Illat pitenevät ja häät lähestyvät

Kaikun tuhkat ovat nyt kotona, veimme niitä hakiessa kukkia eläinlääkäreille kiitokseksi. Eläinlääkäriasema Vettorilta tuli myös kaunis kortti Kaikun muistolle. Kiitos ihanista tsemppiviesteistä, joita olette lähettäneet ♡

Itkuhetkiä tulee ja ikävä iskee, mutta olemme pikkuhiljaa palailleet hääjuttujen pariin. Tulevaisuuden kivojen asioiden ajattelu ja suunnittelu on tarjonnut suurinta lohtua ikävän keskellä. Olemme miettineet, että miten ja millä tavoin toisimme Kaikun osaksi hääpäivää, vaikka hän ei olekaan paikalla fyysisesti. Olen jo aikaisemmin pitänyt siitä ajatuksesta, että häävieraat saisivat pienen tuliaisen vietäväksi kodin nelijalkaisille. Nyt Kaikun poismenon myötä idea tuntuu entistä tärkeämmältä. Esimerkiksi tällaiset kotiin vietävät pussukat olisivat kiva tapa muistaa koirakavereita.

© Wedding Bee

Pidimme hääsuunnitteluviikonloppua häätiimin kanssa ennen Kaikun yllättävää lopettamista, joten siitä kirjoittelu meinasi jäädä kokonaan väliin. Lohdullista oli se, että Kaikun viimeinen viikonloppu oli täynnä herkuttelua ja huomiota hänelle rakkailta ihmisiltä ♡

Hääsuunnitteluviikonloppu oli Kaikun rapsuttelun ja viisujen ohella täynnä ohjelmaa. Pakersimme koristeita, maistelimme häiden juomavaihtoehtoja ja kävimme läpi hääviikonlopun tarkempaa aikataulua. Raati valitsi tumman, australialainen Lindeman’s 50 Shiraz punaviinin sekä makean, raikkaan ja saksalaisen Königsmosel Riesling -viinin. Sunnuntaina vierailimme Turun Linnan kirkolla, jossa vahtimestari esitteli meille tilat ja vastaili kysymyksiimme. Kuvissa näkyvä holvikaarillinen tila tulee todennäköisesti olemaan myös meidän käytössämme tuolloin vihkimisen aikaan, eli saamme Hannun kanssa valmistautua päivän eittämättä jännittävimpään hetkeen todella hienossa huoneessa!

Vieraiden ilmoittautumistilanne on nyt todella hyvä: 81 on jo ilmoittautunut, 8 on tulossa ja 2 vierasta on vielä epävarmoja. Epävarmuus johtuu lähinnä rokotuksista, joiden suhteen olemme olleet ymmärtäväisiä, etenkin kun toiveenamme on, että vieraat olisivat saaneet ensimmäisen rokotuksen häihin mennessä. Näyttää myös siltä, että suurin osa kutsumistamme vieraista on tulossa, joten emme voi lähettää lisää kutsuja.

Ohjelmaosuus on edennyt! Muutama ystäväni on ottanut kopin lasten aktiviteeteista ja vie niitä eteenpäin toiveidemme pohjalta. Meillä on vetäjät häävieraiden esittelylle sekä yhdelle hääleikille. Hannu koordinoi musiikkipuolta bändin vetäjien sekä muiden esiintyjien kanssa. Lisäksi kokoustimme etänä papin kanssa ja kävimme läpi vihkimisen runkoa sekä toiveitamme. Tuntuu ihanalta, kun kaikki alkaa loksahdella paikoilleen ♡

Häämekkoni on Boutique Minnen Marjolla viimeisteltävänä, viimeiset sovitukset ovat lähempänä häitä. Lisäksi tilasin vihkisormuksen! Sormus on ollut minulle häiden haastavin hankinta: budjetin ja toiveiden välillä tasapainottelu on ollut todella vaikeaa, enkä ole ollut valmis tinkimään mistään – onhan kyseessä loppuelämän koru. Olen tutkinut monia, siis monia vaihtoehtoja, ja todella huojentunut jo pelkästään siitä, että löysin vaihtoehdon, joka ilahdutti sekä minua että budjettia. Kerron sormuksesta lisää, kun saan sen tänne kotiin!

Suru on kutsumaton vieras

Kuolema tulee yllättäen ja pyytämättä. Se ei kysele sopivia päiviä, ei kuuntele toiveita.

En näe juurikaan hääunia, mutta olen nähnyt montakin unta Kaikun menetyksestä. Olen aina tiennyt, että koirasta luopuminen tulee olemaan kova pala. Kaiku on meille hirveän rakas, perheemme täysivaltainen jäsen. Hän on ollut mukanamme Lapissa ja Lofooteilla, nukkunut teltassa ja kiivennyt Saana-tunturille. Hän on kiertänyt kanssamme Turun saaristoa, tuhissut tyynyllä vieressäni ja vienyt puolet sängystä. Kaikista rakkain Kaiku, jolla on suuri sydän ja vielä isompi ego. Joka näyttää söpöltä ja kuulostaa pelottavalta. Joka tekee ensin ja kyselee sitten. Hän on valloittanut minut, Hannun, kaikki ystävämme ja läheisemme. Ja sen jälkeen kaikki muutkin, jotka häneen ovat tutustuneet.

Kaikun ja minun tarina oli sinetöity jo ensi askeleista lähtien, sillä hän syntyi minun syntymäpäivänäni. En sinänsä usko kohtaloon, mutta uskoin siihen, että Kaiku on juuri meidän koira. Koiran rakkaus on ehdotonta ja pyyteetöntä, ja yhtä voimakkaalla vimmalla rakastimme häntä. Hän on saanut olla menossa mukana, aina, kaikessa. Rutiinit muodostuvat koiran ympärille. Aamupala, lenkki, välipala, lenkki, illallinen, lenkki. Olemme vitsailleet siitä, että auto ja isompi asunto hankittiin Kaikulle. Osittain se on tottakin, sillä autolla koiran voi viedä moniin hienoihin luontokohteisiin, joihin ei julkisilla pääse. Asuntoa etsiessä oli tärkeää, että uudessa kodissa olisi piha, jossa Kaiku voisi nautiskella kesästä.

Koiranomistajan pahin pelko on, että koira lähtee liian aikaisin. Sydämestä ottaa, kun eläinlääkäri tutkii ja selvittää, että miksi koiraan sattuu. Kun ainoaksi vaihtoehdoksi annetaan eutanasia, tuntuu kuin oma todellisuus revittäisiin väkivaltaisesti irti, ja yhdistettäisiin toiseen, täysin surrealistiseen ja epäloogiseen jatkumoon. Tuijotat vain typeränä eläinlääkäriä, ja odotat, että painajainen päättyy.

Miksei se pääty.

Kuolema antaa asioille oikeat mittasuhteet. Kakkutastingin sijaan lähdimmekin Kaikun kanssa päivystykseen. Eläinlääkäriin sai tulla vain yksi henkilö eläimen kanssa, joten Hannu kävi hakemassa kakkumaistiaiset sillä välin, kun minä ja Kaiku odottelimme vastausta mahan turpoamiseen ja mahassa olevaan nesteeseen. Nyt kakkupalat ja täytteet odottavat jääkaapissa, mutta lattia ei rapise, kun joku tarttuu avaimiin tai laittaa takkia päälle. On se niin helvetin epäreilua. Hiiteen koko kakku.

Sanotaan, että kuolema korjaa parhaat päältä. Sinä olit paras. Sudenpentu. Nappula. Pötkylä. Pampula. Iisakki. Kaiku.

Taistelijaluonne loppuun asti.

Olen pahoillani, että meidän yhteinen aikamme oli näin lyhyt. Sydämessä on nyt Kaikun kokoinen aukko. Surusta ja kaipauksesta ei pääse eroon, mutta aika helpottaa.

Kiitos rakkaista rakkain Kaiku, hyvää matkaa ♡