Kutsupaja

Tällä kertaa kerron kutsupajasta, eli hääkutsujen kasaamisesta! Vietin parin viikon illat ja viikonloput kutsujen parissa. Vahasinettejä pystyi tekemään vain yhden kerrallaan, koska leimasimia oli yksi. Leivinpaperi on muuten todella kätevä sinettien tekoon! Sinetin saa helposti leivinpaperista irti, kun se on kovettunut.

Muutamat elokuvat ja pari arkkitehtuurisarjaa kulutettiin loppuun sinettejä sulatellessa (hääsarjoja on tullut ahmittua ähkyyn asti, joten kaipasin vähän jotain muuta katseltavaa). Hannu välillä pyöritteli silmiään ahertamiselleni, mutta minua ei yhtään haitannut viettää aikaa näiden kauniiden paperituotteiden parissa ♡

Lopputuloksesta tuli todella elegantti ja merellinen, vaikka eihän omaa työtä saisi koskaan ikinä kehua. Taitoimme kartan infolehtisen väliin ja laitoimme virallisen hääkutsun niin, että sen näkee ensimmäisenä kirjeen avatessa. Kirje suljettiin joustavalla sinetillä, joka ei mene rikki postissa. Voin rehellisesti sanoa kasanneeni jokaisen kutsun syvällä rakkaudella!

Halusin uhmata kalligrafiapelkoani ja kirjoittaa osoitteet käsin. En ole varsinaisesti pitänyt käsialaani erityisen kauniina, ja huomaan, että kiireisen työn perässä myös käsialastani on tullut hirveää suttua enkä yksinkertaisesti malta kirjoittaa rauhassa, vaan söherrän sanat lehtiöön niin nopeasti kuin pystyn. Lopputulos ei ole kaunis, voin kertoa… Opiskeluaikoina minulle oli veren ja hengen asia kirjoittaa kauniita muistiinpanoja, joten tiedän esteettisemmän käsialan uinuvan siellä jossain projektikiireiden alla.

Ihastelen hienoja kalligrafiavideoita, ja kauniin tekstin muodostuminen paperiin on rauhoittavaa, mutta minua ehkä hieman nyppii se, että fontit muistuttavat kaikki toisiaan. Päädyin siis siihen, että kirjoitan osoitteet ja muut tarvittavat tekstit itse, jotta kutsuun saisi persoonallisuutta ja jotta se tuntuisi henkilökohtaisemmalta. En halunnut kopioida mitään tiettyä fonttia, vaan käyttää omaa käsialaa vähän koristeellisemmin. Ensimmäiset osoitteet olivat mielestäni Aivan Kamalia, mutta tiedostan olevani erittäin kriittinen tällaisissa asioissa. Voin kuitenkin sanoa että 40 kirjeen jälkeen kirjoittamiskynnyskin oli jo laskenut huomattavasti. Uskon toiston voimaan, ja tässä sitä toden teolla tuli!

Kutsupajan ehdottomasti suurin anti ihanien paperituotteiden hypistelyn lisäksi oli se, että päässä konkretisoi ajatus siitä, ketä olemme kutsumassa häihimme. Olen aikaisemminkin kipuillut vieraslistan kanssa, sillä lähipiirimme on laaja ja saisimme helposti kutsuttua 200 henkeä häihin, mutta toiveenamme oli yhteisölliset, intiimimmät häät, joihin päätimme kutsua 80-90 vierasta. Olen miettinyt pääni puhki: ketä kutsumme, ketä emme, kuka pahoittaa mielensä, olemmeko unohtaneet jonkun tärkeän ihmisen?! Nämä ajatukset kuitenkin vaimenivat kutsuja kasatessa. Jokaisen kutsun kohdalla pääsi henkilökohtaisemmin käsiksi siihen ajatukseen, että juuri nämä vieraat haluamme kutsua juhlimaan meidän kanssamme. Juuri näiden ihmisten kanssa haluamme nauttia meille ehkä tähänastisista yhteisistä päivistämme sitä merkittävintä, tai ainakin odotetuinta. Siis koomista kyllä, mieleeni tuli vähän sama ajatus, kuin mitä Marie Kondo opettaa tavaroiden suhteen. Pidä tavaraa (kutsua) kädessä ja mieti: Tuottaako se sinulle iloa? Jos ei, niin olet kutsunut väärän ihmisen häihisi!

Niin tai näin, kutsujen tekemisessä on jotain lopullisuuden tuntua, hyvällä tavalla. Näillä mennään eikä meinata!

Leave a Reply