Tahdon

Häätarina jatkuu vihkimisellä! Toivottavasti sinulla on kädessäsi kuppi lämmintä teetä ja muutama pala suklaata, kun luet tätä. Upotin tekstiin mukaan seremoniassa esitettyjä kappaleita, laita ne soimaan lukiessasi, niin pääset mukaan tunnelmaan!

© Katri Haavisto Photography

Häätiimi valmisteli Turun Linnan kirkon tiloja sillä aikaa, kun me vetäydyimme Hannun kanssa first look -kuvausten jälkeen hetkeksi Herrainkellariin. First lookin ja vihkimisen väliin oli varattu puolen tunnin hengähdystauko, mutta luulen, että first look loppui hieman sovittua myöhemmin. Lisäksi vieraat olivat saapuneet linnalle ajoissa, joten taukomme oli tehokas. Toisaalta tämä sopi meille molemmille paremmin kuin hyvin, sillä halusimme kovasti päästä jo kokemaan seremonian, ja innostus ei ehtinyt muuttua jännitykseksi lyhyen odotuksen aikana. Hannu kerkesi harjoitella sormuksen laittoakin ennen vihkimistä!

© Katri Haavisto Photography

Vihkimisen musiikeista vastasi huikea duettomme, joka koostui laulaja-lauluntekijä Helena Haaparannasta sekä viulisti Lotta Ahlbeckista. Sisääntulomusiikkinamme oli Myrskyluodon Maija akustisena, sillä häiden virallinen musiikkivastaavamme Hannu halusi, että sisääntulossa olisi jotain merellisen dramaattista ja jylhää. Olen hehkuttanut Helenaa ja Lottaa perinpohjaisesti blogissani – enkä syyttä! Heistä pääset lukemaan lisää seuraamalla blogin musiikki-kategoriaa.

© Katri Haavisto Photography

Aikatauluista ja paikasta toiseen juoksemisesta huolimatta meistä kumpikin osasi kuin ihmeen kaupalla pysähtyä hetkeen, ja nauttia yhteisestä kävelymatkastamme vieraiden ohi alttarille. Tässäkin musiikki tuntui langettavan kirkkoon melkein käsin kosketeltavan lumouksen, jonka valtaan oli helppo heittäytyä. Ja miten ihanaa olikaan nähdä meille rakkaat ihmiset! Yhteen kerääntymistä on oppinut arvostamaan aivan uudella tavalla pandemian myötä. Sitä tuntee liikutusta ja iloa jo pelkästään siitä, että kauempana asuvat sukulaiset tai ystävät ovat päässeet paikalle. Varmasti moni koronan aikaan häitään juhlinut osaa samaistua tähän tunteeseen.

© Katri Haavisto Photography

Vihkipappinamme oli ystäväni isä, mikä jo itsessään laannutti aikaisemmin kokemaani jännitystä seremoniasta ja papin puheista. Olimme toivoneet rentoa, iloista ja tunteellista seremoniaa, ja todella saimme juuri sen mitä olimme pyytäneet! Kun saavuimme alttarille, pappi aloitti seremonian pyytämällä vieraat mukaan kannustaviin taputuksiin, jotta saisimme karisteltua loputkin jännityksestä pois! Meille oli etukäteen paljastettu, että seremonian alussa tapahtuu jotain, mutta pappi halusi pitää yksityiskohdat yllätyksenä. Ylläolevasta kuvasta näkyy, miten taputusten myötä loputkin jännityksen rippeet hävisivät sen siliän tien ♡

Rakastin niitä hetkiä, kun kirkko täyttyi aplodeista tai hurraa-huudoista. Se ei ole kovinkaan perinteistä, mutta mielestäni ilo kuuluu kirkkoon silloin, kun juhlitaan onnea. Olen usein kokenut kirkkovihkimiset kolkkoina juurikin sen takia, että vieraat ovat istuneet hiljaa penkeissään koko seremonian ajan. Turun Linnan kirkkoon rennompi ote sopi hyvin eikä mielestäni vähentänyt seremonian juhlallisuutta laisinkaan – päinvastoin. En tiedä, mitä vieraamme tuumivat epäperinteisestä vihkimisestämme, mutta ainakin se oli täysin meidän näköinen, ja meille ikimuistoinen! Kannattaa rohkeasti kuunnella sydäntä ja etsiä sellainen vihkijä, jonka kanssa ajatukset kohtaavat ♡

© Katri Haavisto Photography

Pappi puhui parisuhteestamme ja asioista, joita olimme yhdessä kokeneet ja oppineet. Olin toivonut, että Kaiku mainittaisiin puheessa jotenkin, sillä rakkaan koiramme äkillinen menetys oli meille molemmille kova paikka. Herkistyn edelleen helposti Kaikua muistellessa, joten jännitin reaktiotani hieman etukäteen. Pappimme kuitenkin keskittyi kertomaan siitä, miten olimme löytäneet voimaa toisistamme surun hetkellä. Sanat olivat liikuttavia, mutta ennen kaikkea lohdullisia ja voimaannuttavia. Suurimmissa tyrskyissä pysyy helpommin pystyssä, kun tukeutuu toiseen.

© Katri Haavisto Photography

Häiden suunnittelun alussa olin haaveillut omista vihkivaloista seremoniaan, mutta Hannulle ajatus tuntui liian jännittävältä. Hän huolehti, että ei pystyisi nauttimaan seremoniasta ollenkaan, vaan odottaisi koko ajan, että koska hänen pitäisi puhua ja miten se sujuisi. Hannu liikuttuu herkästi ja on muutenkin tunteellinen (ihana) mies, mutta hän itse hieman häpeilee liikuttumistaan. (Vieraat sen sijaan olivat haltioissaan siitä, miten avoimesti Hannu näytti tunteensa päivän aikana.) Papin kanssa jutellessa päädyimme kompromissiin, eli sormuslupauksiin, jotka tulevat tahtomisten jälkeen. Sormuslupaukset toistettiin papin perässä sormusten laittamisten yhteydessä. Tämä pidensi hetkeä, jolloin siihen oli helpompi pysähtyä. Seremonian Odotetuin hetki, eli tahtomiset ja suudelmat menivät ohi silmänräpäyksessä! Valokuvaajamme Katri oli vinkannut meille, että kannattaa tietoisesti hidastella suudelmien ja sormusten kanssa, mutta kumpikaan meistä ei muistanut tätä H-hetkellä, vaan kaikki tapahtui todella nopeasti.

Meillä ei ollut kirkkoharjoituksia, mikä varmasti näkyi seremonian aikana, sillä kaikenlaista sattui ja tapahtui! Suudelmien aikana pappi kuiskasi, että seuraavaksi hän julistaa avioliiton, johon vastasin reippaasti “Okei!” saaden vieraat nauramaan. Sormuslupausten aikana pappi meni hieman sanoissa sekaisin, jolloin hämmennyin, että mitä olikaan tarkoitus sanoa seuraavaksi – tästäkin selvittiin naurulla! Lähtiessä laahukseni jäi kiinni lankkulattiaan, mutta onneksi pelastajat tulivat auttamaan morsianta hädässä, ja pääsimme jatkamaan matkaa.

Poistuimme akustisen Coldplayn A Sky Full of Stars -kappaleen ja raikuvien aplodien saattelemina. Vieraat ohjattiin esilinnan sisäpihalle luomaan miekkakujaa, jonka läpi kävelimme hääautollemme. Miekat ja kirveet oli tuonut yksi häätiimiläisistämme, joka harrastaa historiallista miekkailua. Lisäksi häätiimi oli jakanut vieraille erilaisia rytmisoittimia, jotta saisimme äänekkäät lähtötoivotukset, niin kuin asiaan kuuluu.

© Katri Haavisto Photography

Hääautomme oli ystäväpariskunnan auto, ja ystävämme toimi meille kuskina. Autossa oli kattoikkuna, ja hetken mielijohteesta kapusimme ikkunasta ulos vielä vilkuttamaan häävieraillemme. Valokuvaaja juoksi pää kolmantena jalkana pysäyttämään autoa, jotta saisi meistä vielä muutamat kuvat, ennen kuin kurvasimme kohti Ruissaloa.

© Katri Haavisto Photography

Oijoi! Aletaan jo lähestyä itse juhlia! Kiitos, kun luit meidän vihkimisestä ♡

Leave a Reply