Kuparivuorelta Rakkaudenpolulle ja takaisin

Pääsiäinen tarjosi irtioton arjesta, ja päätimme viettää keväiset lomapäivät Turun lähiseudulla ulkoillen ja auringosta nauttien. Jos joku ei vielä tiennyt, niin olen loputon valopatteri. Nyt kirkkaassa keväässä tuntuu kuin kangistunut kehoni heräisi ja kurottaisi kohti valoa. Suupielet nousevat väkisinkin hymyyn, kun saa herätä niin kovin tervetulleisiin auringonsäteisiin. Kevät – miten se onnistuukin tulemaan joka vuosi yllätyksenä. Kirkkaus suorastaan hivelee silmiä pimeän ja harmaan talven jälkeen, mutta ai että, miten pehmoiselta lämpö tuntuu ihoa vasten!

Pitkänäperjantaina teimme kaupunkiulkoilun Naantaliin, josta on tullut nyt yksi suosikkikohteistamme Turun lähistöllä. Ehdoton lempireittini kiemurtelee Kuparivuoren kallioita myöten Naantalin vanhaan kaupunkiin, josta Rakkaudenpolkua pitkin voi jalkautua vierasvenesatamaan ja kiertää kivikirkolta takaisin vanhan kaupungin puolelle. Matkalle mahtuu päätähuimaavia merimaisemia, jylhäkallioita, romanttisia puutaloja ja huviloita, ripaus rakkautta ja tunnelmalliset korttelit, rantaravintolat, laineiden liplatukset, sataman tunnelma, paviljonkeja ja keskiaikainen kivikirkko. Vaikka reitti on tullut meille jo tähän mennessä tutuksi, niin emme kyllästy siihen, emme sitten millään!

Naantali tarjoaa matkakuumeiselle vihjeitä ulkomaailmasta: Kuparivuoren kallioilla olo on kuin Bergenissä, vanhan kaupungin kortteleita kiertäessä vastaan tulee Antoniusstraße. Pittoreskit puutalot, nuo kauniit väripilkut, ilahduttavat mieltä ja sielua kerta toisensa jälkeen. Nyt kevään kynnyksellä vierasvenesataman väkijoukot olivat muisto vain, mutta veneiden rantautuessa satamaan voi bongata modernien paattien rinnalla myös näyttävämpiä puuveneitä, jotka uhkuvat veistäjän intohimoa ja omistautumista työlleen.

Lähellä Muumilinnan sisäänkäyntiä on pieni, keltainen pitsipaviljonki, jonne pitää kiivetä joka kerta ihailemaan edessä avautuvaa merimaisemaa. Vaikka portaat ovat kapeat ja jyrkät, niin Kaiku on noussut ne urheasti kerta toisensa jälkeen. Kun pitsihuviloissa ei kuitenkaan tule vierailtua harva se päivä, niin tämä paviljonki antaa hyvin esimakua siitä, millaiselta huvilassa kävely tai asuminen mahtaisi tuntua!

Toivotaan, että Suomi aukeaa kesäksi, jolloin pääsisimme myös nauttimaan Naantalin ihanista kesäravintoloista ja terasseista. Koira on ollut tervetullut toistaiseksi kaikille vierasvenesataman kesäterasseista ja sisäpihoista, joissa olemme vierailleet. Tämä on ollut tietenkin mukava uutinen meidän koirakaravaanille. Olemme jo pidempään haaveilleet mahdollisuutta päästä maistamaan monen hehkuttamia Amandiksen vohveleita! Ehkäpä tänä kesänä tilaisuus siunaantuu.

Jos pohdinnassa on tehdä kesällä päiväretki kaupunkiin, niin tässä romanttinen kohde, jota voin lämpimästi suositella ♡

Mene Mathildedaliin

Teijon sydämessä, 30 kilometriä Salosta kohti Turun saaristoa, piileskelee pittoreski ruukkikylä, johon olemme rakastuneet ♡ Teemme päiväretken Mathildedaliin noin kolmen kuukauden välein, ja tässä postauksessa aion vakuuttaa sinut siitä, että sinunkin pitäisi!

Tai älä edes lue tätä postausta, vaan mene!

Mene jo! Ystävänpäivänä, minä vaan päivänä!

Toisin kuin moni suomalainen kohde, joka kukoistaa vain kesäaikaan, Mathildedal ilahduttaa vierailijaansa jokaisena vuodenaikana. Retkipäivä alkaa sillä työläimmällä vaiheella, eli paikan päälle matkustamisella. Turusta matka kestää reilun tunnin autolla, Helsingistä aikaa menee melkein pari tuntia. Matkahuollon bussiyhteys kulkee Salosta vuoden ympäri, mutta kesäisin vuoroja on huomattavasti tiheämmin.

Kannattaa siis lähteä aamutuimaan, yhdeksän tai viimeistään kymmenen aikaan ajamaan, jotta ehtii nauttia päivästä kylässä. Saavuttuamme ruukkikylään ensimmäisenä on aina vuorossa Matildanjärven kierros. Tai yksi niistä, sillä reittejä menee useita. Matkalla voi ihastella järveä ja solisevia puroja sekä kohisevia koskia, joita pitkin vesi jatkaa matkaansa merelle. Järven opastettujen reittien varrelta löytyy nuotiopaikkoja, joissa voi lämmittää välipalaa ja juotavaa samalla, kun nauttii maisemista ♡

Matildanjärven kierroksen jälkeen palataan takaisin kylään yhden pysähdyksen taktiikalla eli poikkeamalla Petris Chocolate -suklaakahvilassa. Kestosuosikkejani täällä ovat suklaakonvehdit sekä salmiakki-valkosuklaalevy. Koska myynnissä on suomalaista, käsintehtyä artesaanisuklaata, tuotteet ovat melko hintavia, mutta ehdottomasti maistamisen arvoisia ♡ Kahvilan yhteydessä on puoti, josta löytyy artesaaniherkkujen lisäksi käsintehtyjä saippuoita, tuoksuja, vaatteita, liinoja – vaikka mitä kaikkea ihanaa!

Käymme yleensä suklaakahvilassa vain hankkimassa vähän herkkua kotiin, ja sitten jatkamme Kyläravintola Terhoon pizzalle. Täältähän koko Mathildedal-saagamme alkoi! Kollegani kertoi Mathildedalin kylästä, ja kuulemastani innostuneena päätin viedä Hannun mystiseen ruukkikylään syntymäpäivälahjaksi. Matka kylään oli mielenkiintoinen, jännitys vain tiivistyi, kun Hannu oli koko ajan enemmän ja enemmän hämillään: “Minne ihmeeseen me ollaan oikein menossa?” No, lopulta synttärisankari vapautettiin jännityksestä, kun saavuimme kylään, ja Hannu oli totaalisen yllättynyt, sillä ei ollut koskaan kuullutkaan koko paikasta, täydellistä!

Menimme ensimmäisenä Terhoon, ja huomasimme mainoksen illan tapahtumasta Terho Music Festivalista. Ostimme spontaanisti liput illan festareille, koska miksi ei, ja kun kävelimme ravintolaan sisään, joku kutsui Hannua. Pöydästä nousi Hannun vanha lukiokaveri ja muusikko, joka kertoi olevansa esiintymässä illan festivaaleilla – mikä sattuma! Esitysten jälkeen vietimmekin loppuillan Terhossa istuen, musiikista rupatellen ja nauraen yhteentörmäykselle. Ei ehkä ensimmäisenä ajattelisi näkevänsä tuttuja pienessä ruukkikylässä, joka on niin kaukana kaikesta…

Mathildedal toivotti meidät tervetulleeksi ja lujaa. Ihmettelen, jos meitä ei löydy eläkepäivillämme täältä.

Terhon kiviuunipizzat ovat suussa sulavan hyviä. Ja yhtä suussa sulavaa on heidän kaakaonsa – tosin aveciksi kannattaa ottaa vesilasi tai kaksi, sillä kaakao on isokokoinen ja makea. Kyläravintolan takapihalta löytyy kylän oman pienpanimon myymälä, jossa on laaja valikoima erilaisia oluita, ja taitaa siideriäkin löytyä. Valikoimaa voi maistaa ravintolassa, ja napata sitten parhaat palat mukaan kotiin viemisiksi. Ja hei, parasta tässä on tietenkin se, että koiran saa ottaa ravintolaan mukaan ♡ Kun ujosti tiedustelin asiaa tarjoilijalta, niin vieressä istuva asiakas vain naurahti, että “ihmisiä täältä on useasti heitetty ulos, mutta koiria ei koskaan”.

Syötyämme itsemme kylläisiksi, lähdemme kävelemään kohti merenrantaa, jossa on lisää putiikkeja, alpakoita sekä tietenkin vierasvenesatama ja rantaviiva! Ensimmäisenä on vuorossa Matildankartanon kyläleipomo, koska pitäähän pienellä kylällä olla oman pienpanimon lisäksi kylän omat leipurit! Täältä nappaamme leipää kotiin, ja sitten jatkamme katsomaan alpakoita – tai turkulaisittain alpakoi.

Hassua kyllä, alpakat ovat olleet se kovin myyntivaltti, kun olen markkinoinut kylää ystävilleni. “Mitä, alpakoita? Eikä, ihanaa! Pakko käydä siellä joskus!”

Ovathan ne söpöjä.

Alpakoiden söpöstelyn jälkeen matka jatkuu kohti vierasvenesatamaa, jossa on Valimon vanha ruukkitehdas – pst! Idyllinen ja ymmärtääkseni huokeahintainen juhlapaikka rustiikkisiin häihin.

Ruukin kehräämöstä voi ostaa alpakanvillalankaa tai valmiita alpakanvillasta tehtyjä tuotteita. Hannun ostamat pipo ja neulepaita ovat kestäneet käyttöä hyvin ♡ Kun etenee vierasvenesatamaa kohti, löytyy lisää muitakin käsityöläisputiikkeja, joista olemme vuosien varrella hankkineet yhtä sun toista kätevää. Mm. pölyhuiskan. Erittäin tärkeää.

Yleensä siinä vaiheessa, kun pääsemme merenrantaan, kello on miljoona, ja talvella alkaa olla jo kylmä ja kiire pois. Siispä pyörähdämme rannalla vikkelästi, ja lähdemmekin sitten kotimatkalle. Jos haluaa skipata ulkoilun, niin voi ajaa autolla suoraan vierasvenesatamaan, ja tutkailla putiikkeja rauhallisemmin. Satamassa sijaitsee suhteellisen uusi Matildan Marina, jonka ravintola tarjoaa saaristohenkisen menun. Olemme kerran aikaisemmin syöneet Marinassa, ja tuolloin emme siitä niin kovasti innostuneet verrattuna Terhoon. Moni muu ravintolassa käynyt on kuitenkin sitä kehunut, ja täynnä tuo on ollut kaikkina niinä kertoina, kun olemme tehneet viikonloppuvisiitin kylään. Nämä ovat ehkä makuasioita siis.

Rantaviivan juuressa sijaitsee Hotel Matildedal, johon olisimme majoittaneet häävieraamme, jos olisimme päätyneet pitämään hääjuhlat täällä ♡ Heiltä löytyy oma kahvila nimeltä Café Mathildedal, jossa emme ole vielä päässeet pistäytymään. Hotellin vieressä, lähellä merenrantaa on rennompi ravintola Ruukin Krouvi, jota kokeilimme yhtenä kesänä kerran (ja siihen yhteen kertaan se sitten jäikin). Kyläravintola Terhon vierestä löytyy sympaattisen oloinen B&B Sypressi, jonne lemmikit ovat tervetulleita! Luksukkaampaan majoitukseen sopisi hyvin Villa Seaview, jossa haluaisin vielä joskus yöpyä ♡

Joko alkoi houkuttaa? No? No?

https://visitmathildedal.fi