Sinetit ja kohokuviot

Rakastan vahasinettiä ja kohokuvioita kirjeissä, laadukkaiden papereiden kanssa ne tuovat kutsuun arvoa ja estetiikkaa. Jotenkin sitä arvostaa käsillä työstettyä kirjettä ihan eri tavalla kuin koneella nopeasti printattua! Haluan, että hääkutsuissa näkyy ja tuntuu se sama rakkaus ja intohimo, jolla suunnittelemme näitä häitä. Lisäksi projektina hääkutsujen tekeminen on superhauskaa: siinä yhdistyvät visuaalisuus ja käytäntö. Ja ne ovat kiistämättä minun ja Hannun suurimmat vahvuudet!

Minulle on ollut alusta asti itsestäänselvää, että hääkutsuissa mennään hifistelyn syvään päätyyn, eli hankitaan vahasinettileimasin ja kohokuviopuristin. Hannu ei näistä niin ymmärrä, mutta on diplomaattisesti antanut minulle AD:n ohjakset hääkutsujen suhteen. Olemme vitsailleet, että nyt häissä pitäisikin kääntää kaikki päälaelleen, eli Hannu suunnittelisi kaiken visuaalisen ja minä hoitaisin musiikit ja tarvittavat säveltämiset. No, päädyimme kuitenkin käyttämään toistemme vahvuuksia hyväksemme, ja se onkin silottanut hääsuunnittelun tietä mukavasti.

Sinettileimasin

Leimasimessa kävi niin ihanasti, että kaaso W oli salaa tilannut leimasimen Blue Signilta minulle synttärilahjaksi! Blue Signilla kuviota oli yksinkertaistettu ja viivoja vahvistettu, että kuviointi näkyisi tarpeeksi hyvin 26 mm leveässä leimasimessa.

Leimasin tuntuu yksinään hieman orvolta ilman köynnöksiä, jos sitä vertaa monogrammiin, mutta osana suurempaa kokonaisuutta uskon sen sujahtavan mukaan vielä paremmin kuin miten monimutkaisempi versio olisi istunut.

Kohopuristin

Blue Signilta tilattiin myös kohopuristin. Kohopuristimeen köynnöksen ottaminen mukaan onnistui oikein hyvin, mutta päädyin käyttämään yksinkertaisempaa kehäkuviota, jotta monogrammista ei tulisi liian monimutkainen ja vaikeasti hahmotettava. Koska kohokuviossa pelataan varjoilla, niin kaunokirjaimet katoavat helposti muiden koristeiden sekaan. Lopputuloksesta tuli suorastaan huikea, olen todella tyytyväinen! ♡

Kohopuristin oli melko arvokas sijoitus. Tämä malli kustansi 120 euroa, mutta päästyäni kotiin kokeilemaan puristimen tekemää jälkeä, en olisi luopunut siitä enää mistään hinnasta! Kohokuvio tuo paperiin kaipaamaani eleganssia, ja parasta tietysti on, että pystymme hyödyntämään puristinta myös muissa paperituotteissa!

Hankimme myös vahalusikan, jolla vahan sulatus onnistuu paljon paremmin, kuin tavallisella lusikalla. Tässä lopullinen välineistö hääkutsujen työstöön!

En malta pitää näppejäni erossa näistä ♡

Leave a Reply