2 kuukautta naimisissa

Kansikuva © Katri Haavisto Photography

Jestas! Nyt ollaan oltu kaksi kuukautta naimisissa! Tuntuu kuin häät olisivat olleet vasta eilen, ja toisaalta avioliitto on solahtanut osaksi meitä kuin se olisi aina ollut siinä. Ajattelin etukäteen, että tuskinpa häät muuttavat meidän elämäämme kertarytinällä, mutta ehkä kuitenkin pohjalla kuplii jotain uutta – uudenlaista arvostusta puolisoani kohtaan? Syvempää luottamusta ja pysyvyyden tunnetta? Jotain lapsekkaan itsekästä onnea ja paistattelua siitä, että minulla on noin mieletön tyyppi vierelläni? Jotain sellaista. Kyllä jossain vatsanpohjassa värisee, kun Hannu huhuilee vaimoa.

Enpä tullut tätäkään ajatelleeksi, mutta vuoden vaihtuessa pimeneviin, sateisiin iltoihin voi mitä parhaimmalla omallatunnolla käpertyä sohvan kulmaan teekupin kanssa muistelemaan loppukesän taianomaisia häitä! No, Instagrammissa seuranneet varmaan tietävätkin jo, että tämä mielikuva elämästäni arki-iltojen pullantuoksuisena ja kynttilöiden loisteessa loikoilevana kotivaimona ei ole aivan totta, sillä aloitin naimisiinmenon (ja etenkin syksyn) myötä kiireisen opiskelun ja työn yhdistelmäelämän, joka on syönyt kaiken aiemmin häähömpöttelyyn käyttämäni ajan! Tästä syystä pyydänkin kovasti kärsivällisyyttä teiltä, innokkaat lukijat, kaikki kyllä tulee aikanaan, sillä kerrottavaa ja kirjoitettavaa on P A L J O N, mutta postaustahtini tuskin tulee nousemaan nykyisestä huimiin lukemiin.

Häiden jälkeinen arki on ollut valehtelematta aikamoista pyörremyrskyä. Opiskelujen aloittaminen heilautti kaiken turbovaiheeseen, mikä on tuntunut päätä huimaavalta ja välillä vähän pelottavalta rauhallisten koronavuosien jälkeen. Hannulla on ollut yhtä lailla kiirettä, mutta rakas aviomieheni on tietysti joutunut olemaan opiskelevan vaimonsa tukena kiireisimpien viikkojen aikana. Opiskelut käynnistyivät viikko tai kaksi lyhyen minimoonin jälkeen, joten aika paljon hääasioita on vielä pahasti levällään. Mekko ja laahus roikkuvat edelleen makuuhuoneen vaatekaapin kahvassa, koristeiden hinnoittelu ja listaus on kesken, kiitoskortit ovat tilaamatta ja 2,66 GB videomateriaalia odottaa syynäystä ja editointia pidempään häävideoon. Huh hah hei.

© Katri Haavisto Photography

Mutta jotta en vaipuisi tehtävälistan edessä pohjattomaan ahdinkoon, haluan jakaa teille myös asioita, joita olemme tehneet häihin liittyen juhlien jälkeen! Viime viikonloppuna juhlistimme heitä, joiden ansiosta me pystyimme Hannun kanssa huoletta nauttia hääpäivästämme: tiimiä ♡ Järjestimme häiden epäviralliset after partyt häätiimillemme kiittääksemme heitä kovasta vuoden uurastuksesta.. Oli ihanaa palata hääkuplaan vielä yhden viikonlopun ajaksi häiden jälkeen. Katsoimme kaikki 800 hääkuvaa läpi ja selailimme videoita, joita hääpäivältä oli tallentunut. Vähän haikein mielin halailin tiimiläisemme sunnuntaina, kun tajusin, että emme varmaan kohtaisi tällä kokoonpanolla enää viikonloppuhengailun merkeissä. Vaikka tiimiläisistä osa oli toisilleen uusia tuttavuuksia, tuntui, että porukalla oli luontevaa olla, ja juhlien suunnittelu yhdessä oli kaikista innostavaa ja hauskaa.

Pyysimme muutamia ystäviämme kuvaamaan tiettyjä osioita hääpäivän aikana, ja osa innostui tehtävästä niin, että meillä on nyt reilusti yli 300 videonpätkää kansioissa odottamassa jatkotoimenpiteitä. Ajatuksenamme on koostaa pitkä video, jossa olisi mukana pätkiä puheista ja esityksistä, mutta aloitimme kevyemmällä lyhytvideolla, joka kestää noin kolme minuuttia. Hannu sävelsi lyhytvideoon musiikin, ja leikkasimme koosteen yhdessä. Editointi oli kyllä oma parisuhdetestinsä, sillä minä olen visuaalisesti yhtä tarkka kuin Hannu on musiikillisesti. Alku lähti kompuroiden liikkeelle, mutta pian löysimme hyvän yhteisen sävelen, ja lopulta videon tekeminen yhdessä oli itse asiassa yllättävän hauskaa! Nyt valmista tuotosta on jaksanut katsoa kerta toisensa jälkeen ♡ Ehkäpä tekin pääsette ihastelemaan yhteisöllisesti koostettua videota täällä blogin puolella myöhemmin!

Tällaisia kuulumisia tuoreelta avioparilta. Voikaa hyvin, polttakaa paljon kynttilöitä ja paetkaa hääkuplaan, kun ulkona sataa ♡

Kuparivuorelta Rakkaudenpolulle ja takaisin

Pääsiäinen tarjosi irtioton arjesta, ja päätimme viettää keväiset lomapäivät Turun lähiseudulla ulkoillen ja auringosta nauttien. Jos joku ei vielä tiennyt, niin olen loputon valopatteri. Nyt kirkkaassa keväässä tuntuu kuin kangistunut kehoni heräisi ja kurottaisi kohti valoa. Suupielet nousevat väkisinkin hymyyn, kun saa herätä niin kovin tervetulleisiin auringonsäteisiin. Kevät – miten se onnistuukin tulemaan joka vuosi yllätyksenä. Kirkkaus suorastaan hivelee silmiä pimeän ja harmaan talven jälkeen, mutta ai että, miten pehmoiselta lämpö tuntuu ihoa vasten!

Pitkänäperjantaina teimme kaupunkiulkoilun Naantaliin, josta on tullut nyt yksi suosikkikohteistamme Turun lähistöllä. Ehdoton lempireittini kiemurtelee Kuparivuoren kallioita myöten Naantalin vanhaan kaupunkiin, josta Rakkaudenpolkua pitkin voi jalkautua vierasvenesatamaan ja kiertää kivikirkolta takaisin vanhan kaupungin puolelle. Matkalle mahtuu päätähuimaavia merimaisemia, jylhäkallioita, romanttisia puutaloja ja huviloita, ripaus rakkautta ja tunnelmalliset korttelit, rantaravintolat, laineiden liplatukset, sataman tunnelma, paviljonkeja ja keskiaikainen kivikirkko. Vaikka reitti on tullut meille jo tähän mennessä tutuksi, niin emme kyllästy siihen, emme sitten millään!

Naantali tarjoaa matkakuumeiselle vihjeitä ulkomaailmasta: Kuparivuoren kallioilla olo on kuin Bergenissä, vanhan kaupungin kortteleita kiertäessä vastaan tulee Antoniusstraße. Pittoreskit puutalot, nuo kauniit väripilkut, ilahduttavat mieltä ja sielua kerta toisensa jälkeen. Nyt kevään kynnyksellä vierasvenesataman väkijoukot olivat muisto vain, mutta veneiden rantautuessa satamaan voi bongata modernien paattien rinnalla myös näyttävämpiä puuveneitä, jotka uhkuvat veistäjän intohimoa ja omistautumista työlleen.

Lähellä Muumilinnan sisäänkäyntiä on pieni, keltainen pitsipaviljonki, jonne pitää kiivetä joka kerta ihailemaan edessä avautuvaa merimaisemaa. Vaikka portaat ovat kapeat ja jyrkät, niin Kaiku on noussut ne urheasti kerta toisensa jälkeen. Kun pitsihuviloissa ei kuitenkaan tule vierailtua harva se päivä, niin tämä paviljonki antaa hyvin esimakua siitä, millaiselta huvilassa kävely tai asuminen mahtaisi tuntua!

Toivotaan, että Suomi aukeaa kesäksi, jolloin pääsisimme myös nauttimaan Naantalin ihanista kesäravintoloista ja terasseista. Koira on ollut tervetullut toistaiseksi kaikille vierasvenesataman kesäterasseista ja sisäpihoista, joissa olemme vierailleet. Tämä on ollut tietenkin mukava uutinen meidän koirakaravaanille. Olemme jo pidempään haaveilleet mahdollisuutta päästä maistamaan monen hehkuttamia Amandiksen vohveleita! Ehkäpä tänä kesänä tilaisuus siunaantuu.

Jos pohdinnassa on tehdä kesällä päiväretki kaupunkiin, niin tässä romanttinen kohde, jota voin lämpimästi suositella ♡

Tarvitseeko parisuhde yhteisiä harrastuksia?

Tai muutenkaan yhteistä mitään? Tarvitseeko olla samalla aaltopituudella, yhteisiä kiinnostuksen kohteita, idoleita, lempibändejä, lempiruokia? Useinhan vastakohdat vetoavat etenkin seurustelun alkumetreillä, ja kannustaa tulemaan ulos omalta mukavuusalueelta. Rakkaus saa ronkelin kokeilemaan uusia ruokareseptejä, salivastaisen nostamaan punttia ja hevosille allergisen istumaan ratsastuskentän katsomossa sateesta ja viimasta huolimatta.

Samanlaisuus ilahduttaa, mutta voi myös käydä tylsäksi pitkässä parisuhteessa – jännite puuttuu. En usko siihen, että kaikkea tarvitsee jakaa – mutta uskon siihen, että jotain tarvitsee. Jos toisaalta elämme kokonaan erillisiä, itsenäisiä elämiämme, olemmeko oikeastaan edes parisuhteessa? Tai mikä osa elämästämme on parisuhdetta?

Yhteinen tekeminen on minulle olennainen osa yhteistä elämää – haluan kokea asioita yhdessä kumppanini kanssa. Yhdessä matkustelu on ollut meidän “harrastuksemme”, jonka korona tietenkin pisti jäihin pahemman kerran. Olemme myös käyttäneet paljon yhteistä vapaa-aikaa erilaisiin luoviin projekteihin ja vapaaehtoistyönä järjestettyihin tapahtumiin – jotka nekin jättivät ison, joskin myös ihan tervetulleen, loven kalenteriin.

Viime vuonna aloitimme kadonneiden aktiviteettien tilalle kaksi uutta harrastusta.

Argentiinalainen tango

Osallistuimme argentiinalaisen tangon kurssille heti alkuvuodesta. Olenkin jo aikaisemmin puhunut tangosta ja tanssikenkien ostamisesta täällä blogissa. Ehdimme käydä kurssilla pari kuukautta, ennen kuin alkoi poikkeustila, ja kurssi keskeytettiin. Syksyllä aloitimme alkeet uudelleen, ja mahtuipa mukaan yksi intensiivipäiväkin, jolloin opimme tangon lisäksi argentiinalaista valssia! Toivon kovasti, että pääsisimme tänäkin vuonna tanssahtelemaan opettajan avustuksella ♡

Hannulle argentiinalainen tango oli ennestään tuttu, mutta itselle se tuli kokonaan uutena harrastuksena. Tango yhdistää hienosti henkisen, fyysisen ja parisuhteen hyvinvoinnin: se on täynnä läsnäoloa (silmiin katsomista ja oman kullan lähellä olemista), yhteistä tekemistä, nauramista, onnistumisen kokemuksia ja omalla keholla liikkumista. Tanssihan tutkitusti parantaa aivoja. Argentiinalaisessa tangossa leikkisyys ja kemiat ovat kaiken a ja o, tunnilla on tarkoitus tulla hyvä fiilis – ja niin ainakin itselle aina tuli, kun pääsi oman rakkaan lähelle ja sai karistella työpäivän jälkeisen kankeuden. Tanssin ainoa huono puoli on se, että kun se oma laji löytyy, siihen jää koukkuun!

Purjehdus

Viime syksynä pääsimme myös vihdoin korkkaamaan harrastuksen, josta olimme haaveilleet pitkään: purjehduksen! Tästä meillä kummallakaan ei ollut mitään ennakkotietoa tai -käsitystä. Ajatus syntyi siitä, kun ajelimme Saariston Rengastietä, ja ylittäessämme siltaa saarelta toiselle, huikeat maisemat avautuivat sillan molemmin puolin. Suomessa autoreitit kulkevat lähes poikkeuksetta saaren sisäosissa, kun taas esimerkiksi Pohjois-Norjassa autoteiden on helpompi myötäillä rantaviivaa vuoristojen takia. Meri avautuu Lofooteilla paremmin myös auton kyydistä, mutta Suomen saaristomaisemissa alkaa nopeasti kaivata venettä alleen, että pääsisi nauttimaan merestä vielä enemmän!

En ollut koskaan aikaisemmin ollut purjeveneen kyydissä, ja kun Turun Pursiseuran Purjehtijakurssin toisena päivänä lähdimme vesille, ja purje otti tuulta alle pienessä 606-koulutuspaatissa, meinasi henkeni salpautua ihastuksesta! Ei moottorin ääntä – vain veden liplatus ja tuulen humina. Mieletöntä!

Kurssin myötä haaveet Argentiinan häämatkasta vaihtuivat haaveisiin hääpurjeveneestä (voi kunpa voisikin saada molemmat!), ja koko juttu oli meistä niin hauska, että kirjasimme sen hääkutsun hääinfoon vieraiden tiedoksi. Kyllähän merellisiin häihin sopivat puheet purjeveneestä, eikös vaan?

Purjehtimisessa meitä yhdistää ehdottomasti rakkaus mereen, saaristoon ja luontoon. Muuta siihen ei tarvitse. Purjehduksessa on vähän samaa vikaa kuin ratsastuksessa, että tunti toisensa perään hurahtaa ohitse huomaamatta. Se on aina hyvä harrastuksen merkki. Oli ihanaa opetella yhdessä jotain uutta – jotain, josta molemmat ovat innoissaan!

Osallistuin taannoin eräälle keramiikkakurssille, jonka vetäjä piti kurssi-iltaa yhdessä miehensä kanssa. Hän kysyi: “Teettekö te kaiken kumppaninne kanssa? Me tehdään ihan kaikki yhdessä, ollaan kuin paita ja peppu. Me vaan tykätään olla, vaikka onhan se välillä hassua. Me vaan viihdytään niin hyvin toistemme seurassa!” Ehkäpä tärkeintä onkin löytää se yhteinen tapa olla “me”, oli se sitten täynnä tiivistä kaikki-jaetaan-asennetta, tai löyhempää, enemmän omaa tilaa antavaa yhdessäoloa. Minun ja Hannun tapa olla yhdessä on tekemisen ja yhteisten kokemusten kautta, mutta tarvitsemme sen vastapainoksi omaa tilaa. Hannu voi istua tuntikausia koneella sävellysten touhussa. Jos minulla on hyvä flow päällä, ärsyynnyn keskeytyksistä. Rakastan tehdä pitkiä lenkkejä Kaikun kanssa Hannun kanssa – ja yhtä lailla nautin siitä, kun voin kuunnella podcastia tai soittaa oikein pitkän puhelun ystävälle ja kysellä hänen kuulumisiaan.

Onko teillä yhteisiä harrastuksia?
Tarvitsetteko omaa aikaa vai teettekö kaiken yhdessä?

Mene Mathildedaliin

Teijon sydämessä, 30 kilometriä Salosta kohti Turun saaristoa, piileskelee pittoreski ruukkikylä, johon olemme rakastuneet ♡ Teemme päiväretken Mathildedaliin noin kolmen kuukauden välein, ja tässä postauksessa aion vakuuttaa sinut siitä, että sinunkin pitäisi!

Tai älä edes lue tätä postausta, vaan mene!

Mene jo! Ystävänpäivänä, minä vaan päivänä!

Toisin kuin moni suomalainen kohde, joka kukoistaa vain kesäaikaan, Mathildedal ilahduttaa vierailijaansa jokaisena vuodenaikana. Retkipäivä alkaa sillä työläimmällä vaiheella, eli paikan päälle matkustamisella. Turusta matka kestää reilun tunnin autolla, Helsingistä aikaa menee melkein pari tuntia. Matkahuollon bussiyhteys kulkee Salosta vuoden ympäri, mutta kesäisin vuoroja on huomattavasti tiheämmin.

Kannattaa siis lähteä aamutuimaan, yhdeksän tai viimeistään kymmenen aikaan ajamaan, jotta ehtii nauttia päivästä kylässä. Saavuttuamme ruukkikylään ensimmäisenä on aina vuorossa Matildanjärven kierros. Tai yksi niistä, sillä reittejä menee useita. Matkalla voi ihastella järveä ja solisevia puroja sekä kohisevia koskia, joita pitkin vesi jatkaa matkaansa merelle. Järven opastettujen reittien varrelta löytyy nuotiopaikkoja, joissa voi lämmittää välipalaa ja juotavaa samalla, kun nauttii maisemista ♡

Matildanjärven kierroksen jälkeen palataan takaisin kylään yhden pysähdyksen taktiikalla eli poikkeamalla Petris Chocolate -suklaakahvilassa. Kestosuosikkejani täällä ovat suklaakonvehdit sekä salmiakki-valkosuklaalevy. Koska myynnissä on suomalaista, käsintehtyä artesaanisuklaata, tuotteet ovat melko hintavia, mutta ehdottomasti maistamisen arvoisia ♡ Kahvilan yhteydessä on puoti, josta löytyy artesaaniherkkujen lisäksi käsintehtyjä saippuoita, tuoksuja, vaatteita, liinoja – vaikka mitä kaikkea ihanaa!

Käymme yleensä suklaakahvilassa vain hankkimassa vähän herkkua kotiin, ja sitten jatkamme Kyläravintola Terhoon pizzalle. Täältähän koko Mathildedal-saagamme alkoi! Kollegani kertoi Mathildedalin kylästä, ja kuulemastani innostuneena päätin viedä Hannun mystiseen ruukkikylään syntymäpäivälahjaksi. Matka kylään oli mielenkiintoinen, jännitys vain tiivistyi, kun Hannu oli koko ajan enemmän ja enemmän hämillään: “Minne ihmeeseen me ollaan oikein menossa?” No, lopulta synttärisankari vapautettiin jännityksestä, kun saavuimme kylään, ja Hannu oli totaalisen yllättynyt, sillä ei ollut koskaan kuullutkaan koko paikasta, täydellistä!

Menimme ensimmäisenä Terhoon, ja huomasimme mainoksen illan tapahtumasta Terho Music Festivalista. Ostimme spontaanisti liput illan festareille, koska miksi ei, ja kun kävelimme ravintolaan sisään, joku kutsui Hannua. Pöydästä nousi Hannun vanha lukiokaveri ja muusikko, joka kertoi olevansa esiintymässä illan festivaaleilla – mikä sattuma! Esitysten jälkeen vietimmekin loppuillan Terhossa istuen, musiikista rupatellen ja nauraen yhteentörmäykselle. Ei ehkä ensimmäisenä ajattelisi näkevänsä tuttuja pienessä ruukkikylässä, joka on niin kaukana kaikesta…

Mathildedal toivotti meidät tervetulleeksi ja lujaa. Ihmettelen, jos meitä ei löydy eläkepäivillämme täältä.

Terhon kiviuunipizzat ovat suussa sulavan hyviä. Ja yhtä suussa sulavaa on heidän kaakaonsa – tosin aveciksi kannattaa ottaa vesilasi tai kaksi, sillä kaakao on isokokoinen ja makea. Kyläravintolan takapihalta löytyy kylän oman pienpanimon myymälä, jossa on laaja valikoima erilaisia oluita, ja taitaa siideriäkin löytyä. Valikoimaa voi maistaa ravintolassa, ja napata sitten parhaat palat mukaan kotiin viemisiksi. Ja hei, parasta tässä on tietenkin se, että koiran saa ottaa ravintolaan mukaan ♡ Kun ujosti tiedustelin asiaa tarjoilijalta, niin vieressä istuva asiakas vain naurahti, että “ihmisiä täältä on useasti heitetty ulos, mutta koiria ei koskaan”.

Syötyämme itsemme kylläisiksi, lähdemme kävelemään kohti merenrantaa, jossa on lisää putiikkeja, alpakoita sekä tietenkin vierasvenesatama ja rantaviiva! Ensimmäisenä on vuorossa Matildankartanon kyläleipomo, koska pitäähän pienellä kylällä olla oman pienpanimon lisäksi kylän omat leipurit! Täältä nappaamme leipää kotiin, ja sitten jatkamme katsomaan alpakoita – tai turkulaisittain alpakoi.

Hassua kyllä, alpakat ovat olleet se kovin myyntivaltti, kun olen markkinoinut kylää ystävilleni. “Mitä, alpakoita? Eikä, ihanaa! Pakko käydä siellä joskus!”

Ovathan ne söpöjä.

Alpakoiden söpöstelyn jälkeen matka jatkuu kohti vierasvenesatamaa, jossa on Valimon vanha ruukkitehdas – pst! Idyllinen ja ymmärtääkseni huokeahintainen juhlapaikka rustiikkisiin häihin.

Ruukin kehräämöstä voi ostaa alpakanvillalankaa tai valmiita alpakanvillasta tehtyjä tuotteita. Hannun ostamat pipo ja neulepaita ovat kestäneet käyttöä hyvin ♡ Kun etenee vierasvenesatamaa kohti, löytyy lisää muitakin käsityöläisputiikkeja, joista olemme vuosien varrella hankkineet yhtä sun toista kätevää. Mm. pölyhuiskan. Erittäin tärkeää.

Yleensä siinä vaiheessa, kun pääsemme merenrantaan, kello on miljoona, ja talvella alkaa olla jo kylmä ja kiire pois. Siispä pyörähdämme rannalla vikkelästi, ja lähdemmekin sitten kotimatkalle. Jos haluaa skipata ulkoilun, niin voi ajaa autolla suoraan vierasvenesatamaan, ja tutkailla putiikkeja rauhallisemmin. Satamassa sijaitsee suhteellisen uusi Matildan Marina, jonka ravintola tarjoaa saaristohenkisen menun. Olemme kerran aikaisemmin syöneet Marinassa, ja tuolloin emme siitä niin kovasti innostuneet verrattuna Terhoon. Moni muu ravintolassa käynyt on kuitenkin sitä kehunut, ja täynnä tuo on ollut kaikkina niinä kertoina, kun olemme tehneet viikonloppuvisiitin kylään. Nämä ovat ehkä makuasioita siis.

Rantaviivan juuressa sijaitsee Hotel Matildedal, johon olisimme majoittaneet häävieraamme, jos olisimme päätyneet pitämään hääjuhlat täällä ♡ Heiltä löytyy oma kahvila nimeltä Café Mathildedal, jossa emme ole vielä päässeet pistäytymään. Hotellin vieressä, lähellä merenrantaa on rennompi ravintola Ruukin Krouvi, jota kokeilimme yhtenä kesänä kerran (ja siihen yhteen kertaan se sitten jäikin). Kyläravintola Terhon vierestä löytyy sympaattisen oloinen B&B Sypressi, jonne lemmikit ovat tervetulleita! Luksukkaampaan majoitukseen sopisi hyvin Villa Seaview, jossa haluaisin vielä joskus yöpyä ♡

Joko alkoi houkuttaa? No? No?

https://visitmathildedal.fi

DIY-makumatka kotona

Tämä on ollut meille tehokkain lääke matkakuumeeseen, ja vieläpä hauskaa, yhteistä tekemistä kotosalla. Miettikää ystävän tai kumppanin kanssa maita, joihin haluaisitte matkustaa tai joiden tunnelmaa ja kulttuuria teillä on ikävä – ja tehkää kulttuurin mukaista ruokaa kotona, ystävänpäivänä tai koska vaan! Jotenkin kirjoitettuna ajatus kuulostaa melko pliisulta, mutta en edes osaa laskea kuinka monta matkatuskaista iltaa on pelastunut tämän idean ansiosta ♡

Näissä kuvissa on matkustettu Argentiinaan, Amerikkaan, Espanjaan ja Italiaan pizzeriaan. Ei voi puhua Italiasta parhaalla tahdollakaan, kun on niin amatöörimäistä tämä pizzan leipominen vielä näissä käsissä… No, joka tapauksessa arjesta poikkeavat maut tuovat päivään eksotiikkaa ja kaivattua vaihtelua – sekä juhlallisuutta! Onhan se kiva nähdä enemmän vaivaa ruoan tekemiseen, ja nauttia sitten työn tuloksista yhdessä jonkun kanssa.

DIY-makumatka sopii tiukempaankin budjettiin, esimerkiksi pitaleivät on helppo ja halpa leipoa itse, ja täytteeksi voi tarjota tzatsikia, Lidlin hummusta (paras ja halvin), oliiveja, couscous-salaattia ja falafeleja. Jos haluaa oikein hifistellä, niin täältä löytyy myös Saaran Lähi-idän pitaplatter -resepti, jota testasimme itse uutenavuotena ja kaupaksi meni!

Jos kaipaat päivään aasialaista twistiä, niin tässä meidän vakioruokia:

Korealainen friteerattu kana ja Dak Galbi ovat työläämpiä, mutta muissa onnistuu varmasti hyvin ensikertalainenkin. Korealaista frittikanaahan kuuluu sitten nauttia illalla oluen kanssa: Chicken & Beer!

Okonomiyakiin en ole löytänyt hyvää reseptiä netistä, mutta olen käyttänyt ohjetta, jonka löysin joskus kauan sitten suomalaisesta reseptikirjasta. Valitettavasti en kuollaksenikaan muista kirjan nimeä – jos tiedät reseptin kehittäjän, niin vinkkaa ihmeessä, että saan kreditoitua hänet huippuhyvästä reseptistä.

Tästä tulee tarpeeksi lettuja neljälle.

6 dl valkokaalia
1 dl raastettua bataattia
1 dl raastettua perunaa
2 sipulia
1 chili
1 rkl murskattua inkivääriä
2 tl + 1 rkl rypsiöljyä
1 tl seesamiöljyä
1 rkl mirinkastiketta
1 rkl tamarisoijakastiketta
3 dl vehnäjauhoja
2 dl vettä
2 kananmunaa
ripaus suolaa

LISÄKSI
4 rkl teriyakikastiketta
4 rkl majoneesia
2 rkl furikakea

Huuhtele valkokaali ja leikkaa ohuiksi suikaleiksi. Yhdistä kaali, bataatti ja peruna keskenään salaatiksi. Kuutioi sipuli ja hienonna chili. Murskaa inkivääri. Lisää sipuli, chili ja inkivääri kasvisseokseen.

Mittaa 2 tl öljyä, seesamiöljy, mirin ja tamarisoijakastike kattilaan. Kiehauta ja kaada kasvisten päälle.

Vispaa jauhot, vesi, kananmunat ja suola tasaiseksi seokseksi ja lisää kasviseokseen.

Mittaa 1/4 ruokalusikallista öljyä paistinpannulle ja lämmitä keskilämmölle. Lisää kerros taikinaa (noin neljäsosa koko määrästä) ja paista 5-6 minuuttia, kunnes pohja on ruskistunut. Käännä ja paista vielä 3-4 minuuttia.

Kumoa kaikki neljä okonomiyakia paistinpannulta lempilautasellesi. Kruunaa ruokalusikallisella teriyakikastiketta, ja lisää makusi mukaan majoneesia. Ripottele päälle furikakea.

Teriyaki-kastiketta ja majoneesia saa sekä aasialaisista marketeista että monista hyvin varustelluista K-Citymarketeista. Furikake on luksusta, mutta mielestäni täysin tarpeeton makukokemuksen kannalta. Hyviä lettuja tulee ilmankin! Tamarisoijakastike on sitä tavallista, tumman sävyistä, mitä sushibuffeteissakin on tarjolla.

Helppo jälkkäri on laiskan leipojan Pavlova eli kaupan valmiit marenkikakkupohjat, kuohukerma ja pakastemarjat tai tuoreet riippuen vuodenajasta. Itse suosin mustikoita, mutta mukaan voi laittaa myös vadelmia makumieltymyksen mukaan.

Jos päätämme makumatkailla ystävänpäivänä, niin kokeilen varmaan tehdä taas korealaista frittikanaa. En ole vielä toistaiseksi saanut makua jäljiteltyä niin hyvin, kuin olisin halunnut, ja kanan valmistus vie aikaa friteerauksen takia. Korealaisessa ruoassa parasta on, että siitä tulee aina kesä mieleen, ja vaikka valon määrä kovasti kasvaa, niin vielä en ole saanut hierottua kaamosväsymystä silmistäni. Pieni ripaus kesää iltaan auttaa varmasti asiaan ♡ Toisena vaihtoehtona houkuttelevat kotona tehdyt blinit!

Mitä makumaailmaa sinä ajattelit kokeilla seuraavaksi? Hauskaa matkailua!

Häät muusikon tapaan

Featured image © George Becker on Pexels

Musiikki on lähellä Hannun sydäntä, hän on puuhaillut musiikin parissa ikänsä, ja kolunnut musiikkiharrastuksia ja -projekteja kuorolaulusta musikaaleihin. Kun aloitimme tapailua Hannun kanssa yli viisi vuotta sitten, pelkäsin hänen olevan pahimman sortin muusikkorenttu, kun hän kulki joka paikkaan kitara kainalossa, mikä tietenkin houkutteli tyttöjä hänen ympärilleen! Onneksi näin ei kuitenkaan ollut, vaan kitaran näppäilijä paljastuikin sydämelliseksi, huolehtivaiseksi ja aina yhtä positiiviseksi sävelsieluksi – siis aivan mielettömäksi ihmiseksi ♡

© Tuomas Puikkonen

Musikaalisuutta tulvii Hannun suvun puolella muutenkin, ja jokaisessa yhteisessä sukujuhlassa on aina löytynyt hetki yhteislauluille tai jammailulle. Odotammekin, että juhlapäivästämme tulee hyvin musiikin täyteinen, ja toivomme, että voimme musiikin kautta voimistaa juhlan yhteisöllistä, rentoa tunnelmaa. Eikös sitä musiikki parhaimmillaan tuo?

Hannu on täysin vastuussa musiikin järjestämisestä häihin, ja päälinjojen suhteen hänellä on ollut selvät sävelet. Hääpäivälle halutaan mahdollisimman paljon live-musiikkia – sekä instrumentaalista että laulettua. Tärkeää on, että juhlassa on mukana ammattimuusikoita, joille maksetaan työstä korvaus, kuten kuuluukin. Päätimme, että panostaisimme täysillä isompaan, ammattitaitoiseen bändiin – sekä tietenkin karismaattisiin esiintyjiin!

Onko musiikki tärkeässä roolissa sinunkin häissäsi?

© Tuomas Puikkonen

Häiden musiikista inspiroituneena koostimme Häät-blogiyhteisön kanssa Spotify-listan toivebiiseistämme. Esittelen tulevien häiden kappalepohdintoja vielä tarkemmin omassa postauksessa, mutta käypä sillä välin tutustumassa meidän hääbloggaajien suosikkibiiseihin sekä tarinoihin niiden takana:

Lista sisältää häätunnelmaa kahden ja puolen tunnin edestä jokaiseen musiikkimakuun!