Meidän häävuosi 2021

Niin se vaan on, että meidän häävuosi lähestyy loppuaan! Hannu on nimennyt vuoden 2021 suurien tunteiden vuodeksi, eikä sille voisikaan parempaa nimeä antaa. Vaikka häiden juhliminen ja avioituminen toivat meidän vuoteen loputtomasti iloa, onnea ja lisää pakahduttavaa rakkautta, vuosi 2021 kantoi mukanaan myös suuria suruja. Traagisimmat uutiset pakkautuivat alkukesään, kun ensin jouduimme yllättäen luopumaan rakkaasta Kaiku-koirastamme, ja saimme kuulla, että rakas ystävämme oli saanut sairaskohtauksen ja joutunut sairaalaan. Hääsuunnittelut olivat tauolla melkein kokonaisen kuukauden, mutta toisaalta itse juhlasta tuli vielä merkityksellisempi, kun olimme saaneet muistutuksen siitä, kuinka haurasta elämä loppujen lopuksi onkaan.

© Katri Haavisto Photography

Kesällä vastaanotin myös uutisen siitä, että olin päässyt opiskelemaan yliopistoon. Edellisistä opinnoista on vierähtänyt muutama vuosi, ja yliopistomaailma ei ole minulle ennestään tuttu, joten syksy onkin hujahtanut uusia asioita opetellessa ja työn sekä koulun välillä tasapainotellessa. Hävettää myöntää, mutta minusta on nyt tullut se opintoahjojen mummo, joka ei osaa lähettää sähköpostia opettajalle tai kirjautua bussikortilla tulostimelle – saati että edes löytäisi tulostinta koulun sovelluksen kautta! Kaiken lisäksi vaimouteni on kaikessa tässä hulinassa kyllä jäänyt melkoiseen sivurooliin, eli vaimopalkinnon voin ihan suosiolla luovuttaa toisaalle. Sen sijaan Hannulle voisi antaa jonkinlaisen puolikkaan vuoden aviomiespalkinnon siitä kaikesta huolenpidosta ja joustamisesta, jonka hän on tehnyt helpottaakseen minun arkeani!

Otin kuitenkin yhden, ilmiselvän askeleen kohti vaimoelämääni: tukka lyheni! Pörröpää oli ärsyttänyt jo hetken, joten pituutta napsaistiin pois päälle kymmenen senttiä! New year, new me, vai miten se meni?

Nyt viimeisimpänä onnea arkeen on tuonut ihana pieni Amos, joka kotiutui meille itsenäisyyspäivän viikonloppuna. Amos on länsigöötanmaanpystykorva kuten Kaikukin, ja hänen ansiostaan päivät ovat olleet täynnä elämää. Tällä hetkellä Amos on todella rohkea ja innokas pentu, joka rakastaa villasukkien repimistä, lumessa juoksemista ja pedissä nukkumista. Hän on söpö ja välillä vähän rasittava, niin kuin pennun kuuluukin. Jäämme mielenkiinnolla seuraamaan, että millainen vauhtivili hänestä kehittyy.

Kaiken kaikkiaan meidän vuosi on ollut mieleenpainuva kaikissa iloissaan ja suruissaan. Se, missä vuosi 2020 oli täynnä hiljaisuutta, rauhaa ja kotona oleskelua, vuosi 2021 kyllä roiski menemään isolla pensselillä. Seuraavalle vuodelle en toivo hiljaisuutta, sillä sitä tuskin edes saisin, mutta ehkä toivon mahdollisuuksia, suuntia ja avioelämää – mitä se sitten ikinä onkaan! Vuodessa 2022 on vähän lopun alun fiilistä: tästä se lähtee, meidän ensimmäinen aviovuosi ♡

© Katri Haavisto Photography

Ihanaa uutta vuotta – toivon, että vietät sen sinulle tärkeiden ihmisten ympäröimänä!

Leave a Reply