Minimoon saaristossa – osa 2/2

Minimoonin toinen osa jatkuu Kemiönsaaressa. Alkupuolen vierailut Hangossa sekä Fiskarsissa voit lukaista täältä.

Storfinnhova Gård

Seuraavan yön majoituksen olimme varanneet Storfinnhova Gårdista, joka on kuin suoraan Hobitista. Metsäkylän viidestä puumajasta yksi oli meille. Pysähdyimme vaihtamaan vaatteet ja jättämään tavarat tuttuun tapaan majoituspaikkaamme, ja suuntasimme sitten illaksi saaristoon.

Taalintehdas

Tarkistimme netistä, että Taalintehtaan Portside-ravintola oli auki. Tuhdit burgeriannokset veivät nälän vähän liiankin tehokkaasti. Taalintehdas oli näin kesäkauden loppupuolella jo melko vaitonainen, lähes autio kylä. Ruukkikylästä löytyy kuitenkin vaikka ja mitä nähtävää – historiallisia ruukkirakennuksia, söpöjä puutaloja, museoita, ihania luontopolkuja sekä järviä, joihin on mukava pulahtaa kuuman kesäpäivän päätteeksi. Vierailimme Taalintehtaassa viime vuoden elokuussa äitiemme kera ja syynäsimme kylää silloin oikein ajan kanssa, joten tyydyimme tällä kertaa vain kävelemään vierasvenesataman laitureilla ja ihailemaan sataman vieressä olevia, vanhoja hiiliuunia.

Syötyämme kylmä hiipi luihin ja ytimiin, joten palasimme puumajallemme lämmittelemään ja rentoutumaan illaksi. Olimme päättäneet yöpyä puumajassa, koska seuraavana iltana Storfinnhova Gårdissa oli yleinen saunavuoro, johon olimme myös varanneet paikat. Majojen vieressä seisoo kaksi hirsirakennusta. Niiden välistä solisee leveä, voimakas puro, joka katoaa ison terassialueen uumeniin. Isompi rakennus on Metsähovi-niminen ruokailusali, pienempi taas savusauna. Hannu on käynyt Storfinnhova Gårdissa aikaisemminkin, mutta minulle elämys oli uusi. Hannu oli jo aikaisemmin kertonut legendaarisen saunan puitteista, ja odotimme molemmat kovasti seuraavan illan saunavuoroa puumajassa makoillessamme ja häiden valokuvia selatessamme.

“Kop kop!”
Kuului puumajan portailta, ja Hannu meni avaamaan oven.
“Haluatteko päästä saunomaan?”
Työntekijä kertoi, että saunan yksityistilaisuuteen varannut ryhmä oli lopettelemassa saunomista jo nyt, mutta saunassa riittäisi löylyä vielä muutamaksi tunniksi, jos haluaisimme käydä kylpemässä.

Ja kysytkin vielä!

Pakkasimme kylpykamat ja porhalsimme saunatupaan kahden muun pariskunnan kanssa puoli kymmenen jälkeen. Ymmärsimme heti, kuinka harvinainen ja onnekas sattuma meitä oli kohdannut. Savusaunan varaaminen omalle porukalle kustantaa tuhannesta eurosta eteenpäin, jälkilöylyt alkaen 400 euroa. Yleinen savusauna, jonne otetaan nyt korona-aikana enintään kolmekymmentä henkilöä, oli 18 euroa henkilö. Mikä mäihä!

Mökkisaunoihin tottuneelle Storfinnhova Gårdin savusaunassa kaikki oli skaalattu jättiläisen mittapuulla. Kiuas oli useamman metrin levyinen musta aukko, johon kaadettiin löylyä sangon kokoisella kauhalla. Lämpimän saunan sisuksissa oli isoja graniittilohkareita ja paksuja hirsiä, mutta pehmeät löylyt ja kymmenet tuikut loivat kutsuvan ja kodikkaan tunnelman. Saunan sisältä, graniittilohkareiden täyttämältä seinältä löytyi kaksi suihkua, ja purosta solisi vettä kiveen louhittuun kastautumisaltaaseen. Tunnelma muistutti minua japanilaisista kylpylöistä, joissa edustavat luonnonmateriaalit, hiljaisuus ja soliseva vesi. Jotain samaa, rehellisen suomalaista oli savusaunan tunnelmassa. Se ikään kuin pakotti rentoutumaan – ja niin teimme. Saunan jälkeen käperryimme puumajan peittojen alle tyytyväisinä kuin pienet hobitit.

Aamupalalla oli itsepalvelu, mutta puumajoissa yöpyneille oli pakattu omiin eväspusseihin sämpylät, jogurtit ja appelsiinimehut. Jogurtit söimme aamukahvin ja -teen lomassa, mutta mehut ja sämpylät säästimme evääksi päiväretkeämme varten. Siirsimme yleisen saunavuorovarauksemme myöhempään syksyyn, sillä olimme päättäneet, että meidän täytyy ehdottomasti tehdä savusaunaan vielä toinenkin päiväreissu!

Söderlångvikin kartano

Heilutimme Storfinnhova Gårdille heipat ja matkasimme kulttuurin pariin. Söderlångvikin kartanolla olemme myös käyneet aikaisemmin, mutta reilu vuosi sitten kartanoa kunnostettiin perusteellisesti. Nyt museo oli avannut ovensa entistä ehompana, ja pääsimme ihastelemaan rakkaudella tehdyn työn tuloksia.

Söderlångvikin kartano, saariston Little Italy, on nähtävyys jo itsessään. Kartanoa ympäröivät omenapuutarhat, kreikkalaistyyliset patsaat ja tietenkin meri. Kartanon sisällä riitti taidetta ja huonekaluja nähtäväksi. Taiteista huomasi heti, että ne oli sijoitettu huoneiden tunnelmat, sisustus, värit ja käyttötarkoitus huomioiden, jolloin huoneista muodostui saumattomia kokonaisuuksia.

Museon ja sen piha-alueen kiertämisen jälkeen oli lounaan aika! Café Söderlångvikissä on kesällä ollut tarjolla helsinkiläisen Café Rougen valmistama libanonilainen buffet, jonka halusimme tietenkin päästä maistamaan. Ruoka ei tietenkään tuottanut pettymystä, mieleeni jäi erityisesti mausteinen, kermainen tomaattikeitto, jota on päästävä jäljittelemään nyt syksyn tultua varkain tänne Turkuun.

Seuraava etappimme oli Högsåra, mutta lossia odottaessamme kävimme Kasnäsissä pelaamassa erän minigolfia. Peli piti meitä jännityksessä loppuun asti, sillä viimeisellä radalla Hannu johti vain kahdella pisteellä, ja löi ensimmäisen huti, kun taas minä lämäytin hole-in-onen! No, toisella lyönnillä sai Hannukin pallon koloon, ja voitti täpärästi pisteellä!

On ollut hauska tutkia saariston pikkumarkettien tarjontaa. Vaikka saariston kaupat sijaitsevat kaukana kaupunkien hypermarketeista, valikoimissa näkyy saaristolaisten, veneilijöiden ja mökkeilijöiden kulinarismi. Karjalan perukoilla ei marketin hyllyistä löydy tapas- tai antipasto-valikoimia, lähipanimon oluita tai vähintään viittä eri juustovaihtoehtoa herkutteluun. Nähtyäni pikkukauppojen kalavalikoimat olisin ollut valmis muuttamaan saaristoon siltä istumalta!

Parkkeerasimme auton Högsåran lossisataman hiekkaparkkikselle, ja astelimme lossin kyytiin. Autoja tuli pieneen lauttaan muutamia, mutta saari on sen verran kompakti, että kävellenkin pärjää oikein hyvin. Lossimatkan aikana Hannu perehdytti minut tapansa mukaan seuraavan kohteemme historiaan ja taustoihin: yhdessä Saaristomeren vanhimmista luotsikylistä asuu nykyään 50 ympärivuotista asukasta. Tsaari Alexanteri III viihtyi saarella useat kesät eikä ihme, kun katsoo maisemia ja vanhoja saariston puutaloja.

Högsåra

Kylän läpi kulkiessa oikein tunsi kyläyhteisön hengen. Ensimmäisenä poikkesimme sympaattiseen Farmor’s Café:en, jonka menusta löytyi pizzan ohella kalaa ja kakkuja. Kakkupalasen ja viinin kera istahdimme kahvilan takapihalle, josta näki lampaita ja kaneja. Pihalla tassutteli häntiään heiluttavia koiria kerjäämässä rapsutuksia ja ilmoittamassa vierailijoista. Nyt kesäkauden lopussa oli hyvin tilaa eikä juurikaan jonoja, nettisivuilla kuitenkin suositellaan varaamaan pöytä etukäteen sesonkiaikana.

Rapsuttelin lampaita aikani (kannattaa muuten rapsutella varovasti, sillä saariston lampaat ovat usein täynnä punkkeja), kunnes jätimme hellyyttävän kahvilan taaksemme ja jatkoimme hiekkatietä pitkin saariston toisen vierasvenesataman terassibaariin nimeltä Rumpan Bar. Nyt alkoi jo olla todella merellinen tunnelma, kun kippistelimme meren ylle laajennetulla terassilla, venevanojen vieressä. Veneilijöitä varten oli lämmitetty sauna, poltetun puun kotoisa tuoksu liehui tuulessa ja aurinko lämmitti suojaisaa poukamaa.

Matkalla kotiin moni kuume tuntui vain yltyneen. Purjehduskuume, saaristokuume, you name it! Saunakuumetta sentään saa helpotettua nopeasti, sillä tänäänkin lämpenee sauna syysiltojen iloksi ♡ Saimme hyvän irtioton ja paussin häähössöttämiselle, mutta toisaalta lempeän vaaleanpunainen hääkupla seurasi meitä Högsåraan ja takaisin. Onneksi loma ei loppunut vielä ihan siihenkään, vaan saimme tehdä vielä muutamia päiväreissuja Turusta käsin sekä purkaa pahvilaatikoihin pakattuja häätavaroitamme kaikessa rauhassa ennen laskeutumista takaisin arkeen. Näin on hyvä ♡

Lempeää syksyä toivottaen,

Leave a Reply