloa ovat tuottaneet yhteinen argentiinalaisen tangon kurssi ♡ ♡ ♡ Olen aivan hullaantunut tähän tanssihommaan!

Alkuperäinen häämatkakohteemme oli Argentiina, jonne olisimme halunneet mennä useammaksi viikoksi, ja matkata myös Chileen ja/tai Ecuadoriin. Hannu on käynyt Argentiinassa kaksi kertaa, ja tanssinut argentiinalaista tangoa aikaisemmin noin vuoden viikottain. Itse en ole niin kokenut tanssija, lukion vanhoista selvittiin ja nuorempana olen jotain yksittäisiä kursseja käynyt, mutta ihastuin kyllä heti tangon leikkisyyteen ja läsnäoloon. Ja erityisen ihanaa tanssimisesta tekee tietenkin se, että sitä voi harrastaa yhdessä sen oman rakkaan kanssa. Tällä hetkellä häämatkahaave tuntuu kaukaiselta, mutta tanssiminen jatkuu!

Edelliset tanssikenkäni menivät rikki pari viikkoa sitten, joten ostin ihan oikeat tangokengät, ja tulinpa ajatelleeksi, että miksi en käyttäisi niitä häissäkin? Tanssikenkäliikkeen myyjän mukaan jokunen muukin morsian on keksinyt saman idean, ja ostanut tanssikengät häitä ajatellen. Kengät muovautuvat tässä vuoden aikana mukaviksi jaloissa, ja niitä tulee joka tapauksessa käytettyä viikottain, joten rakkuloita tuskin olisi tiedossa hääpäivänäkään. Lisäksi tanssikengät ovat erityisen pehmeät ja miellyttävät jalassa.

Valkoiset kengät jäivät tällä kertaa hyllylle, ja tilalle tulivat tällaiset nuden sävyiset korkokengät, jotka koeajoin jo edellisellä tanssitunnilla, ja olin tyytyväinen lopputulokseen. En juuri käytä korkokenkiä arjessa, mutta juhlissa tykkään korkokenkien tuomasta juhlan tunteesta, joten viikottainen harjoittelu tekee oikein hyvää. Hankin ehkä jotkut rennommat, vaaleat ballerinat näiden kenkien kaveriksi, jos jalka väsyy iltaa kohden.

Käytän tällä hetkellä paljon aikaa tilasuunnitteluun liittyvien tarjousten metsästämiseen ja tarvittavien tuotteiden kartoittamiseen. Yritämme hankkia häitä varten koriste-esineitä, joita voimme hyödyntää kodin sisustuksessa. Isommat elementit ja tuotevolyymit pyrimme hoitamaan vuokraamalla. Kirjoitan tilasuunnittelun ja koristelun etenemisestä tarkemmin oman postauksensa, mutta tässä Askon alennusmyynnistä napatut, boheemit lyhdyt sekä kotiin että häihin!

Tunnelmallista ja rentoa syksyä sinne ♡

One thought on “Aurinkokuningatar ja kuulumiset

Leave a Reply