Polttarit osa 1: Kaikki elämäni Edit

Lauantaiaamuna hörpin teetä aamutakissa, ja mietimme Hannun kanssa vaihtoehtoja pöytänumeroille, kun ovikello soi. Emme haluaisi merkitä pöytiä numeroiden mukaan. Tällä hetkellä kärkipäässä ehdokkaiden listalla on meille tärkeiden paikkojen nimet. No joka tapauksessa: ovikello soi. Tuijotin Hannua.
“Eiks toi ollu meidän ovikello? Mee avaamaan.”
Hannu vaan pyyhki erittäin keskittyneesti keittiön tasoja eikä ollut moksiskaan.
“Mee avaamaan!”
“Ei, kun mee sä.”
“Täh? Mä olen aamutakissa, mene sä avaamaan.”
“Ei, kun mee sä vaan nyt.”
“En mä voi mennä – eihän mulla ole edes pikkuhousuja!”
Hannu ei hievahtanutkaan. Vetäisin nopsaan pökät jalkaan, ettei tarvitse ihan ilkosillaan mennä ovelle, ja avasin oven kolmelle Ed Sheeran -naamariin pukeutuneelle kaappaajalle!
“Huomenta! Nyt alkaa sun polttarit!”

Ällistynyt ilmeeni oli kuulemma näkemisen arvoinen.

Kaksi kaasoa kera pikkusiskoni änkesivät sisään. Päähäni laitettiin polttarikruunu. Kaaso W meni suoraa päätä keittiöön, kaaso A ja pikkusiskoni patistivat minut pakkaamaan tavaroita. Alkoi hallitsematon pakkaamis-pukeutumisrumba, jonka päätteeksi istuimme pöytään brunssin ääreen. W oli loihtinut pöytään mansikka-brie-croissantteja ja aamupalajogurttia, jonka seurana oli granolaa sekä mansikoita. Täydellinen aloitus ylläripäivälle ♡

Kun croissantit olivat kadonneet pöydästä – ja ne muuten katosivat nopeasti, kaappaajat hoputtivat minua valmistautumaan lähtöön: “Meillä on kuule tarkka aikataulu!”

Pakkauduimme autoon, ja silmäni peitettiin huivilla, jotta jännityselementti pysyisi mukana koko matkan ajan. Kaappaajat kurvasivat autolla seuraavaan pisteeseen ja taluttivat minut määränpäähän, jossa kuusi ystävää otti minut vastaan riehakkaasti nauraen. Olin aivan pökertynyt!

Olimme saapuneet Alkuvoima-nimisen taideyhdistyksen tiloihin Halistenkoskelle. Pari vuotta sitten perustettu, turkulainen kollektiivi järjestää mm. retriittejä, näyttelyjä, joogaa ja yhteisöllistä toimintaa – ja vuokraa tietenkin tiloja yksityisiin tilaisuuksiin! Viehättävä, historialta tuoksuva puutalo on kuulemma aikoinaan toiminut vesilaitoksen johtajan asuntona. Keräännyimme galleriatilaan ja kävimme tutustumiskierroksen läpi: jokainen kertoi vuorollaan, että missä olemme tutustuneet ja jakoi joitakin hauskoja ja kivoja muistoja tai fiiliksiä minuun ja Hannuun liittyen. Nolojakin muistoja yritettiin kovasti kalastella, mutta niitä ei löytynyt – tai ehkä kukaan ei vain kehdannut paljastaa! Oli hauska kuunnella muistelmia, joista osan oli itsekin jo unohtanut.

Seurusteluun tuli pieni tauko, kun kaasot W ja A ilmoittivat, että ruoka on juuri saapunut. Kaasot olivat tilanneet alkupaloja sekä ruokaisat salaattiannokset Bagel Housesta. Bagel Housen korealainen bagel on yksi kestosuosikkejani, ja nuudelisalaatissa oli aasialaiseen henkeen pikkelöityä kurkkua, kimchimajoneesia, marinoitua nautaa ja seesaminsiemeniä, nam! ♡

Ruokailun jälkeen oli videoiden vuoro. Kaasot kertoivat, että koska kaikki eivät pystyneet osallistumaan päivään, olen saanut videotervehdyksiä sekä kirjeitä. Videotervehdykset katsoimme yhdessä, kirjeet ja muistot sain viedä kotiin luettavaksi. Videoiden kanssa taisi mennä melkein puolisen tuntia, kun lukioystäväporukka oli kuvannut yli kahdenkymmenen minuutin mafialyhytelokuvan. Videon aikana mafia toimitti kirjettä Skotlannista Kööpenhaminaan, sieltä Lappiin, Helsinkiin, Jyväskylään ja lopulta Turkuun. Videon päätteeksi paikalla oleva lukioystäväni ojensi kirjeen juhlallisesti minulle.

Kaikilla ystävillä oli omat Ed Sheeran -maskit, joten luonnollisesti täytyi ottaa ryhmäkuva kaikkien Ed Sheeraneiden kanssa. Olen todella kova Ed-fani! Rakastan hänen musiikkiaan, olen käynyt hänen keikoillaan Berliinissä, Tukholmassa ja tietenkin Helsingissä, kun hän ensimmäisen kerran tuli tänne Suomeen. Ystävät ovat kiusoitelleet minua siitä, että minulla on heikkous punapäihin, ja se taitaa olla tottakin. Kaasot vitsailivat joskus hääsuunnittelujen alussa, että he hankkivat polttareihin jättimäisen Ed Sheeran -pahvinuken, mutta ilmeisesti juttu vähän jalostui matkalla, ja maskit aiheuttivat kyllä paljon hupia polttaripäivänä! Yhden sain kotiinkin muistoksi.

Seuraavaksi galleriaan kärrättiin kookas matkalaukku, jonka kyljessä luki Cryptic Cargo. Matkalaukkuun pakattu liikuteltava pakopeli sisälsi tutkittavat esineet, kaiuttimen ja tabletin, jossa oli vihjeitä sekä digitaalisia tehtäviä. Tehtävänä oli maailman pelastaminen mystisen taudin kynsistä – eihän nyt polttareissa voisi mitään vähemmän tärkeää ollakaan! Pistettiin tabletista eeppinen video pyörimään ja aloitettiin tavaroiden tutkiminen. Pelissä oli aikaraja, olikohan päälle puolisentoista tuntia, ja se aika hyvin kulutettiinkin pelin parissa. Laatikoissa oli koodatut lukot, ja lukkojen numerot selvittämällä pääsi etenemään tutkimuksissa. Vaikka meitä oli yli kymmenen tutkijaa, niin tuntui, että jokaiselle löytyi jotain puuhattavaa, ja jokainen oli mukana ratkaisemassa jotain osuutta pelistä. Tämä oli tosi kiva juttu, eikä ollenkaan itsestäänselvyys! Olisi ollut tylsää, jos pelin mekaniikka olisi sallinut vain kaksi pelaajaa, ja loput olisivat seuranneet yleisönä vierestä.

En ole koskaan pelannut mitään pakopeliä, ja olen aina vähän jännittänyt sitä, että mitä jos ei tajua vihjeitä eikä ymmärrä, että mistä kaikki johtolangat tulevat! Cryptic Cargon peli oli ainakin minulle erittäin positiivinen kokemus, sillä vihjeitä oli monipuolisesti erilaisia – osa visuaalisia, osa matemaattisia, osa loogista päättelykykyä vaativia, joten välillä tuli itsellekin sellainen fiilis, että hei mähän tajuan tästä jotain. Konsepti oli todella simppeli ja helppo: avaa laukku, ota kaiutin ja tabletti, katso video ja aloita. Kun saimme selvitettyä elintärkeän lääkkeen kaavan, kaikki tavarat laitettiin takaisin laukkuun, laukku kiinni ja siinä kaikki. Positiivista oli myös, että ratkaisimme arvoitusta yhdessä koko porukalla, mistä syntyi aika kiva ryhmähenki. Monissa pakohuoneissa on rajoitukset henkilömäärissä, mutta tässä pelissä pystyimme kaikki olemaan osallisina, mikä oli ihanaa. Ainoa yllätys ilmeisesti oli, että matkalaukku oli todella iso, joten sen kärrääminen ei ollutkaan ihan niin mutkatonta, kuin mitä oli ajateltu.

Ihmiskunnan pelastamisen jälkeen kaasot ilmoittivat, että nyt on aika sanoa heipat kavereille ja jatkaa matkaa seuraavaan salaiseen paikkaan. Mutta minne? Polttaripostauksen toinen osa jatkaa raporttia!

Leave a Reply