Mistä häästressi syntyy?

Kansikuva © Tim Goedhart on Unsplash

Sinusta tuntuu, että häät ovat kuin pohjaton sankko, johon kaadat lisää aikaa ja rahaa, eikä pohja koskaan tule vastaan. Puhelimesi piippaa päivän aikana niin monta kertaa, että alat nähdä öisin untakin siitä, että vastailet palveluntarjoajien ja häätiimin kysymyksiin. Iltaisin viimeistelet joitakin helvetin halpoja, mutta täysin turhia ja tarpeettomia koristehärpäkkeitä, joita kukaan ei todennäköisesti ehdi edes huomata hääpäivän vilskeessä. Mielessäsi on kolmekymmentä tuhatta asiaa, joista puolia et enää edes muista, ja ajattelet, että mitäköhän muuta olet vielä unohtanut hankkia tai hoitaa.

Kuulostaako tutulta?

Struggle is real. Hääjuhla on monimutkainen tapahtumakokonaisuus, jossa on sata liikkuvaa asiaa sekä rutkasti kommunikoitavaa ja organisoitavaa. Monelle häät ovat ensimmäinen suuremman skaalan juhla – ensiaskel tapahtumatuottajan tiellä.

Tämän lisäksi naimisiinmeno on myös äärimmäisen henkilökohtainen, tunteellinen, jännittävä elämänmuutos, johon liittyy paineita ja odotuksia (omia ja muiden). Suunnittelu voi alkaa vuosi, kaksi tai kolme ennen juhlapäivää, jolloin väkisinkin omat odotukset ovat korkealla – kun kerran olen suunnitellut tätä päivää näin pitkään sen on oltava vähintäänkin täydellinen!

Täydellisyys on kirosana, joka pitäisi kieltää hääkieliopista. Jos haluat varmistaa, että asiat menevät haluamallasi tavalla, voit ennakoida, suunnitella ja kommunikoida ajatuksesi mahdollisimman selkeästi. Voit tehdä parhaasi. Mutta tämän jälkeen täydellisyys ei ole sinun käsissäsi – eikä oikeastaan kenenkään muunkaan. Valmistelujen jälkeen häät ovat purjevene, jonka te puhallatte vesille, ja seilaatte sen kyydissä sinne, minne tuuli vie. Heh, sainpas tähänkin iskettyä merellisen kielikuvan.

Jos jotain tämä vuosi on minulle opettanut, niin sen, että elämä ei ole täydellistä. Siksi häätkään eivät voi olla – ja hei, ei niiden edes tarvitse! Mitä täydellisyys lopulta edes tarkoittaa?

En ole todellakaan mikään häästressin asiantuntija tai psykologi, mutta tunnistan ainakin itsestäni selkeästi ne hetket, kun häästressi alkaa kutkutella takaraivossa. Uskon, että häästressin syntyyn (kuten stressin syntyyn muutenkin) vaikuttaa eniten epävarmuus. Et ole varma, mitä kaikkea sinun pitikään tehdä – tai tiedät, mutta et ole varma, missä välissä ja miten ehdit tai jaksat tehdä kaiken tarvittavan. Et ole varma mistä tilaatte kukat tai mistä löydätte uuden bändin yllättävän peruuntumisen tilalle. Et ole varma, ehditkö ajoissa. Et ole varma, oletko unohtanut jotain. Et ole varma, ja se kalvaa.

person in white shirt with brown wooden frame
© cottonbro on Pexels.com

Kun stressi iskee

Tee lista tehtävistä

Kiireisimmät ja tärkeimmät ensin, sitten vähemmän tärkeät. Kun olet listannut kaiken tarvittavan ylös, anna jokaiselle tehtävälle viikko tai päivä, jolloin viimeistään teet ne. Kun näet, kuinka monta tehtävää menee jokaiselle viikolle, voit arvioida, ehditkö tehdä kaikki. Mistä olisit valmis luopumaan? Mikä on oikeasti tärkeintä? Voitko pyytää apua? Pyydä apua. Anna tehtäviä muille, älä vain itsellesi. Tehkää lista yhdessä puolisosi kanssa ja jakakaa tehtävät teidän ja häätiimin tai muiden apulaisten kesken, jolloin sovitte tehtävistä yhdessä sen sijaan, että haalisit kokonaisvastuun itsellesi.

Minulla ja excelillä on viha-rakkaussuhde, mutta aikataulu- ja organisointiasioissa yhteistyömme on pelkkää rakkautta. Samoin Hannu on tottunut käyttämään exceliä, joten luonnollisesti häitä varten piti luoda Google Sheettiin Häiden tehtävät -dokumentti.

Olemme listanneet tehtävän, vastuuhenkilön, deadlinen, vaiheen (not started / in progress / done) sekä tarvittavat lisätiedot. Minulla on ollut tapana merkitä tehtävä keltaisella silloin, kun se on mielestäni ajankohtainen, jotta erotan jokaisen osion kulloinkin tärkeimmät tehtävät. Kun lista alkaa mennä täyteen, poistan tehtäviä, jotka on jo tehty. Tehtäviä ei kuitenkaan kannata poistaa heti, sillä ne auttavat muistamaan mitä muuta tehtävään liittyvää tarvitsee ehkä hoitaa ja pitävät sinut tyytyväisenä, kun näet kaiken keskeneräisen ja hoitamattoman keskellä loppuun vietyjä hommia.

Kun viikottainen aikataulutus ei enää riitä, siirryn päiväaikatauluun, jolloin listaan aina viikon kaikki tehtävät ja merkkaan käsin viikkokalenteriini, että mitä teemme mitäkin päivänä. Ne hommat, joita ei ehdi tehdä sovittuna päivänä, siirtyvät toisen päivän listalle. Tehdyt tehtävät voi viivata yli, jos haluaa nähdä selkeämmin, että mitä on tehty ja mitä on vielä tekemättä.

Kun tällaista päiväaikataulua tekee pari viikkoa, oppii hyvin arvioimaan omaa kykyä ja jaksamista, jolloin hommaa ei tule liikaa eikä liian vähän. Jos jo maanantaina tiedän viikkoaikataulu tehdessä, että työtä on aivan liikaa, vaihtoehtoja on kaksi: pyydän apua ja delegoin tai karsin.

Hengitä, hengitä, hengitä

Pakota itsesi ulos hääkuplasta tai pyydä joku pakottamaan sinut ulos sieltä. Miten mieli kirkastuukaan, kun saat harhautettua ajatuksesi muulle tunniksi tai kahdeksi! Mieti, että mikä aktiviteetti on sellainen, joka vie sinut mennessään. Minulle varma nakki on ratsastus ja hevoset. Hevosten kanssa kaikki muu sumenee taustameluksi, ja keskityn hetkeen. Siksi olen pitänyt kiinni ratsastamisesta ja talleilusta hääsuunnittelun kiireisinäkin viikkoina. Tai paremmin sanottuna talleilua on kiittäminen, että stressitasoni ovat pysyneet hallinnassa häiden lähestyessä ja tehtävälistojen kasvaessa. Toinen, mikä toimii aina, on retki jonnekin uuteen paikkaan. Toisaalta kesähelteillä uimisen jälkeen on aina parempi ja virkistyneempi olo. Jos olet istunut koko illan koneen ääressä, pistä läppäri kiinni ja mene kävelylle puolisosi kanssa. Stressaantuneena sinusta ei ole hyötyä kenellekään – etenkään sinulle itsellesi.

Hääbloggaajien polttariviikonlopussa osallistuimme Yogannin eli Anni Leskelisen vetämään rakkausjoogaan, jossa muistutettiin hengityksen tärkeydestä. Anni kertoi, että hengitys on viesti keholle, että kaikki on hyvin eikä meillä ole mitään hätää. Stressaantuneena hengitys kulkee helposti katkonaisena ja pinnallisena, jolloin keho hätääntyy ja valmistautuu taistelemaan tai pakenemaan. Kun pysähtyy hetkeksi tarkkailemaan omaa hengitystään ja vetämään henkeä syvään vatsanpohjia pitkin, auttaa kehoa ja samalla mieltä rauhoittumaan! Tässä ihana vinkki vaikkapa hääviikolle ja -viikonlopulle, jos huomaat stressitason kohoavan itsessäsi tai hääseurueessasi ♡

Voitko vaikuttaa asiaan?

Usein omaa mieltäni stressaa epävarmuus asioista, joita en voi hallita ja joihin en voi vaikuttaa. Korona tästä nyt suurimpana ja räikeimpänä esimerkkinä… Itseäni auttaa, kun murehtiessamme koronan vaikutuksia häihimme kysymme itseltämme, että voimmeko tehdä asialle jotain – voimmeko minimoida riskit jollakin tavoin? Kun olemme tehneet suunnitelman siitä, miten toimimme, stressi helpottaa.

Älä murehdi asioita, joihin et voi vaikuttaa. Siitä ei yksinkertaisesti ole mitään hyötyä. Keskity niihin asioihin, joille voit tehdä jotain, sillä niillä on oikeasti merkitystä ♡

Lisää häästressistä

Tsemiä hääsuunnitteluihin!

Leave a Reply