Tarvitseeko parisuhde yhteisiä harrastuksia?

Tai muutenkaan yhteistä mitään? Tarvitseeko olla samalla aaltopituudella, yhteisiä kiinnostuksen kohteita, idoleita, lempibändejä, lempiruokia? Useinhan vastakohdat vetoavat etenkin seurustelun alkumetreillä, ja kannustaa tulemaan ulos omalta mukavuusalueelta. Rakkaus saa ronkelin kokeilemaan uusia ruokareseptejä, salivastaisen nostamaan punttia ja hevosille allergisen istumaan ratsastuskentän katsomossa sateesta ja viimasta huolimatta.

Samanlaisuus ilahduttaa, mutta voi myös käydä tylsäksi pitkässä parisuhteessa – jännite puuttuu. En usko siihen, että kaikkea tarvitsee jakaa – mutta uskon siihen, että jotain tarvitsee. Jos toisaalta elämme kokonaan erillisiä, itsenäisiä elämiämme, olemmeko oikeastaan edes parisuhteessa? Tai mikä osa elämästämme on parisuhdetta?

Yhteinen tekeminen on minulle olennainen osa yhteistä elämää – haluan kokea asioita yhdessä kumppanini kanssa. Yhdessä matkustelu on ollut meidän “harrastuksemme”, jonka korona tietenkin pisti jäihin pahemman kerran. Olemme myös käyttäneet paljon yhteistä vapaa-aikaa erilaisiin luoviin projekteihin ja vapaaehtoistyönä järjestettyihin tapahtumiin – jotka nekin jättivät ison, joskin myös ihan tervetulleen, loven kalenteriin.

Viime vuonna aloitimme kadonneiden aktiviteettien tilalle kaksi uutta harrastusta.

Argentiinalainen tango

Osallistuimme argentiinalaisen tangon kurssille heti alkuvuodesta. Olenkin jo aikaisemmin puhunut tangosta ja tanssikenkien ostamisesta täällä blogissa. Ehdimme käydä kurssilla pari kuukautta, ennen kuin alkoi poikkeustila, ja kurssi keskeytettiin. Syksyllä aloitimme alkeet uudelleen, ja mahtuipa mukaan yksi intensiivipäiväkin, jolloin opimme tangon lisäksi argentiinalaista valssia! Toivon kovasti, että pääsisimme tänäkin vuonna tanssahtelemaan opettajan avustuksella ♡

Hannulle argentiinalainen tango oli ennestään tuttu, mutta itselle se tuli kokonaan uutena harrastuksena. Tango yhdistää hienosti henkisen, fyysisen ja parisuhteen hyvinvoinnin: se on täynnä läsnäoloa (silmiin katsomista ja oman kullan lähellä olemista), yhteistä tekemistä, nauramista, onnistumisen kokemuksia ja omalla keholla liikkumista. Tanssihan tutkitusti parantaa aivoja. Argentiinalaisessa tangossa leikkisyys ja kemiat ovat kaiken a ja o, tunnilla on tarkoitus tulla hyvä fiilis – ja niin ainakin itselle aina tuli, kun pääsi oman rakkaan lähelle ja sai karistella työpäivän jälkeisen kankeuden. Tanssin ainoa huono puoli on se, että kun se oma laji löytyy, siihen jää koukkuun!

Purjehdus

Viime syksynä pääsimme myös vihdoin korkkaamaan harrastuksen, josta olimme haaveilleet pitkään: purjehduksen! Tästä meillä kummallakaan ei ollut mitään ennakkotietoa tai -käsitystä. Ajatus syntyi siitä, kun ajelimme Saariston Rengastietä, ja ylittäessämme siltaa saarelta toiselle, huikeat maisemat avautuivat sillan molemmin puolin. Suomessa autoreitit kulkevat lähes poikkeuksetta saaren sisäosissa, kun taas esimerkiksi Pohjois-Norjassa autoteiden on helpompi myötäillä rantaviivaa vuoristojen takia. Meri avautuu Lofooteilla paremmin myös auton kyydistä, mutta Suomen saaristomaisemissa alkaa nopeasti kaivata venettä alleen, että pääsisi nauttimaan merestä vielä enemmän!

En ollut koskaan aikaisemmin ollut purjeveneen kyydissä, ja kun Turun Pursiseuran Purjehtijakurssin toisena päivänä lähdimme vesille, ja purje otti tuulta alle pienessä 606-koulutuspaatissa, meinasi henkeni salpautua ihastuksesta! Ei moottorin ääntä – vain veden liplatus ja tuulen humina. Mieletöntä!

Kurssin myötä haaveet Argentiinan häämatkasta vaihtuivat haaveisiin hääpurjeveneestä (voi kunpa voisikin saada molemmat!), ja koko juttu oli meistä niin hauska, että kirjasimme sen hääkutsun hääinfoon vieraiden tiedoksi. Kyllähän merellisiin häihin sopivat puheet purjeveneestä, eikös vaan?

Purjehtimisessa meitä yhdistää ehdottomasti rakkaus mereen, saaristoon ja luontoon. Muuta siihen ei tarvitse. Purjehduksessa on vähän samaa vikaa kuin ratsastuksessa, että tunti toisensa perään hurahtaa ohitse huomaamatta. Se on aina hyvä harrastuksen merkki. Oli ihanaa opetella yhdessä jotain uutta – jotain, josta molemmat ovat innoissaan!

Osallistuin taannoin eräälle keramiikkakurssille, jonka vetäjä piti kurssi-iltaa yhdessä miehensä kanssa. Hän kysyi: “Teettekö te kaiken kumppaninne kanssa? Me tehdään ihan kaikki yhdessä, ollaan kuin paita ja peppu. Me vaan tykätään olla, vaikka onhan se välillä hassua. Me vaan viihdytään niin hyvin toistemme seurassa!” Ehkäpä tärkeintä onkin löytää se yhteinen tapa olla “me”, oli se sitten täynnä tiivistä kaikki-jaetaan-asennetta, tai löyhempää, enemmän omaa tilaa antavaa yhdessäoloa. Minun ja Hannun tapa olla yhdessä on tekemisen ja yhteisten kokemusten kautta, mutta tarvitsemme sen vastapainoksi omaa tilaa. Hannu voi istua tuntikausia koneella sävellysten touhussa. Jos minulla on hyvä flow päällä, ärsyynnyn keskeytyksistä. Rakastan tehdä pitkiä lenkkejä Kaikun kanssa Hannun kanssa – ja yhtä lailla nautin siitä, kun voin kuunnella podcastia tai soittaa oikein pitkän puhelun ystävälle ja kysellä hänen kuulumisiaan.

Onko teillä yhteisiä harrastuksia?
Tarvitsetteko omaa aikaa vai teettekö kaiken yhdessä?

Kuparimorsian x Häät

© Ami K

Nyt kuulkaas, saanko hieman rumpujen pärinää taustalle!

Muutama päivä sitten, kun lumivalkoisen ja ruoantäyteisen laskiaispulla-talviretkeilyviikonlopun jälkeen heräilin alkavaan viikkoon pimeydestä masentuneena ja pää pöhnässä, sain kännykkääni odottamattoman viestin, jonka jälkeen en meinannut pysyä tuolilla koko loppupäivänä – enkä viikkona.

Ja nyt voin vihdoin sen paljastaa: Kuparimorsian liittyy osaksi Häät-blogiyhteisöä!

Hääbloggaaminen on minulle henkireikä ja näin kliseisesti sanottuna ainoa pysyvä asia kaiken epävarmuuden keskellä. Projektilähtöisenä ja aiheeseen syventyvänä ihmisenä Kuparimorsian on tarjonnut alustan, jonne voin rönsyillä häähömpötyksineni huoletta ja estoitta. Olen voinut paeta todellisen maailman ongelmia kynttilöiden, hiuskoristeiden ja monogrammien taakse, pohtia häihin liittyviä arvoja ja kysymyksiä sekä – kaikista tärkeintä – saada vertaistukea ja kannustusta muilta kanssabloggaajilta ♡ Hääbloggaajien koko yhteisö on täynnä mielettömiä tyyppejä, joihin en olisi mitään muuta kautta koskaan tutustunut!

Aloitin hääbloggaamisen viime vuoden keväällä, ja tuntuu, että häiden lähestyessä innostus vain kasvaa. Listasin tähän blogin statistiikkaa viime vuodelta:

Kiitos teille lukukerroista, kommenteista, viesteistä, kysymyksistä, pohdinnoista – kaikesta ♡

Sinä, joka mietit, että olisipa kiva aloittaa hääbloggaaminen, mutta en mä osaa ja kirjoittaminenkin on niin vaikeaa ja mitä jos innostus lopahtaa. Samaa mietin minä, ja vielä blogia luodessa ajattelin, että hullun hommaa tämäkin. Kuitenkin mielessä poltteli alati voimistuva kirjoituskuume. Olin ahminut hääblogin toisensa perään ja alkoi tuntua rikolliselta, etten jakanut omia kokemuksiani, vinkkejä tai ajatuksiani yhteisölle, joka tuntui jo niin tutulta!

Kyhäsin Kuparimorsiamen kasaan huhtikuussa, kun oleilimme viikon Hangossa Hannun kanssa, ja suunnittelimme häitä iltaisin eteenpäin. Kirjoitin joka päivä kolme merkintää, ja ideoita uusiin tulvi sitä mukaa, kun sain edellisen valmiiksi.

Ei se haittaa, vaikka innostus lopahtaisi.

Ei se haittaa, vaikka kirjoittaminen olisi vaikeaa.

Sinä osaat, koska kukaan ei voi kirjoittaa blogia, niin kuin sinä sitä kirjoitat.

Meidän vuosi 2020

© Ami K

Toivon, että kun vuosikymmenien päästä muistelen kohta mennyttä vuotta, mieleen nousevat koronan ja poikkeusvuoden lisäksi nämä onnelliset, iloiset hetket, joita saimme Hannun ja Kaikun kanssa jakaa vuoden aikana. Vuosi 2020 käänsi katsetta sisäänpäin, vietimme enemmän aikaa Turun saaristossa ja Suomessa, aloitimme hääsuunnittelut ja argentiinalaisen tangon tanssimisen, kävimme purjehduskurssin ja pääsimme muuttamaan ensimmäiseen omaan, yhteiseen asuntoon.

First and last photographs by Ami K
“Tiedätkö sen tunteen”
Composed by Hannu Niemi
Lyrics by Loviisa Kataja

Vocals by Hannu Niemi & Heta Niemi

Säkenöivän hehkuvan lämpöisen huikeaa uutta vuotta!
Muistakaa ampua raketteja vain sallitun ajan sisällä – eläimet kiittävät ♡