Mocktailit – uuden ajan cocktailit

Kaupallinen yhteistyö Nokian Panimon kanssa

Olen saanut häävierailta varovaisia kyselyjä siitä, että mitä alkoholitonta juotavaa häissämme tulee olemaan tarjolla. Surullista onkin ollut huomata, että moni on jo kysellessään alistunut ajatukseen siitä, että alkoholittomalle vieraalle kiikutetaan korkeintaan vettä ja Mehukattia. Suomalaiset häät kosteana juhlana taitaa olla muutakin kuin urbaani legenda!

Alkoholittomat juomathan trendaavat tällä hetkellä maailmalla, ja etenkin nuorempi sukupolvi puhuu sober curious -ilmiöstä. Mocktailit, makuvedet sekä pirtelö- ja soodavesibaarit kasvattavat suosiotaan, mutta Suomen hääskenessä taidetaan edelleen liikkua vahvasti alkoholin ympärillä. Myönnettäköön, että olin itsekin hääsuunnittelujen alussa hyvin vahvasti kiinni alkoholitarjoilujen suunnittelussa ja muut vaihtoehdot tulivat lähes automaattisesti. Mehua ja limua, niillä pärjätään. Ongelma ei niinkään ollut se, ettenkö olisi halunnut tarjota kaikille sopivaa juhlajuotavaa, mutta tuolloin mieleeni ei pulpahtanut yhtäkään alkoholitonta juhlajuomaa. Onhan kuohuvan kilistelyssä aivan eri tunnelma kuin kokiksella skoolailu. Ei Fanta tai Sprite tunnu ollenkaan niin juhlavalta kuin skumppa!

Ajatukseni heittivät häränpyllyä, kun toissakesänä osallistuin ensimmäistä kertaa ystäväni yllätysjuhliin, joissa juhlakalu ei juonutkaan alkoholia! Ystäväni mieltymys oli huomioitu juhlissa niin, että bileisiin oli hankittu kuohuvan tilalle Nokian Panimon mocktaileja, joilla sitten kilistelimme ja onnittelimme. Olin positiivisesti yllättynyt mocktaileista: juomat olivat visuaalisesti kivan näköisiä, niissä oli juhlan tuntua ja kaikista tärkeintä: juoma maistui aikuisen juhlajuomalta.

Hääsuunnittelujen myötä tutustuin tarkemmin Nokian Panimon arvoihin ja yritystoimintaan, ja tykästyin kovasti heidän rehtiin ja rentoon tyyliinsä. Maamme toiseksi vanhin pienpanimo on ollut pystyssä 90-luvun alusta lähtien, ja sen 24 vakituista työntekijää valmistaa Suomeen mocktailien lisäksi olutta, siideriä, limuja sekä tonic- ja soodavesiä.

Missiomme – Nokian Panimo tekee janosta nautinnon – kertoo teille, mikä meille on tärkeää. Tavoitteemme on olla ajassa elävä, luova, rohkea ja menestyvä suomalainen pienpanimo.

Voinkin nyt ilokseni kertoa, että Nokian Panimo on kanssani mukana tällä mocktail-matkalla kaupallisen yhteistyön muodossa. Kävimme Hannun kanssa hiljattain tutustumassa panimon toimintaan, mistä aion kertoa täällä blogissakin tarkemmin tässä kevään aikana, jännittävää!

Nokian Panimon mocktaileihin sisältyy kuutta eri makua:

  • Cosmopolitan
  • Italian Spritz
  • Mojito
  • Moscow Mule
  • Piña Colada

Italian Spritz on kokoelman uusin tulokas, Aperol Spritz -tyylinen mocktail. Tuote lanseerattiin tässä keväällä pitkän kehitystyön tuloksena. Olen nyt maistellut Italian Spritziä muutamankin ystäväni kanssa, ja todennut kerta toisensa jälkeen, että tämän juoman kohdalla alkoholin puutetta ei tule edes huomanneeksi! Makuaineina on käytetty karpaloa ja persikkaa, jolloin yhdistelmä kosiskelee hyvinkin vahvasti kesäistä Aperol-drinkkiä. Tämän juoman kanssa pakkautuu mielellään terassille nauttimaan auringosta ja hiipivästä kesästä vaikka arki-iltana ♡

Kestosuosikkejani ovat myös makea Piña Colada sekä limeä ja inkivääriä sisältävä Moscow Mule.

Olen nyt ilahduttanut ja innostanut useampaa vierastani kertomalla, että häihin on tulossa mocktail-tarjoilu. Nyt alkaa itse asiassa tuntumaan siltä, että mocktaileja odotetaan vielä enemmän kuin muita juhlajuotavia! Tapahtumatuotannossa työskentelevä ystävämme onkin vitsaillut, että mocktaileja saa usein kärrätä tapahtumiin paljon enemmän kuin alkoholia. Nähtäväksi jää, että ovatko mocktailit häissä hitti vai huti – kumpaa veikkaat?

2 thoughts on “Mocktailit – uuden ajan cocktailit

Leave a Reply