Jokainen tarvitsee häihinsä yhden Katrin

Tietenkään en tarkoita ketä tahansa Katria, vaan nimenomaan meidän häävalokuvaajaamme, turkulaista Katri Haavistoa!

Ihastuin Katrin merellisiin ja herkkiin kuviin melko varhaisessa vaiheessa suunnittelua. Taisimme lähettää hänen lisäksi kyselyn toiselle valokuvaajalle, mutta olin todella nopeasti myyty Katrin mielettömän tsemppaavalle ja positiiviselle asenteelle. Hän vastasi nopeasti ja selkeästi, ja hääsuunnittelujen aikana olin oppinut, että toimiva kommunikointi on lähtökohta sille, että hommat sujuvat! Aloitimme keskustelut helmikuussa 2020, ja maaliskuun lopussa Katri oli varattu meille (juuri ennen toista samaa viikonloppua toivonutta hääparia, eli kannattaa todella olla ajoissa hääkuvaajan etsimisen kanssa ♡)!

Kävimme Hannun kanssa pitkään keskustelua siitä, paljonko budjetoimme valokuvaukseen. Meillä molemmilla on luovia ystäviä, joilla pysyy kamera kädessä, ja muutamat ovat erikoistuneet nimenomaan tapahtumakuvaukseen. Häihin tehtiin paljon itse, joten olisi ollut luonnollinen jatkumo hoitaa myös valokuvaus “omin käsin”. Kuitenkin visuaalisena ja kameraakin käyttäneenä ihmisenä ajattelen, että häävalokuvaus on yksi kuvauksen haastavimmista lajeista. Häihin liittyy suunnattomasti tunteita, ja monet tapahtumat (sormusten vaihto, hääkimpun heitto, kakun leikkaaminen) tapahtuvat vain kerran. Häävalokuvaaja on työssään jatkuvasti valppaana, etsimässä sopivia kulmia ja kuvattavia tilanteita, ennakoimassa, kommunikoimassa ja ikuistamassa. Valokuvat ovat minulle tärkeä osa juhlan muistelua ja muistamista, ja halusin, että hääpäivänä voimme keskittyä vain juhlasta nauttimiseen. Näitä asioita puntaroituamme oli päivänselvää, että halusimme ammattilaisen – eli Katrin – mukaan hääpäivänämme.

Saimme Katrilta etukäteen täytettäväksi noin 30 kysymyksen lomakkeen, jossa hän kyseli hyvinkin tarkkaan hääpäivän aikataulusta ja ohjelmasta, paikoista sekä siitä, keistä erityisesti haluaisimme kuvia. Hän kysyi myös sensitiivisistä asioista kuten avioeroista tai riidoista, jotka olisi hyvä kuvaajan ottaa huomioon. Tällaista ei itselle olisi välttämättä edes tullut mieleen, mutta tietenkin olisi todella kiusallista, jos juhlissa kuvaaja pyytäisi vaikka riitaisasti eronneita vanhempia poseeraamaan samassa kuvassa! Kysely oli hyvä myös siinä mielessä, että saimme Hannun kanssa päätettyä muutamia asioita, jotka olivat kuvauksen suhteen jääneet roikkumaan. Päätimme esimerkiksi, että aamua ei valokuvattaisi ollenkaan, sillä first look -kuvat alkoivat jo kello yhdeltätoista. Päädyimme myös siihen, että emme ota isoa ryhmäkuvaa, mutta sen sijaan muutaman pienemmän ryhmäpotretin mm. sisarusten ja häätiimin kanssa. Nämä sisällytettiin Katrin avustuksella osaksi aikataulua, jolloin myös häätiimi osasi valmistautua hakemaan vieraita kuvauksiin sitä mukaa, kun potretteja saatiin otettua.

© Katri Haavisto Photography

Hehkutinkin Katrin ammattimaisuutta jo Turun Linnan first look -postauksessa. Linnassa kierteli turisteja, joten Katri pyrki olemaan äärimmäisen tehokas silloin, kun kuvasimme kulkukäytävillä tai linnan sisäpihalla. Hän sai meidät keskittymään toisiimme samalla, kun ohjeisti meitä, häätiimiä ja turisteja. Näin jälkikäteen ajatellen me oikeastaan tarvitsimme Katria, että first look -kuvauksista olisi ylipäätään tullut mitään! Katri kertoi meille hyvin selkeästi mitä tehdä seuraavaksi asennoista ja liikkeiden suunnista lähtien. Tämä tapa sopi meille hyvin, ja loi ainakin minuun varmuutta siitä, että nyt tulee varmasti todella upeita kuvia!

“Katrin ote oli niin ammattitaitoinen, ettei kenenkään meistä tarvinnut murehtia yhtään mistään kertaakaan koko päivän aikana tai sen jälkeen.”

Kaaso A

Häätiimiä ilahdutti Katrin kommunikointi- ja organisointitaidot päivän aikana, ja arvatenkin hän oli hurmannut myös samassa pöydässä istuvat, sosiaaliset ystäväni. Hän tuntui aina tupsahtavan jostain paikalle juuri, kun olin käännähtänyt katsomaan, että sattuisiko hän olemaan lähistöllä kuvaamista varten! Huomasin muutaman kerran hänen tarjoutuvan ottamaan vieraiden omia ryhmäkuvia sekä kameralla että vieraiden omilla puhelimilla, mikä oli suunnattoman avuliasta ja ystävällistä. Katrin lähettämät sähköpostit vastasivat täysin hänen työskentelyään; hän oli avulias, luotettava, nopealiikkeinen ja hänestä huokui vahva halu tallentaa kaikki tärkeät hetket kameran linssille.

© Katri Haavisto Photography

Kuvatessamme vielä iltapotretteja merenrannassa, pääsimme myös todistamaan Katrin luovaa ideointia ja kykyä heittäytyä tilanteisiin. Yhdessä kohtaa hän kiipesi rantakiville ottamaan laajakuvaa meistä ja merimaisemasta! Pelkäsimme molemmat, että hän putoaisi veteen, mutta hän palautti meidät tomerasti keskittymään siihen olennaiseen – silmiin katsomiseen ja lähellä olemiseen!

Kiitos Katri siitä, että ikuistit meidän päivämme ♡

Leave a Reply