Sukunimi-horror

Kirjoitin viime keväällä ennen häitä siitä, miten olemme pohtineet Hannun kanssa erilaisia vaihtoehtoja sukunimeen. Jäimme keväällä jahkailemaan sukunimipohdinnoissa, ja sen seurauksena mukanamme on kulkenut melkoinen sukunimivaihtamisen byrokratiarumba, joka toimikoon nyt varoittavana esimerkkinä teille, jotka pohditte myös vaihtamista suvussa olevaan, toiseen nimeen!

Ensimmäinen oppitunti: Aloittakaa sukunimipohdinnat ajoissa.

Päätimme toukokuussa, että haluamme ottaa käyttöön Hannun suvussa kauan sitten olleen, harvinaisen sukunimen S, joka ei ollut jatkunut suvussa. Hannu laittoi nimenmuutoshakemuksen DVV:lle, täältä voit lukea heidän ohjeistuksensa sukunimen muuttamisesta. Kun hän oli täyttänyt hakemuksen, selvisi, että hakemuksen arvioitu käsittelyaika olisi 3-6 kk, ruuhka-aikoina jopa 9 kk! Hannu hätääntyi: hääthän olivat kolmen kuukauden päästä! Kummallakaan meistä ei ollut aikaisempaa kokemusta nimibyrokratiasta, joten tuli täytenä yllätyksenä, että nimenmuutoksen käsittelyyn voisi mennä jopa yli puoli vuotta.

© Katri Haavisto Photography

Yllätyksenä sen sijaan ei tullut se, että uusi nimi ei ehtinyt meille hääpäiväksi. Lessons learned: jos haluatte ottaa käyttöönne suvussa ennestään olleen nimen, kannattaa hakea nimenmuutosta vähintään puoli vuotta etukäteen, jotta uusi nimi olisi valmiina vihkipäivän koittaessa. Varman päälle pelaava laittaisi hakemuksen vetämään jo vuotta ennen, jotta mahdolliset käsittelyruuhkat eivät vesittäisi suunnitelmia. Avioliiton yhteydessä otettu puolison sukunimi kulkee byrokratiarattaiden läpi vauhdikkaammin, tavallisesti jo muutaman päivän sisällä – ja veloituksetta!

Toinen oppitunti: Lähettäkää nimenmuutoshakemus 9-12 kk ennen hääpäivää.

Kuulimme nimenmuutoksesta seuraavan kerran syyskuun loppupuolella, kun DVV:ltä tuli täydennyspyyntö. Väestörekisterin tietojen perusteella ei voitu suoraan todistaa sukulaisuutta ja Hannun oikeutta sukunimeen, joten vuorossa oli nyt virkatodistuksen hakeminen seurakunnalta. Hakemus haetaan seurakunnalta, jonka jäsen sukulainen on ollut kuollessaan, tarkemmat tiedot löydät täältä. Tätä blogitekstiä kirjoittaessa seurakunnan sivuilla lukee, että he käsittelevät heinäkuun aikana jätettyjä hakemuksia.

Kolmas oppitunti: Jos nimi on kaukaisemmasta sukuhaarasta, hakekaa myös virkatodistus seurakunnalta todisteeksi sukulaisuussuhteesta.

Kun Hannu saa uuden sukunimensä, on minun vuoroni hakea sukunimimuutosta DVV:n kautta. Arvioitu käsittelyaika nimenmuutokselle on sen 3-6 kk, eli tällä hetkellä on vielä toivoa, että saisimme yhteisen sukunimen käyttöön ennen paperihääpäivää ♡ Mitään muuta lahjaa en tällä hetkellä tuolle päivälle toivokaan.

Odottelun ja vaivannäön seurauksena yhteisen nimen merkitys on entisestään kasvanut. Vaikka prosessin pituus on ollut uskomattoman harmillista, eihän tässä auta kuin peiliin katsoa – tiedot käsittelyajoista ovat olleet googletuksen ulottuvilla. Uskon, että monelle muullekin parille prosessin monimutkaisuus ja kesto voivat olla yllätyksenä, joten toivottavasti tämä postaus tavoittaa ainakin osan niistä pareista, jotka olivat nimenmuutosprosessin alussa yhtä pihalla kuin me!

Tsemiä byrokratian rattaissa harppomiseen,

Jokainen tarvitsee häihinsä yhden Katrin

Tietenkään en tarkoita ketä tahansa Katria, vaan nimenomaan meidän häävalokuvaajaamme, turkulaista Katri Haavistoa!

Ihastuin Katrin merellisiin ja herkkiin kuviin melko varhaisessa vaiheessa suunnittelua. Taisimme lähettää hänen lisäksi kyselyn toiselle valokuvaajalle, mutta olin todella nopeasti myyty Katrin mielettömän tsemppaavalle ja positiiviselle asenteelle. Hän vastasi nopeasti ja selkeästi, ja hääsuunnittelujen aikana olin oppinut, että toimiva kommunikointi on lähtökohta sille, että hommat sujuvat! Aloitimme keskustelut helmikuussa 2020, ja maaliskuun lopussa Katri oli varattu meille (juuri ennen toista samaa viikonloppua toivonutta hääparia, eli kannattaa todella olla ajoissa hääkuvaajan etsimisen kanssa ♡)!

Kävimme Hannun kanssa pitkään keskustelua siitä, paljonko budjetoimme valokuvaukseen. Meillä molemmilla on luovia ystäviä, joilla pysyy kamera kädessä, ja muutamat ovat erikoistuneet nimenomaan tapahtumakuvaukseen. Häihin tehtiin paljon itse, joten olisi ollut luonnollinen jatkumo hoitaa myös valokuvaus “omin käsin”. Kuitenkin visuaalisena ja kameraakin käyttäneenä ihmisenä ajattelen, että häävalokuvaus on yksi kuvauksen haastavimmista lajeista. Häihin liittyy suunnattomasti tunteita, ja monet tapahtumat (sormusten vaihto, hääkimpun heitto, kakun leikkaaminen) tapahtuvat vain kerran. Häävalokuvaaja on työssään jatkuvasti valppaana, etsimässä sopivia kulmia ja kuvattavia tilanteita, ennakoimassa, kommunikoimassa ja ikuistamassa. Valokuvat ovat minulle tärkeä osa juhlan muistelua ja muistamista, ja halusin, että hääpäivänä voimme keskittyä vain juhlasta nauttimiseen. Näitä asioita puntaroituamme oli päivänselvää, että halusimme ammattilaisen – eli Katrin – mukaan hääpäivänämme.

Saimme Katrilta etukäteen täytettäväksi noin 30 kysymyksen lomakkeen, jossa hän kyseli hyvinkin tarkkaan hääpäivän aikataulusta ja ohjelmasta, paikoista sekä siitä, keistä erityisesti haluaisimme kuvia. Hän kysyi myös sensitiivisistä asioista kuten avioeroista tai riidoista, jotka olisi hyvä kuvaajan ottaa huomioon. Tällaista ei itselle olisi välttämättä edes tullut mieleen, mutta tietenkin olisi todella kiusallista, jos juhlissa kuvaaja pyytäisi vaikka riitaisasti eronneita vanhempia poseeraamaan samassa kuvassa! Kysely oli hyvä myös siinä mielessä, että saimme Hannun kanssa päätettyä muutamia asioita, jotka olivat kuvauksen suhteen jääneet roikkumaan. Päätimme esimerkiksi, että aamua ei valokuvattaisi ollenkaan, sillä first look -kuvat alkoivat jo kello yhdeltätoista. Päädyimme myös siihen, että emme ota isoa ryhmäkuvaa, mutta sen sijaan muutaman pienemmän ryhmäpotretin mm. sisarusten ja häätiimin kanssa. Nämä sisällytettiin Katrin avustuksella osaksi aikataulua, jolloin myös häätiimi osasi valmistautua hakemaan vieraita kuvauksiin sitä mukaa, kun potretteja saatiin otettua.

© Katri Haavisto Photography

Hehkutinkin Katrin ammattimaisuutta jo Turun Linnan first look -postauksessa. Linnassa kierteli turisteja, joten Katri pyrki olemaan äärimmäisen tehokas silloin, kun kuvasimme kulkukäytävillä tai linnan sisäpihalla. Hän sai meidät keskittymään toisiimme samalla, kun ohjeisti meitä, häätiimiä ja turisteja. Näin jälkikäteen ajatellen me oikeastaan tarvitsimme Katria, että first look -kuvauksista olisi ylipäätään tullut mitään! Katri kertoi meille hyvin selkeästi mitä tehdä seuraavaksi asennoista ja liikkeiden suunnista lähtien. Tämä tapa sopi meille hyvin, ja loi ainakin minuun varmuutta siitä, että nyt tulee varmasti todella upeita kuvia!

“Katrin ote oli niin ammattitaitoinen, ettei kenenkään meistä tarvinnut murehtia yhtään mistään kertaakaan koko päivän aikana tai sen jälkeen.”

Kaaso A

Häätiimiä ilahdutti Katrin kommunikointi- ja organisointitaidot päivän aikana, ja arvatenkin hän oli hurmannut myös samassa pöydässä istuvat, sosiaaliset ystäväni. Hän tuntui aina tupsahtavan jostain paikalle juuri, kun olin käännähtänyt katsomaan, että sattuisiko hän olemaan lähistöllä kuvaamista varten! Huomasin muutaman kerran hänen tarjoutuvan ottamaan vieraiden omia ryhmäkuvia sekä kameralla että vieraiden omilla puhelimilla, mikä oli suunnattoman avuliasta ja ystävällistä. Katrin lähettämät sähköpostit vastasivat täysin hänen työskentelyään; hän oli avulias, luotettava, nopealiikkeinen ja hänestä huokui vahva halu tallentaa kaikki tärkeät hetket kameran linssille.

© Katri Haavisto Photography

Kuvatessamme vielä iltapotretteja merenrannassa, pääsimme myös todistamaan Katrin luovaa ideointia ja kykyä heittäytyä tilanteisiin. Yhdessä kohtaa hän kiipesi rantakiville ottamaan laajakuvaa meistä ja merimaisemasta! Pelkäsimme molemmat, että hän putoaisi veteen, mutta hän palautti meidät tomerasti keskittymään siihen olennaiseen – silmiin katsomiseen ja lähellä olemiseen!

Kiitos Katri siitä, että ikuistit meidän päivämme ♡

Morsian kuin kreikkalainen jumalatar

Yksi ystävistäni ei päässyt rajoitusten takia mekkosovituksiin mukaan, mutta hän arvosteli joka ikisen mekon kuvan perusteella asteikolla 1-5 ja legandaarisin saatesanoin, joita tulemme muistelemaan lopun elämäämme. Mekko, jonka valitsin, sai yksityisraadiltani kommentiksi: “Siis vau!!! Aivan ihana yläosa, ja helmakin on todella osuva. Istuu kauniisti, mutta näyttää myös mukavalta. Jumalatarvibat 😍 5/5”

Mekko nimettiin kreikkalaiseksi jumalatarmekoksi. Oikealta nimeltään se oli Innocentia Ravia, joka löytyi helsinkiläisen Vienon valikoimasta.

Kuten monille muillekin, myös minulle kävi niin, että ihastuin erilaiseen mekkoon, kuin mitä olin ajatellut. Bling bling ei ollut todellakaan listallani, enkä ihastunut mekkoon rekissä, mutta päälläni se puhutteli minua jollain kummallisella tavalla, jota en osannut nimetä suoralta kädeltä. Mekko oli moderni, erilainen ja juhlava, mutta mukavan tuntuinen päällä. Materiaalien suhteen sen sijaan olin todella tarkka, ja Vienon mekkojen kankaat olivat laadukkaimpia, mitä pääsin mekkokierroksillani hipelöimään. Sifonkihelma oli todella miellyttävän tuntuinen kädessä, ja yläosan paljetit oli ommeltu huolellisesti niin, että ne eivät hiertäneet ihoa mistään kohtaa. Sifonkikangas on hengittävä päällä, eikä se kiillä valossa satiinikankaan lailla. Tämä keveys ja helppous puhuttelivat minua, kuten vaatteissa yleensäkin pidän rennoista, tuulessa liehuvista vaatteista.

Hain mekon mukaani jo toukokuussa, ja hatunnosto kyllä Vienolle siitä, miten laadukasta palvelua saimme ja miten sujuvasti kaikki sujui mekkojen sovituksista tilaukseen ja noutoon ♡ Pari viikkoa myöhemmin pukuni pääsi korjausompeluun Boutique Minnen Marjo Haapasalolle Turkuun, jolloin helmaa lyhennettiin, ja viimeisellä viikolla tehtiin vielä pari pikaommelta kylkiin. Sen suurempia muutoksia mekko ei tarvinnutkaan, istuvuus oli jo lähtökohtaisesti hyvä.

Mekko oli hääpäivänä juuri sellainen, kuin olin toivonut. Sen kanssa oli helppo kulkea, ja se pysyi kauniisti päällä sekä kävellessä että istuessa. Tuulisella säällä avoimen yläosan kanssa tahtoi tulla vähän vilu, mutta Hannu ja kevyt sifonkitakki tekivät parhaansa pitääkseen kylmän loitolla. Siinä mielessä mekko olisi varmaan sopinut vieläkin paremmin kesän helteisiin kuin alkavaan syksyyn. No, sisällä ei keveys haitannut, ja siellähän suurin osa päivää vietettiinkin! Ei kannata siis liikaa murehtia ja huolehtia, kyllä asiat aina lutviutuvat ja kaikesta selvitään!

© Katri Haavisto Photography

Haaveilen kovasti siitä, että mekon voisi lyhentää cocktail-pituuteen jatkokäyttöä varten. Nuden sävyinen yläosa ehkä mahdollistaisikin mekon hyödyntämisen, kun kyseessä ei ole niin perinteinen häämekko!

Maailman kaunein laahus

Joskus otsikot voivat olla yliampuvia, mutta tämä ei ole sitä, vaan totisinta totta. Tämä käsinvärjätty silkkilaahus oli maailman kaunein, kauniimpi kuin osasin kuvitella. Ja nyt kerron, kuinka se syntyi.

Tietäjät tietävät, että olen haaveillut merellisistä häämekoista jo aikojen alusta – oikeastaan jo ennen, kuin edes mietin itse häitä! Lukuisten kymmenien sovitusten myötä päädyin lopulta toisenlaiseen mekkoon, joka tuntui omalta, vaikka ei ollutkaan merellisen sininen. Valitsin mekon lokakuussa, ja muutaman kuukauden jälkeen huomasin, että jokin mekkoasiassa kaihersi. Rakastin hääpukuani, mutta huomasin palaavani toistuvasti merellisiin mekkokuviin. Jotain puuttui – kaipasin dramaattisuutta, ja sitä paljon puhuttua merta!

Lamppu syttyi, kun katsoin Netflixin Say I Do! -sarjan (♡) ensimmäistä jaksoa, jossa morsiamelle valmistetaan tyrmäävän kaunis, värjätty silkkilaahus. Selasin jakson osia valehtelematta varmaan kymmenisen kertaa, kun yritin ymmärtää, että miten laahus oli tehty, ja ihailin, miten kauniisti se huojui ilmassa – toisaalta herkkänä ja toisaalta niin intensiivisen värikkäänä! Samana iltana muokkasin merellisen laahuksen mukaan mekkokuvaani Photoshopilla. Kyllä. Sellaisen minä halusin.

Merellisiä mekkoja metsästäessäni löysin liukuvärjäysten asiantuntijan, Marjo Haapasalon, jolla on Turussa oma ateljeeompelimo Boutique Minne. Varasin Marjolta mekkoni korjausompelun, ja kävin hänen kivijalkaputiikissaan jakamassa laahusvisioni. Puhuimme sävyistä varmaan tunnin – ihan naurattaa, kun ajattelee näin jälkikäteen… Marjo innostui ideastani valtavasti, ja alkoi etsiä värjäykseen sopivan sävyistä silkkikangasta. Oli tärkeää, että sävy olisi pehmeän valkoinen, mutta ei liian kellertävä, että sininen väri nousisi hyvin esiin. Kun kangas löytyi, Marjo teki tilauksen ja ompeli laahuksen – ja sitten lähti käyntiin koko prosessin jännittävin (ja lopullisin) vaihe eli värjäys!

Olin aivan hermona, kun menin ensimmäisen kerran sovittamaan värjättyä laahusta. Oman vision jakaminen jonkun kanssa on aina jännittävää, vaikka luottaisikin tekijän ammattitaitoon! Alkaa miettiä, että mitä jos on selittänyt sen oman idean jotenkin epäselvästi tai mitä jos toinen onkin ymmärtänyt jotain väärin. Etenkin värien suhteen olen oppinut olemaan tarkkana ammatinkin takia – pyydä kymmentä ihmistä näyttämään turkoosi sävy, ja jokainen heistä näyttää erilaisen.

Nuo pelot ja huolet huuhtoutuivat laskuveden mukana, kun Marjo veti laahuksen esiin.

Sävyt, pituus, tekstuurit, kaikki oli kerta kaikkiaan täydelliset. Vaikka laahus oli ohuen ohutta silkkiä, niin silti sävyissä oli tummuutta ja intensiteettiä. Ja miten kaunis ja hentoinen se olikaan! Niin kevyt ja miellyttävän tuntuinen ♡

Tumman liukuvärin reunoille oli ilmestynyt värjäysprosessin aikana kellertävää väriä, joka näytti melkein kuin meripihkalta tai kultaiselta heijastukselta merenpohjassa. Herkistyin, kun laahus oli päällä. Ja niin Marjokin! Miten upea luomus, aivan huikeaa työtä ♡

Pakko mainita, että maailman kaunein laahus aiheutti hääpäivän aamuna myös pienen paniikin, josta kerroinkin täällä. Neuvokas häätiimi on kultaa ♡ Nyt asuste lepäilee taiteltuna pukupussissa odottaen jatkoa, ja puhuimmekin jo Marjon kanssa siitä, että kangas ansaitsee uuden elämän häiden jälkeen. Ehkäpä kevyt kietaisumekko tai kimono? Aika näyttää!

Nyt on komiat pojat!

Kaupallinen yhteistyö Seremonian kanssa

“Ja seuraavaksi teette sen hidastetun Dressman-kävelyn”, neuvoi hääkuvaajamme Katri Haavisto, kun pojat poseerasivat ryhmäkuvissa. Ja voi miten tässä kolmikossa olikaan särmää! Bestman Pekka ja sulhaspoika Julle olivat laittaneet ykköset ylle – ja varmaan ilahduttaa tietää, että tällaista lookkia ei tarvitse lähteä hakemaan ostohousut jalassa!

Kun kävimme tiimin kanssa läpi häiden sävyjä (sininen, turkoosi, petrooli, heh…), niin Pekka ja Julle alkoivat harmitella, että kummallakaan ei löydy valmiina tummansinistä juhlapukua – sehän olisi täydellinen näihin juhliin!

© Katri Haavisto Photography

Myönnettäköön, olen hieman itsekin hurahtanut tummansinisiin pukuihin. Tummansininen sävy on kesäisempi ja rennompi verrattuna jyrkkään ja perinteiseen mustaan pukuun! Pojilla ei kuitenkaan ollut tarvetta uusille puvuille, joten tästäpä alkoi vuokrapukujahti. Vuokrauspaikkoja on Suomessa yllin kyllin, mutta kauniin tummansinisiä, ja sävytarkan pilkunviilaajamorsiamen tyydyttäviä pukupaikkoja ei. Onneksi yksi kuitenkin löytyi, nimittäin helsinkiläinen Seremonia! Kattava sinisten pukujen arsenaali tervehti meitä jo heti sisäänkäynnillä, hurraa!

Pojat pääsivät sovittamaan pukuja heinäkuussa, ja esittelimme sovitusten tuloksia vuokrapukulivessä Seremonian omistajan, Minna Toikan asiantuntevassa ohjauksessa. Liven voi katsoa näin jälkikäteenkin vielä tallenteena Instagrammista @haatfi-tililtä, täällä suora linkki. Pukuetiketti oli itselleni melko vieras, mutta Minna osasi antaa hyvät täsmäneuvot siihen, että mitä pukua valitessa on tärkeää huomioida! Vieheen kiinnitystä en ollut osannut ajatellakaan, ennen kuin Minna kertoi vinkit tähänkin.

Seremonialla oli laaja kokovalikoima, ja Minna löysi käden käänteessä hyvin istuvat puvut molemmille pojille. Kumpikaan ei hikeentynyt sovitteluun, vaikka heidän omien sanojensa mukaan vaateostoksille ei joskus millään tunnu löytyvän sitä oikeaa kokoa! Puvun vuokraus sisältää koko paketin, eli takin, housut, paidan, rusetin/solmion, liivin, olkaimet, hihastimet sekä kalvosinnapit. Vuonna 2021 juhlapuvun vuokrauksen hinta oli 190 euroa, tarkemmat tiedot voit tarkistaa Seremonian Miesten pukuvuokraamo -osiosta. Seremonialle voi varata ajan sovitusta varten, mutta liikkeeseen voi kävellä myös oikopäätä pukuja katselemaan!

Minna otti poikien mitat ja teki tilauslomakkeet sovitusten päätteeksi. Tämän jälkeen ei tarvinnut muuta kuin noutaa puvut hääviikolla ja palauttaa bileiden jälkeen pestäväksi seuraavaa juhlijaa varten. Helppoa ja huoletonta!

Merellinen lookki kruunattiin kaaso W:n tekemillä vieheillä sekä KuhaO:n kalannahkaruseteilla, joita hehkutinkin aikaisemmin kesällä. Näissä Katrin kuvissa näkyy hienosti se, miten kauniin syvä tuo Seremonian vuokrapukujen tummansininen väri on – ja miten hyvin puku sointuu ympäristöönsä. Eli jos olet yhtä fanaatikko sävyjen suhteen JA etsit täydellisiä, tummansinisiä juhlapukuja, say no more, vastaus huoliisi löytyy Seremonian rekistä!

Sinisin terveisin,

Kukkaloistoa Ruissalossa

Kaupallinen yhteistyö Lehmuksen Alla

Ei tule varmasti monellekaan lukijalle yllätyksenä, kun sanon, että odotin perjantaina alakerran salin valmistumista kuin kuuta nousevaa. Suunnittelimme ja teimme koristeluista leijonanosan, mutta kukat jätin ruissalolaisen Lehmuksen Alla -yrityksen Ginan käsiin. Kukituksen ulkoistaminen oli hyvä ratkaisu. Kukaan häätiimistä ei ollut kukkaekspertti, ja osaan kuvitella, että moni asia olisi voinut mennä vikaan, jos olisimme yrittäneet toimia perjantaina oman elämämme floristeina. Ginan ansiosta pystyimme sen sijaan keskittymään täysillä alasalin kattaukseen sekä tilojen koristeluun samalla, kun kukkataikurimme apureineen loihti kukat paikoilleen.

Halusimme kukitukselta runsautta, mutta budjettimme oli maltillinen. Ajatuksenani oli satsata kukilla vain siihen tilaan, jossa vietämme eniten aikaa (alasaliin), ja valita muutama näyttävämpi elementti sen sijaan, että ripottelisimme pienempiä kimppuja sinne tänne. Ginan kanssa keskustellessa päädyimme valitsemaan leikkokukkia halvemman viherleikon, ja niistä ikisuosikkini tuhkaeukalyptuksen, jota oli köynnöksinä kattokruunuissa ja koristeverhossa. Eukalyptus on talvikauden leikkokasvi, joten kesäisin sen saatavuus – ja sitä myöten sekä laatu että hinta – voivat vaihdella. Mikäli kesän sato olisi näyttänyt heikolta, olisimme ottaneet pääleikoksi pistaasin. Meillä kävi kuitenkin tuuri, ja eukalyptusta oli hyvin tarjolla!

Erityisen iloinen olen noista kattokruunujen köynnöksistä. Valaisimet näyttivät yksinään hienostuneilta ja eleettömiltä, mutta mielestäni hieman liiankin koruttomilta. Leikkoköynnösten avulla kruunutkin heräsivät aivan eri tavalla henkiin!

Hääparin pöytään laitoimme sinisen pöytäliinan, jotta se erottuisi muista pöydistä. Pöydän etuosaan tuli näyttävä kukka-asetelma, joka laskeutui pöydän reunaa myöten alas. Gina viimeisteli asetelman valkaistulla revonhännällä, joka toi kokonaisuuteen aasialaisen twistin, ja täytti kivasti pöydän muuten tyhjää etureunaa. Rakastuin tähän asetelmaan, ja häiden jälkeen koko komeus lepäilikin onnittelukorttien ja häälahjojen vieressä pienen ikuisuuden meidän ihailtavana ♡

Vieraiden pöydät olivat jo runsaat kattauksesta, joten himmailimme kukkien kanssa. Gina toi pöytiin herkkyyttä asettelemalla maljakoihin vain muutamia leikkoja – pääasiassa eukalyptusta ja valkoista oksaneilikkaa. Leikkojen vehreys raikasti muuten sinistä värimaailmaa, mutta kukat eivät tulleet katseen tielle vieraiden seuratessa ohjelmaa.

Kimppuun valittiin juhlasalin tuttujen kukkien lisäksi valkoista sirosudenporkkanaa ja ikiviuhkoa sekä vaaleansinistä tweediaa (tässä näitä nyt heittelen kuin konkari, mutta truth be told, kävin lunttaamassa Ginan muistiinpanoja). Osa näistä oli kasvatettu Ruissalossa, melkein juhlapaikan naapurissa ♡ Seasta löytyi myös meritähti (!) sekä väripilkkuina sinistä ruiskaunokkia. Muistan, kun aloimme jutella kimpusta – kimppu oli yksi niistä harvoista asioista, joista minulla ei ollut sen suurempaa visiota. Jossain kohtaa mietin jopa sitä, että tarvitsenko kimppua ollenkaan. Lopputuloksen nähdessäni en kuitenkaan katunut – en hetkeäkään – sitä, että olin listannut sen mukaan kukkaloistoon. Kimpussa oli niin paljon rakastamiani asioita, että se oli kuin sielun peili. Sävyiltään täydellinen, rönsyilevä, huoleton, vähän aasialainen, selvästi juuri minulle tehty kimppu ♡ Gina kysyi varmaan kolme kertaa, että tykkäänkö kimpusta, kun en pystynyt hetkeen puhumaan!

Heittokimpun Gina kokosi morsiuskimpun ylijäämäleikoista, ja teki kukista muutaman siistin nipun, jotka sitten sitoi kumilenkillä yhdeksi, isommaksi valekimpuksi, sillä halusimme yllättää vieraamme! Tämä valekimppu oli aulan pöytäkoristeena, kunnes illalla pikkukimput pääsivät uuteen koteihinsa. Kimpun heiton tarkempi selostus löytyy tämän merkinnän lopusta.

Entä mitä kukille tapahtui häiden jälkeen? Osa kukista annettiin häätiimille ja apulaisille lahjaksi, ja loput kärräsimme kotiin kuivatettavaksi. Köynnökset ripustimme kotiin koristeeksi, yksittäiset kuivakukat hyödynsimme joulun kransseihin, joita annoimme lahjaksi lähipiirillemme. Näin leikot saivat uuden elämän ♡

Gina viljelee lähikukkia myös ensi kesänä, joten kannattaa olla häneen yhteydessä, jos etsit paikallista floristia, joka tekee työtään suurella sydämellä ♡ Vielä tässä vaiheessa voi vaikuttaa siihen, mitä lajikkeita kesäksi tulee! Jos haluat kuulla tarkemmin kukitusten suunnittelusta, kirjoitin aiheesta elokuussa blogiin, kun olimme vierailleet Ginan luona Ruissalossa ihailemassa kukkapalstaa.

Kiitos Gina ja Lehmuksen Alla!
Häät juhlittiin, mutta onneksi juhlia tulee vielä jatkossakin, ja pääsemme taas hyödyntämään kukkavelhouttasi ♡

Saisikos olla nokialaista?

Kaupallinen yhteistyö Nokian Panimon kanssa

Olenkin jo aikaisemmin maininnut, että leijonanosa juomistamme tuli Nokian Panimolta. Päädyimme Nokian Panimoon sen jälkeen, kun olin tutustunut (ja ihastunut) heidän mocktaileihinsa. Kävimme valitsemassa sopivat juomat paikan päällä samalla, kun panimon silloinen toimitusjohtaja Matti Heikkilä esitteli meille tiloja. Panimovierailusta voit lukea täältä ja mocktaileista täältä.

Sovimme panimon kanssa, että noutaisimme juomat ennen häitä tehtaanmyymälän aukioloaikojen puitteissa. Aukiolo vaihtelee hieman sesongin mukaan, viimeisimmät tiedot voi tarkistaa panimokaupan ja terassin Facebook-sivuilta. Teimme juomatilauksen huhtikuun lopussa (myöhemminkin olisi varmasti sopinut, mutta halusimme olla ajoissa liikkeellä), ja sovimme, että haemme juomat heinäkuun lopulla lauantaina. Kun hakupäivä lähestyi, panimolta kerrottiin, että juomat oli kerätty valmiiksi odottamaan noutoa, jännittävää!

Piipahdimme myymälässä maksamassa tilauksen, jonka jälkeen kaarsimme autolla lastauslaiturille. Tölkit kärrättiin auton viereen, josta ne oli helppo nakata suoraan kyytiin. Olen vieläkin ihmeissäni, että toden totta saimme kaiken mahtumaan pieneen tilaihmeeseemme! Niputimme samalle ajoreissulle vielä Tampere-päivän sekä pistäytymisen Urjalan Makeistukussa, mutta jos olisimme käyneet vain noutamassa juomat, koko matkaan olisi mennyt yhteensä vain nelisen tuntia. Kolme viikkoa ennen häitä neljä tuntia autossa kuulosti paljon houkuttelevammalta kuin ajomatka Helsinkiin ja notkuminen Megastarilla.

Lopullinen tilauksemme sisälsi seuraavat juomat:

  • Alkoholittomat
    • Mocktail Italian Spitz, 3 ltk / 72 tlk
    • Mocktail Piña Colada, 3 ltk / 72 tlk
    • Russian Tonic, 2 ltk / 48 tlk
    • Sun’n Sweet Strawberry, 2 ltk / 48 tlk
    • Sun’n Amazing Apple, 1 ltk / 24 tlk
    • Sun’n Rose Lemonade, 1 ltk / 24 tlk
  • Alkoholilliset
    • Olut Luomu Pils, 4 ltk / 96 tlk
    • Olut Micro IPA, 2 ltk / 48 tlk
    • Olut Kellari, 2 ltk / 48 tlk
    • Siideri Big Apple, 5 ltk / 120 tlk
    • Siideri Rose & Lime, 2 ltk / 48 tlk

Isompaa tilausta tehdessä kannattaa laittaa tarjouskysely sähköpostitse. Tölkit tulevat 24 tölkin laatikoissa, joten määrät on hyvä laskea valmiiksi laatikoiden mukaan, ja mainita juhlapäivä sekä noutoajankohta.

Panimon juomien lisäksi meillä oli alkumaljat, viinejä ruokajuomana sekä erikoisdrinkit Cocktail Hour -ohjelmaan. Mitoitimme juotavaa 10 annosta per vieras.

Tein juomille nimikyltit, jotka turkulainen luottoprinttaamoni Printteri toteutti. Kyltit tulostettiin kaksipuoleisina tekstuurimaiselle kartongille, ja niiden väliin tuli pinkopahvit, jotta ne pysyivät suorina puukylttipidikkeissä. Kartongin nimi oli Keyacolour Recycled Chalk 250g. Kyltteihin merkitsimme minun suosikkimocktailini Italian Spritzin sekä Hannun lempioluen, joka oli Keisarin Micro Ipa.

Keksimme juomille lyhyet lausahdukset kuvaamaan niiden makukokemusta. Meillä oli hauskaa näitä ideoidessa!

  • Big Apple Cider: Ei liian hapokas
  • Rose & Lime Cider: Ruusunpunaisille unelmille
  • Italian Spritz: Aperolin makeanhapan sisko
  • Piña Colada: Vie sinut Teneriffalle – tai minne ikinä haluat
  • Keisari Micro Ipa: Gluteeniton, enemmän makua, vähemmän alkoholia
  • Keisari Luomu Pils: Hiilineutraali, gluteeniton, kaikin puolin ekologinen
  • Keisari Kellari: Tuttu ja turvallinen lager
  • Sun’n Amazing Apple: Omenalimu päivässä pitää lääkärin loitolla
  • Sun’n Sweet Strawberry: Makea, siis todella makea!
  • Sun’n Rose Lemonade: Prinsessojen juhlajuoma

Mitäs vieraat tykkäsivät? Hannun sukulaispoika oli kuulemma juonut kahdeksan mansikkalimua ja tanssinut bändin settien aikana täydellä teholla! Mocktailit, etenkin Italian Spitzit menivät kuin kuumille kiville, kuten olin aavistellutkin. Valikoima tuntui olevan tarpeeksi laaja, jotta jokaiselle löytyi jotain mielekästä juotavaa.

Koska baari aukesi vasta iltaohjelman aikaan lähempänä kahdeksaa, vieraille ei jäänyt montaakaan tuntia aikaa nauttia juotavista. Bändin settien, ohjelman ja aktiviteettien lomassa osa vieraista ei ehtinyt syventyä baarin antimiin, jonka seurauksena juomia jäi reilusti yli. No, eipä ole tarvinnut hankkia juotavia loppuvuoden illanistujaisiin!

Mielestäni on huikeaa, että meillä on kotimaisia, hinnaltaan kilpailukykyisiä optioita ulkomaisille juomatoimittajille. Hääblogeja ja Facebook-ryhmiä selatessa olen huomannut, että suurin osa hankkii juomansa Saksan nettikaupasta, Tallinnan päiväreissulta tai ostosristeilyltä. Nettikaupat ovat varteenotettava vaihtoehto, mutta tilaukseen liittyy paljon riskejä, joita ei välttämättä voi välttää edes sillä, että tilaisi juomat reilusti hyvissä ajoin. Itseäni myös hirvitti se, kuinka paljon pelkkien juomien hankkimiseen ja hakemiseen menee aikaa! Vaikka olemmekin Hannun kanssa kulinaristeja, meille kummallekaan juomien pohtiminen ei ole ollut hengen ja veren asia. Tukemalla kotimaista saimme laadukkaita juomia, jotka ilahduttivat meitä ja vieraita, mutta samalla säästimme myös merkittävän määrän aikaa ja vaivaa! Kaiken kaikkiaan juomien hankinta oli meille win-win, ja olen enemmän kuin iloinen siitä, että pystyin ujuttamaan panimoa lähipiirini – ja nyt tämän blogin kautta myös teidän lukijoiden – tietoisuuteen! Kiitos Nokian Panimo, toivottavasti useampikin hääpari löytää jatkossa teidät ja virkistävät juomanne!

Meidän häävuosi 2021

Niin se vaan on, että meidän häävuosi lähestyy loppuaan! Hannu on nimennyt vuoden 2021 suurien tunteiden vuodeksi, eikä sille voisikaan parempaa nimeä antaa. Vaikka häiden juhliminen ja avioituminen toivat meidän vuoteen loputtomasti iloa, onnea ja lisää pakahduttavaa rakkautta, vuosi 2021 kantoi mukanaan myös suuria suruja. Traagisimmat uutiset pakkautuivat alkukesään, kun ensin jouduimme yllättäen luopumaan rakkaasta Kaiku-koirastamme, ja saimme kuulla, että rakas ystävämme oli saanut sairaskohtauksen ja joutunut sairaalaan. Hääsuunnittelut olivat tauolla melkein kokonaisen kuukauden, mutta toisaalta itse juhlasta tuli vielä merkityksellisempi, kun olimme saaneet muistutuksen siitä, kuinka haurasta elämä loppujen lopuksi onkaan.

© Katri Haavisto Photography

Kesällä vastaanotin myös uutisen siitä, että olin päässyt opiskelemaan yliopistoon. Edellisistä opinnoista on vierähtänyt muutama vuosi, ja yliopistomaailma ei ole minulle ennestään tuttu, joten syksy onkin hujahtanut uusia asioita opetellessa ja työn sekä koulun välillä tasapainotellessa. Hävettää myöntää, mutta minusta on nyt tullut se opintoahjojen mummo, joka ei osaa lähettää sähköpostia opettajalle tai kirjautua bussikortilla tulostimelle – saati että edes löytäisi tulostinta koulun sovelluksen kautta! Kaiken lisäksi vaimouteni on kaikessa tässä hulinassa kyllä jäänyt melkoiseen sivurooliin, eli vaimopalkinnon voin ihan suosiolla luovuttaa toisaalle. Sen sijaan Hannulle voisi antaa jonkinlaisen puolikkaan vuoden aviomiespalkinnon siitä kaikesta huolenpidosta ja joustamisesta, jonka hän on tehnyt helpottaakseen minun arkeani!

Otin kuitenkin yhden, ilmiselvän askeleen kohti vaimoelämääni: tukka lyheni! Pörröpää oli ärsyttänyt jo hetken, joten pituutta napsaistiin pois päälle kymmenen senttiä! New year, new me, vai miten se meni?

Nyt viimeisimpänä onnea arkeen on tuonut ihana pieni Amos, joka kotiutui meille itsenäisyyspäivän viikonloppuna. Amos on länsigöötanmaanpystykorva kuten Kaikukin, ja hänen ansiostaan päivät ovat olleet täynnä elämää. Tällä hetkellä Amos on todella rohkea ja innokas pentu, joka rakastaa villasukkien repimistä, lumessa juoksemista ja pedissä nukkumista. Hän on söpö ja välillä vähän rasittava, niin kuin pennun kuuluukin. Jäämme mielenkiinnolla seuraamaan, että millainen vauhtivili hänestä kehittyy.

Kaiken kaikkiaan meidän vuosi on ollut mieleenpainuva kaikissa iloissaan ja suruissaan. Se, missä vuosi 2020 oli täynnä hiljaisuutta, rauhaa ja kotona oleskelua, vuosi 2021 kyllä roiski menemään isolla pensselillä. Seuraavalle vuodelle en toivo hiljaisuutta, sillä sitä tuskin edes saisin, mutta ehkä toivon mahdollisuuksia, suuntia ja avioelämää – mitä se sitten ikinä onkaan! Vuodessa 2022 on vähän lopun alun fiilistä: tästä se lähtee, meidän ensimmäinen aviovuosi ♡

© Katri Haavisto Photography

Ihanaa uutta vuotta – toivon, että vietät sen sinulle tärkeiden ihmisten ympäröimänä!

Korkkarit kattoon

Kun kimput ja muut muodollisuudet oli taputeltu, oli aika grande finalen eli iltabileiden! Aikaisemmat hääpäivä-postaukset pääset kurkkaamaan täältä.

Rennompi iltaosuus alkoi sillä, että Bar Arthur aukesi. Bar Arthur on juhlapaikkamme, Villa Bella Vistan tunnelmallinen baarihuone, josta löytyy massiivipuinen baaritiski – old-fashioned and fancy! Huoneessa oli tarjoilujen lisäksi esillä valokuvakehyksiä sekä albumeja eri matkoilta vieraiden selailtavaksi – albumien tarkoituksena oli avata kiinnostustani Aasiaan, sillä baarissa oli Cocktail Hour, jolloin muutama ystävämme toimi baarimikkoina ja tarjoili vieraille aasialaisia erikoisdrinkkejä.

Baarissa ei kuitenkaan ehtinyt kuhnailla liiaksi, sillä yläkerran juhlasalissa raikasi. Koskettavien esitysten jälkeen bändi korkkasi tanssilattian, ja tanssia riittikin lopputunneille asti. Pandemian vaikutuksen kyllä huomasi siinä, miten täpinöissään sekä juhlaväki että bändi olivat! Se oli niin meille kuin varmasti monille muillekin ensimmäinen kerta miesmuistiin, kun sai laittaa jalalla koreasti live-musiikin tahdissa. Harvassa olivat ne, jotka halusivat jättää tilaisuuden käyttämättä!

Yöpalaksi oli tarjolla pizzaa sekä karjalanpiirakoita (ilman voita, koska morsian unohti munavoin kodin pakastimeen!). Kuulemani mukaan pizza kelpasi, sillä monet olivat hakeneet syötävää useammankin kerran. Me emme Hannun kanssa ehtineet edes nähdä pizzatarjoiluja, mutta keittiön työntekijät pakkasivat meille onneksi iltapalaa mukaan hotellille. Hannu uhkasi kovasti, että lähtisimme aivan viimeistään yhdeltätoista hotellille nukkumaan, mutta niin vain lähtömme venyi, kunnes häätiimi patisti meidät pois siivouksen jaloista.

Hyvin nukutun yön jälkeen kömmimme Turun Seurahuoneen aamiaiselle moikkaamaan samassa hotellissa yöpyneitä ystäviämme – sekä tietenkin nauttimaan tarjoiluista. Pakko sanoa, että Seurahuoneen aamupala oli täysosuma! Teekin tarjoiltiin pöytään pannussa haudutettuna ♡ Aamupalan jälkeen olisi ollut ihanaa vain hengailla ja jutella hääpäivän tapahtumista, mutta valitettavasti meillä oli edessä vielä juhlapaikan purku. Onneksi auttajia oli sunnuntainakin todella paljon, joten taisimme saada hommat purkkiin kahden tunnin (ja yhden morsiamen rikkoman lasivaasin) jälkeen. Pidimme auttajillemme hääruokien rääppiäiset, ja yritin udella ystäviltä niitä päivän tapahtumia, joita en ollut itse nähnyt. Iltapäivään mennessä koko talomme oli tyhjentynyt vieraista, ja pääsimme tutkimaan häälahjoja!

Häiden jälkeen elin vielä erittäin vahvassa hääkuplassa – seuraava viikko meni minimoonilla, joten arki ei kolkutellut nurkan takana vielä moneen päivään. Ensimmäiset kuukaudet vain muistelimme ja intoilimme viikonlopun tapahtumia, ja vasta myöhemmin huomasin ajattelevani, että niin, nyt se kauan odotettu päivä oli ja meni! Syksyn arki on kuitenkin huiskaissut meidät mukaansa sellaisella vimmalla, ettei harmitusta ole ehtinyt juurikaan potemaan – pikemminkin olen kiitollinen siitä, että saimme pidettyä häät ennen syksyn hulinaa!

Muista nauttia – ja muita hyödyllisiä tai hyödyttömiä vinkkejä hääpäivään

Poikkeuksetta yleisin vinkki, jonka saimme häitä odottaessa oli, että täytyy muistaa nauttia ja elää hetkessä. Päivä menee ohi hujauksessa, joten jokainen sekunti kannattaa hengittää läpikotaisin ja tallentaa muistoksi mieleen.

Kun näitä “muista nauttia päivästä, se menee hetkessä” -neuvoja oli kuullut sen parikymmentä, alkoi turtua koko juttuun. Miten vaikeaa muka on keskittyä hetkeen ja nauttia päivästä, jota on odottanut kaksi vuotta? Luulisi, että päivästä haluaisikin nauttia koko sydämellä ja sielulla, ottaa siitä kaikki mahdollinen irti!

Päivän lähestyessä huomasin, että päivästä nauttimisen alla piili toisenlaisia neuvoja, joita en ollut ymmärtänyt. Hetkessä eläminen tarkoitti myös irti päästämistä. Häistä irti päästäminen on hankalaa etenkin, jos on ollut aktiivisesti organisoimassa päivän aikataulua, ohjelmaa ja aktiviteetteja. Pystytkö luovuttamaan ohjat toiselle, kun tiedät aikataulun etu- ja takaperin? Osaatko olla katsomatta kelloa? Uppoatko toisen silmiin vai tuijotatko kattauksen rypistyneitä kulmia?

© Katri Haavisto Photography

Hääpäivän lähestyessä otin tietoisesti takapakkia aikataulusta ja pyrin aktiivisesti unohtamaan kellonajat. Hannulle aikataulun unohtaminen ei ollut niin helppoa. Kun ajoimme vihkimisen jälkeen Ruissalon Kansanpuiston rantaan nauttimaan kahdenkeskisestä hetkestämme, Hannu vilkuili rannekelloa ja pohti, että ovatkohan vieraat jo siirtyneet juhlapaikalle, ja milloin meidän olisi syytä lähteä rannalta Villa Bella Vistaa kohti, jotta olemme ajoissa paikalla. Kun on ollut vastuussa kokonaisuudesta, irti päästäminen on hankalaa ja tuntuu oudolta, jopa pelottavalta. Mutta kun Hannu laittoi kellon tietoisesti sivuun ja sulki aikataulu-excelimme, saimme molemmat nauttia päivästä ja toistemme ehdottomasta huomiosta.

Toinen neuvo, jota saimme lähes yhtä usein: älä välitä, vaikka jokin ei sujuisi suunnitelmien mukaan – kukaan ei tiedä, jos joku meneekin eri tavalla kuin mitä oli tarkoitus! Tämähän on totta, mutta ei välttämättä lohduta, jos jokin kovasti odottamasi aktiviteetti tai ohjelmanumero unohtuukin päivän tuoksinnassa.

Tähän sopii mielestäni paremmin hääviikollakin hyväksi todettugo with the flow” -mentaliteetti.

© Katri Haavisto Photography

Minua helpotti hääviikolla ja päivän aikana ajatella, että häät tapahtuvat no matter what – kaikki yllättävät muutokset sulautettiin osaksi häitämme, jotka puskivat eteenpäin päättäväisesti kuin höyryjuna. Go with the flow -ajatuksen ansiosta pysyin rauhallisena muutosten lomassa enkä menettänyt hermojani joka kerta, kun joku soitti ilmoittaakseen ikävästä yllätyksestä, enkä uskoakseni olisi saanut kohtausta, jos seremoniamestarit olisivat joutuneet muuttamaan aikataulua dramaattisesti kesken päivän.

Eli tavallaan, kun päästää irti, voi saada kaiken?

Hääviikolla Hannu halusi, että keskustelemme omista ja toisen toiveista sekä odotuksista hääpäivästä. Tästä oli hirveästi apua, ja suosittelen samaa muillekin hääpareille! Miettikää yhdessä, että mitä toiveita ja odotuksia teillä on hääpäivälle, ja palauttakaa nuo toiveet mieleen hääpäivän aikana. Auttakaa ja tukekaa toisianne yhteisten ja omien toiveidenne toteuttamisessa, niin hääpäivästä tulee taatusti ikimuistoinen – riippumatta siitä, mitä yllätyksiä tai muutoksia kohtaatte päivän aikana.

Lopuksi on hyvä muistaa, että häitä ei kaikesta yhteisöllisyydestä huolimatta tehdä pelkästään vieraita varten. Hääpari ottaa helposti paineita muilta ihmisiltä ja kuuntelee heidän odotuksiaan, jolloin päivänkin aikana saattaa harhailla pohtimaan, että onko ruokaa riittävästi ja onko nyt kaikilla varmasti hauskaa. (Tai rehellisyyden nimissä en kyllä tiedä, onko tämä kenenkään muun kuin meidän murhe, mutta ehkä tämä viesti onkin sinulle siellä, joka pelkäät tuskailevasi vastaavaa hääpäivänäsi!) Jätä nuo murheet hääpäivänä muiden harteille. Tärkeintä on, että keskityt siihen ihmiseen, jonka kanssa olet menossa naimisiin. Sitä varten häät on järjestetty, sitä varten olette suunnitelleet juhlia, sitä varten läheisenne ovat saapuneet läheltä ja kaukaa. Kyseessä on teidän juhlanne, ja eniten ilahdutatte kaikkia, kun annatte rakkautenne näkyä ja loistaa niin, että vieraat tarvitsevat aurinkolasit ollakseen häikäistymättä!

Ihanaa häiden odotusta,