Tahdon

Häätarina jatkuu vihkimisellä! Toivottavasti sinulla on kädessäsi kuppi lämmintä teetä ja muutama pala suklaata, kun luet tätä. Upotin tekstiin mukaan seremoniassa esitettyjä kappaleita, laita ne soimaan lukiessasi, niin pääset mukaan tunnelmaan!

© Katri Haavisto Photography

Häätiimi valmisteli Turun Linnan kirkon tiloja sillä aikaa, kun me vetäydyimme Hannun kanssa first look -kuvausten jälkeen hetkeksi Herrainkellariin. First lookin ja vihkimisen väliin oli varattu puolen tunnin hengähdystauko, mutta luulen, että first look loppui hieman sovittua myöhemmin. Lisäksi vieraat olivat saapuneet linnalle ajoissa, joten taukomme oli tehokas. Toisaalta tämä sopi meille molemmille paremmin kuin hyvin, sillä halusimme kovasti päästä jo kokemaan seremonian, ja innostus ei ehtinyt muuttua jännitykseksi lyhyen odotuksen aikana. Hannu kerkesi harjoitella sormuksen laittoakin ennen vihkimistä!

© Katri Haavisto Photography

Vihkimisen musiikeista vastasi huikea duettomme, joka koostui laulaja-lauluntekijä Helena Haaparannasta sekä viulisti Lotta Ahlbeckista. Sisääntulomusiikkinamme oli Myrskyluodon Maija akustisena, sillä häiden virallinen musiikkivastaavamme Hannu halusi, että sisääntulossa olisi jotain merellisen dramaattista ja jylhää. Olen hehkuttanut Helenaa ja Lottaa perinpohjaisesti blogissani – enkä syyttä! Heistä pääset lukemaan lisää seuraamalla blogin musiikki-kategoriaa.

© Katri Haavisto Photography

Aikatauluista ja paikasta toiseen juoksemisesta huolimatta meistä kumpikin osasi kuin ihmeen kaupalla pysähtyä hetkeen, ja nauttia yhteisestä kävelymatkastamme vieraiden ohi alttarille. Tässäkin musiikki tuntui langettavan kirkkoon melkein käsin kosketeltavan lumouksen, jonka valtaan oli helppo heittäytyä. Ja miten ihanaa olikaan nähdä meille rakkaat ihmiset! Yhteen kerääntymistä on oppinut arvostamaan aivan uudella tavalla pandemian myötä. Sitä tuntee liikutusta ja iloa jo pelkästään siitä, että kauempana asuvat sukulaiset tai ystävät ovat päässeet paikalle. Varmasti moni koronan aikaan häitään juhlinut osaa samaistua tähän tunteeseen.

© Katri Haavisto Photography

Vihkipappinamme oli ystäväni isä, mikä jo itsessään laannutti aikaisemmin kokemaani jännitystä seremoniasta ja papin puheista. Olimme toivoneet rentoa, iloista ja tunteellista seremoniaa, ja todella saimme juuri sen mitä olimme pyytäneet! Kun saavuimme alttarille, pappi aloitti seremonian pyytämällä vieraat mukaan kannustaviin taputuksiin, jotta saisimme karisteltua loputkin jännityksestä pois! Meille oli etukäteen paljastettu, että seremonian alussa tapahtuu jotain, mutta pappi halusi pitää yksityiskohdat yllätyksenä. Ylläolevasta kuvasta näkyy, miten taputusten myötä loputkin jännityksen rippeet hävisivät sen siliän tien ♡

Rakastin niitä hetkiä, kun kirkko täyttyi aplodeista tai hurraa-huudoista. Se ei ole kovinkaan perinteistä, mutta mielestäni ilo kuuluu kirkkoon silloin, kun juhlitaan onnea. Olen usein kokenut kirkkovihkimiset kolkkoina juurikin sen takia, että vieraat ovat istuneet hiljaa penkeissään koko seremonian ajan. Turun Linnan kirkkoon rennompi ote sopi hyvin eikä mielestäni vähentänyt seremonian juhlallisuutta laisinkaan – päinvastoin. En tiedä, mitä vieraamme tuumivat epäperinteisestä vihkimisestämme, mutta ainakin se oli täysin meidän näköinen, ja meille ikimuistoinen! Kannattaa rohkeasti kuunnella sydäntä ja etsiä sellainen vihkijä, jonka kanssa ajatukset kohtaavat ♡

© Katri Haavisto Photography

Pappi puhui parisuhteestamme ja asioista, joita olimme yhdessä kokeneet ja oppineet. Olin toivonut, että Kaiku mainittaisiin puheessa jotenkin, sillä rakkaan koiramme äkillinen menetys oli meille molemmille kova paikka. Herkistyn edelleen helposti Kaikua muistellessa, joten jännitin reaktiotani hieman etukäteen. Pappimme kuitenkin keskittyi kertomaan siitä, miten olimme löytäneet voimaa toisistamme surun hetkellä. Sanat olivat liikuttavia, mutta ennen kaikkea lohdullisia ja voimaannuttavia. Suurimmissa tyrskyissä pysyy helpommin pystyssä, kun tukeutuu toiseen.

© Katri Haavisto Photography

Häiden suunnittelun alussa olin haaveillut omista vihkivaloista seremoniaan, mutta Hannulle ajatus tuntui liian jännittävältä. Hän huolehti, että ei pystyisi nauttimaan seremoniasta ollenkaan, vaan odottaisi koko ajan, että koska hänen pitäisi puhua ja miten se sujuisi. Hannu liikuttuu herkästi ja on muutenkin tunteellinen (ihana) mies, mutta hän itse hieman häpeilee liikuttumistaan. (Vieraat sen sijaan olivat haltioissaan siitä, miten avoimesti Hannu näytti tunteensa päivän aikana.) Papin kanssa jutellessa päädyimme kompromissiin, eli sormuslupauksiin, jotka tulevat tahtomisten jälkeen. Sormuslupaukset toistettiin papin perässä sormusten laittamisten yhteydessä. Tämä pidensi hetkeä, jolloin siihen oli helpompi pysähtyä. Seremonian Odotetuin hetki, eli tahtomiset ja suudelmat menivät ohi silmänräpäyksessä! Valokuvaajamme Katri oli vinkannut meille, että kannattaa tietoisesti hidastella suudelmien ja sormusten kanssa, mutta kumpikaan meistä ei muistanut tätä H-hetkellä, vaan kaikki tapahtui todella nopeasti.

Meillä ei ollut kirkkoharjoituksia, mikä varmasti näkyi seremonian aikana, sillä kaikenlaista sattui ja tapahtui! Suudelmien aikana pappi kuiskasi, että seuraavaksi hän julistaa avioliiton, johon vastasin reippaasti “Okei!” saaden vieraat nauramaan. Sormuslupausten aikana pappi meni hieman sanoissa sekaisin, jolloin hämmennyin, että mitä olikaan tarkoitus sanoa seuraavaksi – tästäkin selvittiin naurulla! Lähtiessä laahukseni jäi kiinni lankkulattiaan, mutta onneksi pelastajat tulivat auttamaan morsianta hädässä, ja pääsimme jatkamaan matkaa.

Poistuimme akustisen Coldplayn A Sky Full of Stars -kappaleen ja raikuvien aplodien saattelemina. Vieraat ohjattiin esilinnan sisäpihalle luomaan miekkakujaa, jonka läpi kävelimme hääautollemme. Miekat ja kirveet oli tuonut yksi häätiimiläisistämme, joka harrastaa historiallista miekkailua. Lisäksi häätiimi oli jakanut vieraille erilaisia rytmisoittimia, jotta saisimme äänekkäät lähtötoivotukset, niin kuin asiaan kuuluu.

© Katri Haavisto Photography

Hääautomme oli ystäväpariskunnan auto, ja ystävämme toimi meille kuskina. Autossa oli kattoikkuna, ja hetken mielijohteesta kapusimme ikkunasta ulos vielä vilkuttamaan häävieraillemme. Valokuvaaja juoksi pää kolmantena jalkana pysäyttämään autoa, jotta saisi meistä vielä muutamat kuvat, ennen kuin kurvasimme kohti Ruissaloa.

© Katri Haavisto Photography

Oijoi! Aletaan jo lähestyä itse juhlia! Kiitos, kun luit meidän vihkimisestä ♡

First look

Kansikuva © Katri Haavisto Photography

Päätimme jo melko varhaisessa vaiheessa, että haluamme ottaa kuvat ennen vihkimistä. Moni asia puolsi first look -kuvia. Ajattelimme, että potrettikuvien otto ennen kirkkoa vähentäisi jäykkyyttä ja jännitystä, ja toisaalta vieraiden ei tarvitsisi odottaa meitä kauaa vihkimisen jälkeen. Turun Linnan kirkon varaukseen sisältyy maksullinen kuvauslupa linnan tiloissa, jonka tietenkin halusimme hyödyntää. Hannu halusi pitää mekkoni yksityiskohdat yllätyksenä, ja koimme, että toistemme ensikohtaaminen pienemmällä porukalla olisi intiimimpää ja henkilökohtaisempaa – meille luontevampaa.

© Katri Haavisto Photography

Köröttelimme Turun Linnalle kaasojen kanssa hieman yhdentoista jälkeen. Valokuvaajamme Katri oli meitä heti ulkopuolella vastassa, ja valmisteli meidät first lookiin samalla, kun kaasot kiinnittivät hunnun hiuksiini. Hannu odotti esilinnan käytävällä selkä sisäpihaan päin. Ihmiset jäivät katsomaan tullessaan ulos linnasta ja toivottivat onnea. Kiitin ja sukelsin sisään linnan pääportista. Olin etukäteen jännittänyt turistien ja vierailijoiden läsnäoloa osana first lookia ja vihkimistä, mutta se ei yllättäen häirinnyt ollenkaan päivän aikana, vaan oli helppo keskittyä kaikista tärkeimpään: häneen. Ehkä tästä on myös kiittäminen suomalaista kulttuuria, jossa vain kainosti hymyillään ja onnitellaan – ja jätetään sitten rauhaan.

Katri ohjasi minua, kun kävelin esilinnan sisäpihan poikki ja nousin portaat Hannun taakse. Kun Hannu kääntyi, hänen suunsa avautui hämmästyneeseen nauruun samalla, kun hänen silmänsä kostuivat liikutuksesta. Olimme niin lähellä toisiamme, että hän ei ensin edes huomannut mekkoa, katsoi vain minua ja pyyhki silmäkulmiaan. Katri vinkkasi minua astumaan hieman taaksepäin, jolloin Hannun silmät levisivät hänen katsoessaan mekkoa sekä sitä koristavaa laahusta.

Katri kierrätti meitä ympäri linnaa reilun tunnin ajan. Aluksi kameran edessä tuntui kömpelöltä ja oudolta – mitä kaikkea pitikään muistaa! Laahus, kimppu, katse sulhaseen, hymyile – okei, kaksi viimeistä olivat helppoja. Saimme kuitenkin hommasta nopeasti kiinni. Katri onnistui hiljentämään taustalla häärivät turistit ja häätiimiläiset vaimeaksi taustakohinaksi, jonka jälkeen jäljellä olimme vain me kaksi. Itse asiassa kuvattavana oli aika mukavaa: sai tuijotella toista silmiin, olla lähellä ja vain nauttia toisen jakamattomasta huomiosta ja läsnäolosta. Katri antoi hyvin selkeitä ohjeita liikesuuntiin ja asentoihin, mikä lisäsi luottamusta siihen, että kuvista tulisi varmasti mielettömän upeita ja onnistuneita – niin kuin tulikin. Näitä katsellessa saa edelleen huokailla, että ovatko nuo me?

First look onnistui vähentämään vihkimistä edeltävää jännitystä, ja toisaalta kirkkoon astellessa toisen silmiin katsominen ja ehdoton läsnäolo tulivat jo niin luonnostaan, että oli helppoa nauttia seremoniasta rennosti yhdessä. Suosittelen kyllä konseptia etenkin, jos ounastelette, että vihkiminen saattaa jännittää. Seuraava hääpäivän kertomus keskittyy vihkimiseen, iiks ♡ Tarkemmat tiedot kuvissa näkyvistä asusteista löydät yläpalkin Häät-sivulta.

Häähumua toivottaen,

Hääpäivän aamu

Häistä on vierähtänyt lähes kuukausi, ja eilen sähköpostiimme kilahti hartaasti odotettu viesti – valokuvamme ovat valmiit! Ai että! Viikonlopun päätavoitteena on sulkeutua hääkuplaan valokuvien, juustojen ja punaviinin avustuksella ♡ Arki on vienyt mieleni jo tehokkaasti muihin, tuleviin projekteihin, mutta hääpäivän kertomukset, tarinat ja ajatukset ovat kyteneet takaraivossa. Syksyn missiona onkin vuodattaa ajatuksenvirtani postauksiin, jotta pääsette näkemään jotain muutakin kuin epämääräisiä pilvenhattaroita ja kaihoisaa huokailua.

Aloitan hääpäivän kertomuksen aamusta, sillä niin kuin kaikki hyvät tarinat alkavat, tämäkin alkaa dramaattisesti. Oli synkkä ja myrskyinen yö…

Tuo kyseinen yö sujui rauhattomissa merkeissä: unta oli vaikeaa saada, sillä olin niin älyttömän innoissani seuraavasta päivästä, etten olisi malttanut millään nukkua ja odottaa uutta päivää. Lisäksi aamuyöstä alkoi sataa ja ukkostaa, ja heräsin puoli kuudelta siihen, että taivas jyrisi ylläni. Katselin aikani salamoiden välkehdintää, kunnes luovutin ja siirryin olohuoneen puolelle sohvalle nukkumaan. Olohuoneessa oli hämärää ja ikkunoita vähemmän, jolloin salamat eivät enää pitäneet minua valveilla, vaan sain unen päästä kiinni tunniksi, kunnes nousin puoli seitsemältä ylös nauttimaan rauhallisen aamun hiljaisuudesta.

Se oli hyvä päätös. Kävin suihkussa ja kuuntelin sateen ropinaa ikkunaa vasten kylpyhuoneessa. Ensin luukutin Erinin Kohta Hänen -laulua, sitten siirryin syvempiin vesiin Vesalan Tulkoon Mitä Vaan -kappaleella. Aamussa oli seesteisyyttä ja syvällisyyttä, mikä rauhoitti poukkoilevaa mieltäni. Seitsemältä sade ja ukkonen laantuivat.

Puoli kahdeksan aikaan Studio Beauty Blancin meikkaaja-kampaajat saapuivat, ja touhuaminen alkoi. Molemmat äidit ja pikkusiskoni saapuivat majoitukseemme valmistautumaan. Taustalla hymisevä musiikki ja puheensorina täyttivät aamun. Kaasot säntäilivät sinne tänne samalla, kun äidit intoilivat päivästä ja kyselivät käytännön järjestelyistä samoja kysymyksiä kerta toisensa jälkeen. Pikkusiskoni valmisteli meille aamiaista, keitti kahvia ja teetä ja kuvasi videonpätkiä aamun tunnelmasta. Tuntui hullunkuriselta istua paikoillaan laitettavana samalla, kun kaikki muut soittelivat ja varmistivat aikatauluja, meikkasivat ja laittautuivat sekä hoitivat juoksevia asioita. Beauty Blancin Petra teki minulle sekä kampauksen että meikin, kun taas Oona taikoi pikakampaukset kaasoille sekä äideille. He lähtivät vähän ennen kymmentä, ja me istahdimme aamupalalle. Kaasot joutuivat syömään nopeasti (mutta onneksi he söivät kuitenkin), jotta ehtivät viimeistelemään meikkinsä ennen lähtöä.

Aamupalalla pikkusiskoni piti minulle lyhyen, mutta liikuttavan puheen, jonka päätteeksi luin vielä Hannun minulle kirjoittaman kirjeen. Kirje oli lyhyt ja täynnä asiaa, kuten Hannulla on tapana. Teksti loppui näin: “Rakastan sua. Ja tykkään susta.” Se hymyilytti ja nauratti niin, että suuni meinasi ratketa.

Vaikka tiesin, että aamupalan ja first lookiin lähdön välissä olisi tunti, tuntui että aika suorastaan kiisi lähdön hetkeen. Kaasot huhuilivat: “Mia! Nyt on aika pukea mekko päälle.” Meni pieni ikuisuus, kun pakkailin laukkuani ja annoin sen jonkun vietäväksi autoon. “Nyt!” Mekon pukeminen oli helppoa, mutta kun laitoimme laahusta, huomasimme että hentoinen silkki oli päässyt rypistymään kassissa! Pieni paniikki nosti päätään: laahus pitäisi silittää! Oliko kellään silitysrautaa? Kaaso W haki vettä ja alkoi suoristaa laahusta käsin, kunnes kaaso L löysi yläkerrasta silityslaudan ja -raudan, jonka äidit olivat unohtaneet ottaa lähtiessä mukaansa. Halleluja! Kaaso W silitti laahuksen pika pikaa, ja sitten pingoimme autolle – olimme hieman myöhässä, mutta eikös morsiamelle sellainen sallita?

Matkalla kaaso A soitti bestmanille sekä valokuvaajalle kertoakseen, että olimme matkalla. Jännitys alkoi kuplia vatsanpohjassa, kun auto huristeli kohti tulevaa sulhoani, joka jo odotteli minua Turun Linnan sisäpihalla.

© Katri Haavisto Photography

Sulhasen aamu

Sulhasen hääpäivä lähti käyntiin rauhalliseen tahtiin kahdeksan jälkeen, mikä oli hyvä, sillä edellinen ilta oli luonnollisesti venynyt yli puolilleöin ystävien kanssa iltaa istuessa ja morsiamelle kirjettä raapustaessa. Vaikka yöunet jäivät katkonaisiksi ukkosen ja varmasti myös kutkuttavan jännityksen takia, oli aamulla silti rauhallinen ja levollinen olo. Järjestelyt oli saatu valmiiksi ja luovutettu vastuu hyviin käsiin häätiimille, tänään saisi vain keskittyä nauttimaan päivästä. Rentouttavan suihkun jälkeen laskeuduttiin sulhaspoika J:n kanssa hotellin aamupalalle ja pian myös bestman P perheineen liittyi seuraan. Oli helppoa ottaa rennosti kun lapsetkin olivat niin innoissaan tulevasta juhlapäivästä. Aamiaisella vierähtikin tunti, jonka jälkeen käväistiin vielä J:n kanssa ostamassa ulkolyhtyjä varten muutama ledituikku, joiden puuttuminen oli huomattu edellisenä iltana koristeluja tehtäessä. Viimeisetkin järjestelyt – check.

Sitten olikin jo aika palata hotellihuoneeseen pukeutumaan ja laittautumaan yhdessä P:n kanssa. J kiirehti jo juhlapaikalle tarkistamaan, että kaikki on kunnossa juhlia varten. Erityisesti huoletti merenrantaan edellisenä iltana pystyttämämme katos, joka oli onneksi pysynyt hyvin kasassa. Jäin P:n kanssa pukemaan juhlatamineita ja lukemaan Mian kirjoittamaa ihanaa kirjettä. Itkuhan siinä jo tuli. Kiirekin meinasi tulla, ja aikataulustressi alkoi kummitella takaraivossa, kun lähdettiin hotellilta juhlapaikalle P:n ja kummitytön kanssa vain 10 minuuttia ennen sovittua first look -kuvauksen ajankohtaa. Matka sujui kuitenkin vauhdilla, ja pysäköimme auton linnan viereen samaan aikaan valokuvaajan kanssa. Siitä käveltiin yhdessä linnan sisäpihalle odottelemaan morsianta. Enää ei tarvinnut stressata, sulhanen oli valmiina morsianta varten!

© Katri Haavisto Photography

Illat pitenevät ja häät lähestyvät

Kaikun tuhkat ovat nyt kotona, veimme niitä hakiessa kukkia eläinlääkäreille kiitokseksi. Eläinlääkäriasema Vettorilta tuli myös kaunis kortti Kaikun muistolle. Kiitos ihanista tsemppiviesteistä, joita olette lähettäneet ♡

Itkuhetkiä tulee ja ikävä iskee, mutta olemme pikkuhiljaa palailleet hääjuttujen pariin. Tulevaisuuden kivojen asioiden ajattelu ja suunnittelu on tarjonnut suurinta lohtua ikävän keskellä. Olemme miettineet, että miten ja millä tavoin toisimme Kaikun osaksi hääpäivää, vaikka hän ei olekaan paikalla fyysisesti. Olen jo aikaisemmin pitänyt siitä ajatuksesta, että häävieraat saisivat pienen tuliaisen vietäväksi kodin nelijalkaisille. Nyt Kaikun poismenon myötä idea tuntuu entistä tärkeämmältä. Esimerkiksi tällaiset kotiin vietävät pussukat olisivat kiva tapa muistaa koirakavereita.

© Wedding Bee

Pidimme hääsuunnitteluviikonloppua häätiimin kanssa ennen Kaikun yllättävää lopettamista, joten siitä kirjoittelu meinasi jäädä kokonaan väliin. Lohdullista oli se, että Kaikun viimeinen viikonloppu oli täynnä herkuttelua ja huomiota hänelle rakkailta ihmisiltä ♡

Hääsuunnitteluviikonloppu oli Kaikun rapsuttelun ja viisujen ohella täynnä ohjelmaa. Pakersimme koristeita, maistelimme häiden juomavaihtoehtoja ja kävimme läpi hääviikonlopun tarkempaa aikataulua. Raati valitsi tumman, australialainen Lindeman’s 50 Shiraz punaviinin sekä makean, raikkaan ja saksalaisen Königsmosel Riesling -viinin. Sunnuntaina vierailimme Turun Linnan kirkolla, jossa vahtimestari esitteli meille tilat ja vastaili kysymyksiimme. Kuvissa näkyvä holvikaarillinen tila tulee todennäköisesti olemaan myös meidän käytössämme tuolloin vihkimisen aikaan, eli saamme Hannun kanssa valmistautua päivän eittämättä jännittävimpään hetkeen todella hienossa huoneessa!

Vieraiden ilmoittautumistilanne on nyt todella hyvä: 81 on jo ilmoittautunut, 8 on tulossa ja 2 vierasta on vielä epävarmoja. Epävarmuus johtuu lähinnä rokotuksista, joiden suhteen olemme olleet ymmärtäväisiä, etenkin kun toiveenamme on, että vieraat olisivat saaneet ensimmäisen rokotuksen häihin mennessä. Näyttää myös siltä, että suurin osa kutsumistamme vieraista on tulossa, joten emme voi lähettää lisää kutsuja.

Ohjelmaosuus on edennyt! Muutama ystäväni on ottanut kopin lasten aktiviteeteista ja vie niitä eteenpäin toiveidemme pohjalta. Meillä on vetäjät häävieraiden esittelylle sekä yhdelle hääleikille. Hannu koordinoi musiikkipuolta bändin vetäjien sekä muiden esiintyjien kanssa. Lisäksi kokoustimme etänä papin kanssa ja kävimme läpi vihkimisen runkoa sekä toiveitamme. Tuntuu ihanalta, kun kaikki alkaa loksahdella paikoilleen ♡

Häämekkoni on Boutique Minnen Marjolla viimeisteltävänä, viimeiset sovitukset ovat lähempänä häitä. Lisäksi tilasin vihkisormuksen! Sormus on ollut minulle häiden haastavin hankinta: budjetin ja toiveiden välillä tasapainottelu on ollut todella vaikeaa, enkä ole ollut valmis tinkimään mistään – onhan kyseessä loppuelämän koru. Olen tutkinut monia, siis monia vaihtoehtoja, ja todella huojentunut jo pelkästään siitä, että löysin vaihtoehdon, joka ilahdutti sekä minua että budjettia. Kerron sormuksesta lisää, kun saan sen tänne kotiin!

Taitto

Ocean Themed Invitation © INVITALIA on Etsy

Tänään kerron hääkutsuprosessin visuaalisesti kiinnostavimmasta vaiheesta eli materiaalien taittamisesta! Kun hääkutsun ja hääinfon tekstit olivat kasassa, sain visuaaliseen puoleen luonnollisesti täysin vapaat kädet ja vahvan luoton Hannulta.

Inspiraatiota hain yllättäen merellisistä sävyistä. Minulle meri on eri sinisten ja vihreyden sävyjä, maalauksellisuutta ja abstraktiutta. Halusimme hyödyntää Save the Date -kortissa käytettyä digifoliointia myös virallisessa hääkutsussa, kuten olen aikaisemmissa teksteissäni maininnut. Hannun toiveena oli, että sinisten sävyt eivät menisi liian vaaleiksi – hänelle niistä tulee enemmän mieleen talvi ja joulu. Kutsussa saisi olla sinistä, mutta se ei saisi olla kylmä, vaan ennemminkin lämmin ja raikas. Paperituotteiden kooksi määrittelin 105 x 210 mm, jotta tulosteet mahtuisivat DL-kokoisiin kirjekuoriimme (110 x 220 mm).

Asettelin hääkutsun tekstit tuohon 105 x 210 mm kokoon. Kaaso W:n suunnittelema monogrammi sijoitettiin kutsun yläosaan, tämän alle jätettiin tilaa yhden tai useamman vieraan nimille. Digifoliolla haluttiin korostaa monogrammin lisäksi päivämäärä ja paikka, RSVP sekä hääparin nimet. Kutsun toiselle puolelle valitsimme yhden otoksen kesän kihlakuvauksestamme.

Tein kutsun taustasta kaksi versiota, joista toinen oli valkoinen ja toinen tummansinisestä turkoosiin liukuva vesiväritausta. Tykästyimme kuitenkin molemmat heti siniseen taustaan, sillä se loi kontrastia tekstille, lisäsi draaman tuntua ja korosti meriteemaa. Jos suunnittelijoilla on signature style (ja useinhan sellainen on), niin tätä voisi kai kuvailla minun nimikkotyylikseni. Rakastan kortteja tai paperituotteita, jotka ovat melkein kuin maalauksia, taideteoksia itsessään. Halusin, että elämässämme vahvasti elävä taiteilijahenki ja luovuus huokuvat myös kutsusta (tälläkin hetkellä, kun kirjoitan tätä merkintää, Hannu säveltää uutta kappaletta työhuoneessaan). Menee nyt todella syvälliseksi yhden kortin suunnittelu, mutta sitähän suunnittelu lopulta on! Syviä punaisia lankoja, joista tarina nivoutuu ♡

Noniin. Kaiken hääinfoon pakkaamamme tiedon halusin taittaa siistiksi, melko simppeliksi lehtiseksi. Graafisen ilmeen tuli olla hyvin huomaamatonta ja käytännöllistä, jotta info olisi helposti luettavaa ja ymmärrettävää. Pitkiin leipätekstipalstoihin saa juhlavuutta ilmavalla tekstillä. Hieman normaalia isommat rivi- ja kirjainvälit sekä paljon tyhjää tilaa paperin reunoilla (lehtiseen tuli 13 mm).

Hienostunut fontti auttaa myös juhlavan tunnelman herättämisessä. Tähän valitsin Operetta-fonttiperheen, jossa leikitellään Didotin ja Bodonin tyyppisillä fonteilla, mutta johon on lisätty modernia twistiä, selkeyttä ja runsaasti vaihtoehtoja eri tarpeisiin. Samasta fontista saa minimalistisemman otsikon ja helposti luettavan leipätekstin.

Esimerkkisivussa näkyvät lehtisen sivut 6 (vasemmalla) ja 3 (oikealla). Olen tehnyt taiton valmiiksi niin, että niitattaessa oikeat sivut ovat oikeilla paikoilla. Kulmissa näkyvät väkäset ovat leikkuumerkkejä, jotka auttavat printtaamoa leikkaamaan tulosteen oikeista kohdista.

Lehtisen sisälle halusin vielä lisätä taitetun kartan, josta näkyisivät vihki- ja juhlapaikka sekä niiden välinen etäisyys. Karttaan sisällytin myös Turun Linnan pohjakuvan, joka auttaisi vieraita löytämään kirkon jouhevammin. Toki kartan tehtävänä oli myös keventää runsasta inforomaania, jossa on tekstisivuja toisensa perään.

Kartan koevedoksen tilasin kuultopaperille, joka toisi kutsuun ilmavuutta ja keveyttä paksujen paperituotteiden rinnalla. Hieman sininen sävy mietitytti: Ajattelevatko vieraat nyt, että menemme merta pitkin, eli venekyydillä juhlapaikalle?! No, päädyimme kuitenkin tuohon siniseen, koska se vain istui kokonaisuuteen niin hyvin. Murrettu vihreä näyttäisi helposti kulahtaneelta, kirkas vihreä taas söisi hienostuneisuuden pois.

Grafiikan tuottaminen itsessään on loppupeleissä melko vaivatonta. Jännittävin – ja toisaalta ihanin vaihe – prosessissa on oikeastaan se, josta seuraavaksi tulen kertomaan! Eli koevedosten tilaus, kun pääsee hypistelemään paperia omin kätösin!

Hääinfo

© Cottonbro on Pexels

Hääkutsusta tarvitsee tulla sellainen olo, että on tervetullut. Että tulevaan juhlaan osallistuminen on helppoa, sujuvaa, vaivatonta ja sen lisäksi vielä mielettömän ihanaa! Puhuin aiheesta aikaisemmin, kun vierailimme vihkipaikalla. Mielestäni esteettömyys ja läpinäkyvyys ovat parhaita tapoja kommunikoida näitä arvoja vieraille jo ennen juhlaa. Käytännössä vieraan tarvitsee siis tietää minne hänen pitää tulla, miten paikalle kannattaa saapua, miten majoitus onnistuu ja miten eri paikkojen välillä kuljetaan.

Teimme listan kysymyksistä, joihin halusimme hääinfossa vastata. Keräsin myös vinkkejä Makea Hääblogin postauksesta täältä. Näiden pohjalta kirjoitimme lopullisen infon. Kysymykset riippuvat tietenkin aina häiden tyypistä, mutta jaan meidän kysymykset täällä, jos näistä olisi apua muillekin suunnittelijoille! Varoituksen sana: olimme perusteellisia.

Perustiedot

  • Vihkipaikan nimi ja osoite
  • Vihkimisen alkamisajankohta
  • Juhlapaikan nimi ja osoite
  • Ensimmäisen ruokailun arvioitu kellonaika
  • Juhlien päättymisaika
  • Onko jatkoja?
  • Onko häissä lapsia? Onko lapsille leikkihuonetta tai omaa ohjelmaa?
  • Kehen ollaan yhteydessä hääviikon aikana tai käytännön asioissa?

Olen huomannut, että usein vieraille tulee yllätyksenä kuinka myöhään ruokailu häissä on. Moni syö aamulla kevyen aamupalan ja saapuu jo vihkimiseen vatsa vienosti kurnien. Siksi on mielestäni hyvä kertoa etukäteen mihin aikaan hääbuffet tarjoillaan.

Liikkuminen

  • Missä vihkipaikka sijaitsee?
  • Junalla: Missä lähin asema?
  • Bussilla: Missä lähin pysäkki? Onko paikallisvuoroja? Pääseekö suoraan kaukoliikenteen bussilla vai kannattaako käyttää lähiliikennettä?
  • Autolla: Mihin pysäköidään? Onko edullisia/ilmaisia paikkoja?
  • Siirtyminen vihkipaikalta juhlapaikalle: Millä ja miten? Tarjotaanko yhteiskyytiä, liikutaanko omilla kyydeillä?
  • Voiko auton jättää juhlapaikalle yöksi parkkiin ja hakea seuraavana päivänä?
  • Ovatko tilat esteettömiä?

Meidän häissämme vihkipaikalta on kahdeksan kilometrin matka juhlapaikalle. Vaikka Föli kulkeekin juhlapaikan lähelle, suosittelemme, että vieraat siirtyvät joko omilla kyydeillä tai takseilla. Koska tiedämme, että moni tulee omalla autolla, kysymme ilmoittautumislomakkeessa mahdollisuutta kyydin tarjoamisesta niille, joilla ei ole vielä kyytiä tiedossa.

Pukeutuminen

  • Pukukoodi
  • Erityisiä toiveita pukeutumisen suhteen?
  • Tilojen asettamat rajoitukset esim. kenkävalinnoissa

Kollegani häiden vihkiminen oli Turun Linnan kirkossa, ja hän neuvoi, että kannattaa varoittaa häävieraita linnan mukulakiviteistä etukäteen, sillä korkeat piikkikorot eivät välttämättä ole se mukavin kenkävalinta linnan miljööseen. Muotoilimme pukeutumisesta tekstin:

Pukukoodi: Puku
Toivomme teiltä kesäistä juhlapukeutumista ja värikkyyttä, inspiraatiota voi hakea merellisyydestä! Kenkävalinnassa kannattaa huomioida historiallisen vihkipaikkamme mukulakiviset käytävät.

Ohjelmaideat

  • Saako ohjelmanumeroita tai esityksiä ehdottaa tai toivoa? Maininta puheista, jos halutaan?
  • Kehen ollaan yhteydessä? Seremoniamestareihin?
  • Onko tilaisuuteen tulossa ammattivalokuvaaja tai -videokuvaaja?

Halusimme, että ohjelmaideat ja ehdotukset annetaan jollekulle muulle kuin meille siltä varalta, että häätiimi haluaa järjestää yllätysohjelmaa (mikä sopii meille oikein hyvin). Ohjelman kautta toivoisimme yhteisöllisyyden nousevan vielä enemmän esiin – nimenomaan niin, että vieraat voivat itse ehdottaa ja toivoa heille mielekästä ohjelmaa! Omalla kohdallamme emme maininneet puheista mitään, sillä haluamme sopia ne henkilökohtaisesti.

Majoitus

  • Suositeltuja majoitusvaihtoehtoja eri budjetteihin
  • Etäisyydet kirkolle ja juhlapaikalta
  • Lyhyt esittely
  • Sisältyykö hintaan aamiainen?

Majoituksen helpottamiseksi valitsimme infoon muutaman turkulaisen suosikkimajoituskohteemme, joista on kätevä kulkea vihki- ja juhlapaikalle. Teen suosikeistani myöhemmin vielä oman postauksensa.

Häälahjat

  • Onko häälahjalistaa?
  • Rahalahjoituksessa tilinumero ja saajan nimi

Mietimme pitkään, että haluammeko lahjalistaa. Ymmärrän sen, että moni haluaisi ehdottomasti hankkia mieluummin jonkin lahjakortin tai tavaran kuin antaa rahaa, olen itsekin innokas lahjaihminen ja rakastan lahjojen ideoimista ja antamista. Päädyimme kuitenkin lopulta jättämään lahjalistan väliin siinä pelossa, että useampi vieras intoutuisi tarttumaan siihen ja saisimme lahjaksi liikaa tavaraa. Häälahjat-kategoriasta tuli hauska, sillä saimme siihen upotettua vihjeen yhteisestä tulevaisuuden harrastuksesta:

Jos haluatte ilahduttaa morsiusparia lahjalla, voitte tehdä sen lahjoittamalla vapaavalintaisen summan häämatkakassaamme tai mahdollisen hääpurjeveneen hankintaan.

RSVP

  • Milloin viimeistään ilmoittautuminen?
  • Miten ilmoittaudutaan? Puhelimitse, postitettavalla lomakkeella, sähköisesti?
  • Kehen ollaan yhteydessä, jos kysymyksiä tai haasteita ilmoittautumisen kanssa?

Google Formsin käyttö on etenkin Hannulle tuttu tapahtumajärjestämisen kautta, joten päädyimme vastaanottamaan ilmoittautumiset sen kautta. Formsin linkki on täynnä numeroita ja kirjaimia, mutta linkin voi lyhentää esimerkiksi TinyURL-palvelulla (ei vaadi sisäänkirjautumista). Lisäsimme infoon myös QR-koodin, jonka skannaamalla pääsee suoraan täyttämään lomaketta puhelimella.

Vanhempi sukupolvi voi hieman nikotella ja ihmetellä ilmoittautumistapaa, mutta onneksi suurin osa vieraista saa varmasti täytettyä lomakkeen muutamassa hetkessä. Ikääntyneiden vieraiden ilmoittautumiset voimme hoitaa puhelimitse, ja kirjata tiedot lomakkeeseen heidän puolestaan. Koska käytämme pääosin Drivea häätiedostojen säilytyspaikkana, on Google Forms meille kätevä tapa saada ilmoittautumistiedot suoraan Google Sheetsiin. Sheetsin avulla tietoja voi filtteröidä, rajata ja järjestellä toivotunlaiseksi. Kätevää!

Hääinfon muotoilu oli ehdottomasti kutsujen työläin osa. Mutta kyllä kannatti, nyt vierailla on kaikki tarvittava tieto selkeästi yhdessä paketissa!

Morsian pääsee meikkiin ja aikaisin kirkkoon!

© Ami K

Kuinka ihanalta tuntuukaan, kun aikataulut alkavat loksahdella paikoilleen, ja check-merkkiä odottavat tehtävät pääsevät päätökseen!

Kuten viime postauksessa vihjasin, minulla on nyt meikkaaja-kampaaja varattuna hääpäivälle, jes! ♡ ♡ ♡

Studio Beauty Blancista tulee kaksi ammattilaista, joista Petra tekee minulle häämeikin ja -kampauksen, ja Oona juhlakampaukset kahdelle kaasolle sekä äideille! Heillä oli jo yksi varaus sovittuna tuolle päivälle, mutta saimme (ja halusimmekin) aikaisen ajan, joten hääaamulla istahdan laitettavaksi jo puoli kahdeksalta aamulla. Aluksi murehdin että apua, onko se liian aikaisin, mutta aikani pohdittuani totesin, että tuskinpa pystyisin jännitykseltä ja innoltani nukkumaan yhtään sen pidempään, vaikka yrittäisin!

Koska laittautuminen alkaa noin aikaisin, aloimme Hannun kanssa pohtia sitä, pitäisikö myös vihkimistä aikaistaa? Alunperin olimme varanneet vihkimisen kello kahdelle, joka sekin on ilmeisesti aikaisin moniin häihin verrattuna. Kun aloimme hahmotella hääpäivän runkoa meikkaaja-kampaaja huomioon ottaen, alkoi tuntua, että vihkimistä voisi ehkä aikaistaa vielä lisää! Saisimme lisää tunteja juhlapaikalla oleskeluun, eikä minun tarvitsisi odotella vihkimistä aamupäivällä täysissä tällingeissä.

© Julia Solonina on Unsplash

Täytyy myös ihan erikseen mainita, että Turun Linnan kirkon asiakaspalvelu on ollut aivan huippua! Laitoimme varovaisen kyselyn, että olisiko kirkon varausta mahdollista aikaistaa, kun mietimme päivän ohjelmarunkoa, ja ihana Sari vastasi meille tämän sopivan oikein hyvin, ja kertoi, että on varannut meille molemmat ajat, jotta voimme rauhassa miettiä lopullista aikataulua ♡ Sydän suli tällaisesta palvelusta!

Teimme kaksi lauantaipäivän runkoa, jotta näkisimme eron kello yhden ja kello kahden vihkimisen välillä. Myönnettäköön, että tämä alkoi jo mennä hienosäädöksi, koska loppupeleissä ero on vain tunti. Mutta innostuimme kello yhden vihkimisestä monestakin syystä:

  1. Vihkiminen on useiden hääblogien ja kuulemani perusteella se päivän jännittävin osio. Mitä aikaisemmin muodollisuudet on hoidettu, sitä nopeammin pääsemme rentoutumaan!
  2. Monet vieraat tulevat joka tapauksessa aikaisin kaupunkiin juhlia varten, kaukomatkalaiset todennäköisesti jo edellisenä päivänä. Itselläni on aina ollut jo hirveä nälkä siinä vaiheessa, kun pöytään ollaan päästy (yleensä joskus viiden tai kuuden aikaan). Vieraat eivät yleensä tajua syödä kunnolla ennen juhlia, vaan porskuttavat paikalle kevyellä aamupalalla ja ilman mitään välipalaa.
  3. Meille on tärkeää, että juhlapäivä kestäisi mahdollisimman pitkään. Juhlapaikan vuokra on maksettu koko päivälle, joten tuntuisi hassulta, että ilmestyisimme paikalle vasta illalla. Lisäksi juhlapaikalla ei voi juhlia aamuyölle asti, ja olisi ikävää, jos vieraille jäisi sellainen olo, että juhlat loppuivat “kesken”.

Konsultoimme vielä häätiimin mielipidettä, ja he olivat samaa mieltä siitä, että aikainen vihkiminen kuulostaa järkevältä meidän toiveet huomioon ottaen. Eli yhdeltä kirkkoon!

Jostakin luin, että pukeutumiseen pitäisi varata kaiken kaikkiaan tunti! Kuulostaa aivan poskettoman pitkältä ajalta siihen, että pukee alusvaatteet, mekon ja kengät. Ymmärrän tottakai, jos mekko on hirmuisen monimutkainen tai mukana on alushametta ja muuta hepenettä, mutta silti tunti tuntuu itsestä todella pitkältä ajalta. Tarvitseeko pukeutumiseen todella varata 60 kokonaista minuuttia?

Päivän runko on alkanut pikkuhiljaa muodostua kaiken muun sivutuotteena, mutta paljon yksityiskohtia on vielä tässä vaiheessa auki etenkin ohjelman osalta. Tässä vaiheessa olen kuitenkin tyytyväinen siihen, että isot linjat alkavat hahmottua. Sen jälkeen asiat loksahtelevat paikoilleen yksi kerrallaan – niin kävi meikkaaja-kampaajallekin!

Alle vuosi häihin

© Ami K
To doIn progressDone
☐ TilasuunnitteluHäämekko☒ Häätiimin keräys
☐ Häätiimin tapaaminenHäämeikki ja -kampaus ☒ Hääsviitti
☐ Vihkipappi☒ Save the Date -kortit
☐ Hääauto☒ Pitopalvelu
☐ Monogrammi☒ Vihki- ja juhlapaikka

Häihin on alle vuosi aikaa, niin jännittävää! Nyt on siis sopiva hetki käydä vähän läpi missä mennään hääsuunnittelun tehtävälistoilla.

Kaikista kriittisimmät varaukset (paikkavaraukset ja pitopalvelun) hoidimme jo alkuvuoden ja kevään tiimoilla, mutta nyt projektihallinnan kelloni tikittää vihkipapin, hääauton ja tilasuunnittelun suhteen. Blogissa on puitu ruoka-asioita pitkään ja hartaasti, ja varmasti ruokajuttuja höpöttelen jatkossakin, mutta nyt, kun pääpiirteet on linjattu pitopalvelun kanssa, alkaa mieleni vaeltaa koristelun, pöytäjärjestelyn ja visuaalisen lookin puoleen. On ollut myös hauska huomata, että koristeluosio on ehkä se, joka ainakin lähipiirini eniten odottaa, koska siitä tulee alvariinsa kyselyä. Olkaa kärsivällisiä, sitä päästään kyllä aloittelemaan tämän syksyn aikana! Eli to do -puolella ovat tällä hetkellä tilasuunnittelun aloittaminen, ensimmäisen hääsuunnittelupäivän järjestäminen, hääauton ja vihkipapin varaaminen sekä monogrammin suunnittelu. Näistä viimeisin ei tällä hetkellä inspiroi yhtään, ja olenkin jo pyytänyt visuaalista kaasoani W:tä auttamaan monogrammin ideoimisessa.

© The HK Photo Company from Unsplash

Kaikista akuutein näistä on mielestäni vihkipapin varaus, ja myönnettäköön, että sen suhteen olen ollut aivan pulassa! Vihkipapin valitseminen jännittää, koska tutuissamme ei ole ketään pappia, jonka voisimme kutsua sekä vihkijäksi että juhlavieraaksi häihin. Ylipäätään kirkkovihkiminen mietitytti, ja huolehtimiseni kulminoitui vahvasti vihkipapin valintaan. Jännittää valita pappi, joka ei ole ennestään tuttu, ja jännittää ajatus siitä, että henkilö, joka ei tunne meitä juuri ollenkaan (paitsi sen yhden tai kahden tapaamisen verran), saa niin suuren sananvallan ja roolin vihkiseremoniassa. Mitä jos pappi puhelee ihan jotain omiaan? Mitä jos hän vahingossa loukkaa sanoillaan minua tai jotain juhlavieraista? Mitä jos hänen puheistaan eivät heijastu ne arvot, joita me edustamme? Mitä jos, mitä jos?

Onneksi ihana kaasoni A on osannut antaa neuvoja ja vinkkejä miten edetä asian kanssa ♡ Olen nyt selaillut paikallisen seurakunnan sivuilla näkyviä pappeja, ja rehellisesti sanottuna yrittänyt pärstäkertoimen avulla arvioida, että löytyisikö heistä meille sopivaa puhujaa. Pitäisikö nyt sitten tarttua itseä niskasta kiinni ja mennä seurakunnan ovelle kolkuttelemaan, soitella puhelimeen, vaiko laittaa sähköpostia, miten tämä homma toimii? Ehkä ainoa huono puoli meidän erikoisemmassa kirkkovalinnassa on se, että pappi ei tule automaattisesti, vaan on ihan itse oltava aktiivinen, jos mielii saada kirkolta siunauksen liitolle.

Huomaan, että olen tullut homman suhteen hieman fanaattiseksi, koska näin juuri pari päivää sitten aivan ihanan häävideon, josssa hääpari vihkiytyi juurikin Turun Linnan kirkossa. Videolla näkyi, miten vihkipappi nauratti hääväkeä ja -paria seremoniassa, ja ensimmäinen ajatukseni oli: Kuka tuo pappi on? Onko hän hyvä? Saako hänet meille vihkijäksi?

Otetaan vastaan vinkkejä rennoista ja nuorekkaista vihkipapeista Turun seudulta!

Amen.

Mainittakoon vielä, että häämekon metsästys jatkuu, sillä olen menossa pian taas sovittamaan lisää mekkosia! Lisäksi häämeikin ja -kampauksen tekijä(t) ovat vielä auki. Tein aikaisemmin kesällä alustavan varauksen Greenlips Beautylle, mutta vierailin kyseisessä salongissa tässä jokunen aika sitten, ja huomasin harmikseni, että pelkkä luonnonkosmetiikka ei ehkä olekaan minun juttuni. Olen edelleen vähentänyt kemiallisen kosmetiikan käyttöä, mutta en usko, että tulen siitä kokonaan luopumaan, joten nyt olen jälleen metsästänyt uusia vaihtoehtoja. Tällä hetkellä elättelen kuitenkin toivetta siitä, että meikkaaja-kampaaja tulisi paikan päälle laittamaan minut ja seurueeni (heidän toiveidensa mukaan luonnollisesti). Toki tila pitäisi sitten valita tarkemmin niin, että kaikki pääsisivät peilin ääreen laittautumaan, ja lääniä olisi tarpeeksi mekoille ja asusteille, mutta kuitenkin tunnelmakin olisi intiimimpi ja ehkä yksityisempi, kun oltaisiin vain “meidän kesken”. En haluaisi yhtään lähteä hääaamuna kurvailemaan pitkin kaupunkia meikkiin ja hiustenlaittoon, vaan olisi paljon mielekkäämpää, kun voisin vain rentoutua aamutakissa ja siemailla shamppanjaa samalla, kun joku muu loihtii minusta kauniin elokuun morsiamen! No, vaatimus paikan päälle tulemisesta rajaa tietysti tekijöitä melkoisella otannalla. Mutta olen nyt viestitellyt muutaman ehdokkaan kanssa, ja samalla googlettelen raivoisasti lisää.

Saa ilmiantaa taitavat meikkaaja-kampaajat
(Turun seutu tai korvauksia vastaan Turkuun matkustavat) ♡

Tuntuu jotenkin uskomattomalta, miten nopeasti puolisen vuotta suunnittelua on vierähtänyt! Tajuaa myös sen, että seuraavakin puolisen vuotta tulee menemään nopeasti. Nyt syysiltojen saapuessa koittavat hyvät hetket uppoutua tiukemmin häähumuun, jotta illat eivät täyttyisi vaan sohvaperunoinnista. Vaikka liika laiskottelu ei ole ollut meidän suhteessa koskaan ongelmana. Nyt viimeisin tempauksemme oli intensiivikurssi purjehtimisesta, ja voin sanoa, että koukkuun jäätiin! Onneksi näitä tulipunaisia iltoja riittää vielä syyskuunkin aikana ♡

Tarvitseeko morsian saattajaa?

© Jeremy Wong Weddings on Unsplash

Muistaakseni lähes kaikissa häissä, joissa olen ollut juhlavieraana, morsian on saatettu alttarille isän toimesta. Joskus saattajana ei ole ollut isä, vaan veli tai ukki tai miespuolinen lähisukulainen. Ymmärrän sen, miten tärkeää tämä voi isälle tai läheiselle olla: miten ihanaa ja etuoikeutettua olla osana vihkimisen ensiaskeleita, kun saa saattaa morsiamen kohti uutta elämänvaihetta, avioliittoa! Mutta minulle ajatus saattajasta on tuntunut esineellistävältä, jopa vähän alentavalta: kuin en pystyisi tai kykenisi kävelemään rakkaani luokse omin jaloin, vaan tarvitsisin jonkun taluttamaan ja varmistamaan, että en varmasti karkaa!

Fakta on se, että kukaan henkilö elämässäni ei ole vaikuttanut minun ja Hannun suhteeseen yhtä paljon kuin me itse. Isäni, sukulaiseni, ystäväni, kukaan ei järjestänyt Hannua minulle, tai minua hänelle, parisuhteemme on täysin ja kerta kaikkiaan meidän yksityinen asiamme. Se, että tuohon meidän väliseen yhtälöön toisi vielä jonkun ulkopuolisen (oli hän verisukua tai ei) tuntuu kerrassaan mahdottomalta. Kun vielä tutustuimme saattamisperinteeseen tarkemmin, ja löytyi muutamia artikkeleita, joissa kerrottiin perinteen todella symboloineen sitä, kuinka omaisuus vaihtoi omistajaa suvulta toiselle, kylmenin ajatukselle lopullisesti. Mutta mitä vaihtoehtoja saattamiselle olisi?

Hannu löysi artikkelin, jossa kerrottiin tyypillisen pohjoismaisen perinteen olevan se, että morsiuspari kävelee alttarille yhdessä. En ole tällaista versiota vihkimisestä koskaan itse nähnyt, mutta netti ainakin kovasti uskottelee tämän olevan melko yleinen tapa myös Suomessa. Luettuani muutamia hääblogeja löytyi myös versio, jossa morsian kävelee kirkon ovilta ja sulhanen alttarilta, jolloin hääpari kohtaa kujan keskellä ja kävelee siitä yhdessä alttarille.

© Tom Pumford on Unsplash

Katseiden suunnat ovat näissä kahdessa versiossa hyvin erilaiset. Jos kävellään yhdessä koko matka, todennäköisesti katse kiertää pääasiassa juhlavieraita, käväisee kumppanissa, ja palaa taas vieraisiin ja alttarille. Kun morsiuspari tulee eri suunnista, katseet suuntautuvat pääasiassa kumppaniin, kunnes keskivaiheilta todennäköisesti huomioidaan enemmän vieraita. Ehkä tästä näkökulmasta ajateltuna yhdessä käveleminen on vähän rennompaa, kun taas erikseen kävelemisessä taas on enemmän intensiteettiä ja jännitystä. Riittävä määrä jännitystä voi olla kutkuttavaa, mutta liiallinen voi muuttaa tilanteen hermostuneeksi ja kankeaksi… Toisaalta onko yhdessä kävely jännitykseen verrattuna tylsää? No, tällä hetkellä kumpikin tapa kuulostaa hyvältä, ja ainakin suunta on oikea, sillä alttarille kävelyyn liittyvä epämiellyttävä, patriarkaalinen tuulahdus on kaikonnut kokonaan, kun keksimme nämä uudet vaihtoehdot tilalle. Nyt tarvitsee vain päättää, kumpi versio istuisi meille paremmin. Ja mites kaikki muut kujaa pitkin kulkevat? Kaasot, bestman, mahdolliset kukkaislapset? Mihin väliin heidätkin vielä saa ängettyä? Niin paljon pohdittavaa!

Vierailu Turun Linnassa

Teimme kesäisen iltareissun Turun Linnaan kurkkaamaan linnan tiloja (eritoten tulevaa vihkokirkkoamme) pitkästä aikaa. Myös turkulaisen sisustusarkkitehdin Carin Bryggmanin 100-vuotisnäyttely oli avautunut, pitihän se päästä katsastamaan! Emme olleet käyneet Turun Linnan kirkossa sitten sen jälkeen, kun olimme sen varanneet, joten koko vierailu meni aika lailla hääsuunnittelukakkulat päässä.

Heti sisäänkäynnillä piti fiilistellä linnan jylhää ja arvokasta muotoa. Halusimme vihkipaikan, joka olisi historiallinen ja merihenkinen, ja ainakin historiallisuudesta voi sanoa, että sitä linna tihkuu seiniä ja kattoparruja myöten. Kaikesta ihaninta on, että linna on meille ennestään tuttu, jo melkein kotoisa paikka, täynnä yhteisiä muistojamme. Linna on kuitenkin tilana sokkeloinen, kuten ajan patinaan usein kuuluu. Ensi kertaa paikalla vierailevien voi olla haastavaa löytää heti kirkolle, etenkin kun se ei ole suoraan sisäänkäynnillä tai edes ison esilinnan sisäpihan yhteydessä. Jonkinlaisia opastajia tai opasteita siis tulemme tarvitsemaan, että kaikki löytävät perille.

Sisäpiha on todella näyttävä, kun pientä holvia pitkin kävelee esilinnan puolelle. Olen nähnyt kuvia hääparista, joka vilkutti päälinnan isolta ikkunalta sisäpihalle kerääntyneelle juhlaväelle, ihana ajatus!

Päälinnaan käveltäessä tuli vastaan korkeita portaita, jotka kiinnittivät huomiota esteettömyyden näkökulmasta. Uskon meidän juhlavieraiden kuitenkin selviytyvän näistä portaista, vaikka ne korkeita ovatkin. Tulin myös ensimmäistä kertaa miettineeksi omaa juhlamekkoa vihkipaikan näkökulmasta. Haluanko kiivetä portaita piikkikoroissa ja kermakakussa? Olen sen verran tuhoaltis touhuaja, että taittaisin varmaan nilkkani siinä leikissä…

Kirkolle pääsee keskikäytävää eteenpäin kävelemällä päälinnan sisäpihalle. Kävimme kuitenkin ensin ostamassa liput museoon, ja lähdimme kiertämään linnan muita tiloja kierrossuunnan mukaisesti.

Nyt kun kotiseutumatkailu on kuuminta hottia, niin täytyypä ihan kehaista tätäkin lähiseutumme nähtävyyttä ♡ Vaikka olen Turun Linnassa useamman kerran käynyt, on se aina yhtä tunnelmallinen ja kiehtova, jopa intiimi vierailukohde sen suuresta kokoluokasta huolimatta. Linnaa kierrellessä Hannulla on tapana keskittyä lukemaan tekstit, joiden pääpointit hän kiteyttää minulle. Minä ihailen arkkitehtuuria, valoa ja yksityiskohtia 😀 Jokaiselle löytyy jotakin!

Nuorten Herrain Huone ja Rouvaintupa herättivät pienessä häähiprakassa naurahduksen jos toisenkin, ja vitsailimme että pitääpä ottaakin nuo termit käyttöön. Ehkäpä häitä edeltävänä yönä? Vai onko Rouvaintupa vasta vihkimisen jälkeen, mikäs olisi sitten sopivaa ennen häitä? Neidointupa?

Carin Bryggmanin näyttely oli kiinnostava ja kompakti kokonaisuus! Esillä oli kalusteita, pienoismalleja, luonnoksia ja linnaan mittatilauksena tehtyjä tuotteita, kuten jättimäisiä, Iittalassa puhallettuja lasivalaisinkupuja. Hurjaa ajatella, että siitä on vasta yli 70 vuotta, kun ensimmäinen suomalainen nainen on perustanut oman sisustusarkkitehtitoimiston.

Bryggmanin näyttelyn jälkeen jatkoimme kohti niin kovasti odotettua kirkkoa! Vihkipäivänä käytetään usein päälinnan sisäpihan omaa sisäänkäyntiä (ovi näkyy alapuolella vasemmalla), jonne pääsee kätevästi linnan länsipuoleltakin Länsitornin läpi pienen sisäänkäynnin kautta. Länsitornin kautta pääsee esteettömästi hissiin, joka vie kirkolle.

Kun vieras osaa oikeasta ovesta sisään, kyltit ohjaavat hänet portaita ylös kolmanteen kerrokseen kirkon oville. Ainoa haaste on siis opastaa vieraat ovelle! Lisäksi portaat ovat jälleen melko jyrkät ja tiilitasanteet epätasaiset, näistä voisi olla maininta kutsussa ja nettisivuilla (jos päätämme tehdä sellaiset).

Helpon ja sujuvan kulkureitin pohdinta vihkipaikkaan voi tuntua turhan tarkalta hinkkaamiselta, mutta itselleni se on oleellinen osa juhlaa. Vihkiminen on kuitenkin juhlan aloitus, ja on tärkeää, että kaikki tuntevat olonsa tervetulleiksi. Kun puhutaan vihkimisestä kirkosta, mielikuva on tyypillisesti kaukaa kukkulan päältä erottuva rakennus, jonka näkee kilometrien päähän, jonka ohi ei voi ajaa, jonka sisäänkäynnistä ei voi erehtyä. Tätä siis suurin osa todennäköisesti odottaa, ja sokkeloiseen linnaan kävely herättää varmasti epävarmuutta ja hämmennystä. Haluan, että vieras voi nauttia linnan upeasta miljööstä ja sen historiallisesta hengestä sen sijaan, että yrittää kuumeisesti löytää tietään oikealle ovelle. Ja haluan tietenkin, että kaikki vieraat pääsevät turvallisesti perille, että voin rauhassa keskittyä nauttimaan itse juhlasta 😀

No, palataanpa hetkeksi sinne kirkkoon! Sali oli yhtä kaunis kuin muistin. Täynnä merellisyyttä, valoa ja yksityiskohtia. Lämmin puulattia, rapatut valkoiset seinät, sinisen sävyyn maalatut penkit, marmoroidut ovet ja massiivipuukoristeiset rakenteet, ai että! Valo tulvii kauniisti korkeista ikkunoista, ja kattokruunuissa on vähän kultaakin tuomassa sitä lämmintä metallia. Sali ei paljoa koristelua kaipaa, mutta eiköhän sitä silti jotain tule tehtyä, kun vauhtiin päästään ♡

Tilassa äkkäsimme kuitenkin jotain, mikä oli jäänyt molemmilta aikaisemmin huomaamatta: kuninkaiden näyttävät paikat peittävät näkyvyyttä alttarille. Istuskelimme eri kohdissa penkkirivejä, ja asiaa pohdittuamme päätimme, että kaksi ensimmäistä riviä jätetään kokonaan tyhjäksi. Siitä eteenpäin rivejä levennetään käytävältä päin vieras kerrallaan: ensin kaksi, sitten kolme, neljä, ja lopulta viisi tai kuusi vierasta per rivi. Kirkko tulee silloin noin puolilleen täyteen 80 vieraan joukkiosta, ja alttari on hyvän näköyhteyden päässä viimeiseltäkin riviltä. Toki on kurjaa jättää ensimmäiset rivit tyhjiksi, mutta vielä kurjempaa olisi, jos vieraat eivät näkisi, mitä edessä tapahtuu! Itse palan aina halusta nähdä parin ilmeet puheisiin, se hetki, kun sanotaan tahdon, suudelma ja onnenkyyneleet!

Tämän pienen pähkinän pureskeltuamme pystyimme tyytyväisinä jatkamaan yksityiskohtien tarkastelua. Pohdimme myös muusikoiden sijoittamista, mutta sitä pitänee puntaroida lisää vielä myöhemmin, kun kokoonpanotkin ovat selvillä. Haluaisin, että muusikot sijoitettaisiin niin, että vieraat näkisivät heidät, sillä mielestäni esiintyjän näkeminen on lähes yhtä olennaista kuin musiikin kuunteleminen. Voi kuitenkin olla, että tilan asettamat rajoitteet pakottavat minut höllentämään ehdottomuuttani tässä asiassa. Siispä parempi antaa sen päätöksen muhia vielä.

Kirkon yhteydessä oli sakaristo, jossa ilmeisesti morsiuspari saa tyypillisesti valmistautua vihkitilaisuuteen. Turun linna on täynnä kerrassaan ihania ikkunasyvennyksiä penkkeineen, osaisin kuvitella monta oivallista kuvauspaikkaa linnan käytävillä ja holveissa! Hannu jo ehdottikin, että pitäisikö vihkimistä edeltävät kuvat ottaa linnan sisällä. Olimme miettineet aluksi kuvausta Linnanpuistossa, mutta olisikohan meillä riittävästi aikaa jopa molemmille kuvauspaikoille?

Lopuksi vierailimme vielä juhlasaleissa, joita aikoinaan myös harkitsimme paikkavaihtoehdoiksi hääjuhliin. Linnan kirkosta olisi ollut helppo jatkaa juhlimaan Kuninkaan tai Kuningattaren saliin! Nämä aikeet kuitenkin vesittyivät, kun luin, että vuokra-aika alkaisi museon sulkeuduttua eli kello kuudesta eteenpäin, ja halusin ehdottomasti tilan, jota voi mennä koristelemaan ja laittamaan valmiiksi jo edellisenä iltana.

Kaariovelta johtaa tie syvennykseen, jossa oli pysäköintikielto busseja ja takseja lukuun ottamatta, mutta luulenpa, että hääauton saa myös väliaikaisesti pysäköidä syvennykseen. Tätä emme tajunneet varmistaa henkilökunnalta, joka kyllä auliisti vastasi kaikkiin kysymyksiimme ja uteluihimme.

Virallinen linnavisiitti lienee vielä paikallaan ennen hääpäivää, mutta oli ihanaa päästä jo vähän kurkkimaan tulevaa vihkipaikkaamme, ja miettiä mitä meidän kannattaa ottaa huomioon vihkimistä ja hääpäivää suunnitellessa!