Tahdon

Häätarina jatkuu vihkimisellä! Toivottavasti sinulla on kädessäsi kuppi lämmintä teetä ja muutama pala suklaata, kun luet tätä. Upotin tekstiin mukaan seremoniassa esitettyjä kappaleita, laita ne soimaan lukiessasi, niin pääset mukaan tunnelmaan!

© Katri Haavisto Photography

Häätiimi valmisteli Turun Linnan kirkon tiloja sillä aikaa, kun me vetäydyimme Hannun kanssa first look -kuvausten jälkeen hetkeksi Herrainkellariin. First lookin ja vihkimisen väliin oli varattu puolen tunnin hengähdystauko, mutta luulen, että first look loppui hieman sovittua myöhemmin. Lisäksi vieraat olivat saapuneet linnalle ajoissa, joten taukomme oli tehokas. Toisaalta tämä sopi meille molemmille paremmin kuin hyvin, sillä halusimme kovasti päästä jo kokemaan seremonian, ja innostus ei ehtinyt muuttua jännitykseksi lyhyen odotuksen aikana. Hannu kerkesi harjoitella sormuksen laittoakin ennen vihkimistä!

© Katri Haavisto Photography

Vihkimisen musiikeista vastasi huikea duettomme, joka koostui laulaja-lauluntekijä Helena Haaparannasta sekä viulisti Lotta Ahlbeckista. Sisääntulomusiikkinamme oli Myrskyluodon Maija akustisena, sillä häiden virallinen musiikkivastaavamme Hannu halusi, että sisääntulossa olisi jotain merellisen dramaattista ja jylhää. Olen hehkuttanut Helenaa ja Lottaa perinpohjaisesti blogissani – enkä syyttä! Heistä pääset lukemaan lisää seuraamalla blogin musiikki-kategoriaa.

© Katri Haavisto Photography

Aikatauluista ja paikasta toiseen juoksemisesta huolimatta meistä kumpikin osasi kuin ihmeen kaupalla pysähtyä hetkeen, ja nauttia yhteisestä kävelymatkastamme vieraiden ohi alttarille. Tässäkin musiikki tuntui langettavan kirkkoon melkein käsin kosketeltavan lumouksen, jonka valtaan oli helppo heittäytyä. Ja miten ihanaa olikaan nähdä meille rakkaat ihmiset! Yhteen kerääntymistä on oppinut arvostamaan aivan uudella tavalla pandemian myötä. Sitä tuntee liikutusta ja iloa jo pelkästään siitä, että kauempana asuvat sukulaiset tai ystävät ovat päässeet paikalle. Varmasti moni koronan aikaan häitään juhlinut osaa samaistua tähän tunteeseen.

© Katri Haavisto Photography

Vihkipappinamme oli ystäväni isä, mikä jo itsessään laannutti aikaisemmin kokemaani jännitystä seremoniasta ja papin puheista. Olimme toivoneet rentoa, iloista ja tunteellista seremoniaa, ja todella saimme juuri sen mitä olimme pyytäneet! Kun saavuimme alttarille, pappi aloitti seremonian pyytämällä vieraat mukaan kannustaviin taputuksiin, jotta saisimme karisteltua loputkin jännityksestä pois! Meille oli etukäteen paljastettu, että seremonian alussa tapahtuu jotain, mutta pappi halusi pitää yksityiskohdat yllätyksenä. Ylläolevasta kuvasta näkyy, miten taputusten myötä loputkin jännityksen rippeet hävisivät sen siliän tien ♡

Rakastin niitä hetkiä, kun kirkko täyttyi aplodeista tai hurraa-huudoista. Se ei ole kovinkaan perinteistä, mutta mielestäni ilo kuuluu kirkkoon silloin, kun juhlitaan onnea. Olen usein kokenut kirkkovihkimiset kolkkoina juurikin sen takia, että vieraat ovat istuneet hiljaa penkeissään koko seremonian ajan. Turun Linnan kirkkoon rennompi ote sopi hyvin eikä mielestäni vähentänyt seremonian juhlallisuutta laisinkaan – päinvastoin. En tiedä, mitä vieraamme tuumivat epäperinteisestä vihkimisestämme, mutta ainakin se oli täysin meidän näköinen, ja meille ikimuistoinen! Kannattaa rohkeasti kuunnella sydäntä ja etsiä sellainen vihkijä, jonka kanssa ajatukset kohtaavat ♡

© Katri Haavisto Photography

Pappi puhui parisuhteestamme ja asioista, joita olimme yhdessä kokeneet ja oppineet. Olin toivonut, että Kaiku mainittaisiin puheessa jotenkin, sillä rakkaan koiramme äkillinen menetys oli meille molemmille kova paikka. Herkistyn edelleen helposti Kaikua muistellessa, joten jännitin reaktiotani hieman etukäteen. Pappimme kuitenkin keskittyi kertomaan siitä, miten olimme löytäneet voimaa toisistamme surun hetkellä. Sanat olivat liikuttavia, mutta ennen kaikkea lohdullisia ja voimaannuttavia. Suurimmissa tyrskyissä pysyy helpommin pystyssä, kun tukeutuu toiseen.

© Katri Haavisto Photography

Häiden suunnittelun alussa olin haaveillut omista vihkivaloista seremoniaan, mutta Hannulle ajatus tuntui liian jännittävältä. Hän huolehti, että ei pystyisi nauttimaan seremoniasta ollenkaan, vaan odottaisi koko ajan, että koska hänen pitäisi puhua ja miten se sujuisi. Hannu liikuttuu herkästi ja on muutenkin tunteellinen (ihana) mies, mutta hän itse hieman häpeilee liikuttumistaan. (Vieraat sen sijaan olivat haltioissaan siitä, miten avoimesti Hannu näytti tunteensa päivän aikana.) Papin kanssa jutellessa päädyimme kompromissiin, eli sormuslupauksiin, jotka tulevat tahtomisten jälkeen. Sormuslupaukset toistettiin papin perässä sormusten laittamisten yhteydessä. Tämä pidensi hetkeä, jolloin siihen oli helpompi pysähtyä. Seremonian Odotetuin hetki, eli tahtomiset ja suudelmat menivät ohi silmänräpäyksessä! Valokuvaajamme Katri oli vinkannut meille, että kannattaa tietoisesti hidastella suudelmien ja sormusten kanssa, mutta kumpikaan meistä ei muistanut tätä H-hetkellä, vaan kaikki tapahtui todella nopeasti.

Meillä ei ollut kirkkoharjoituksia, mikä varmasti näkyi seremonian aikana, sillä kaikenlaista sattui ja tapahtui! Suudelmien aikana pappi kuiskasi, että seuraavaksi hän julistaa avioliiton, johon vastasin reippaasti “Okei!” saaden vieraat nauramaan. Sormuslupausten aikana pappi meni hieman sanoissa sekaisin, jolloin hämmennyin, että mitä olikaan tarkoitus sanoa seuraavaksi – tästäkin selvittiin naurulla! Lähtiessä laahukseni jäi kiinni lankkulattiaan, mutta onneksi pelastajat tulivat auttamaan morsianta hädässä, ja pääsimme jatkamaan matkaa.

Poistuimme akustisen Coldplayn A Sky Full of Stars -kappaleen ja raikuvien aplodien saattelemina. Vieraat ohjattiin esilinnan sisäpihalle luomaan miekkakujaa, jonka läpi kävelimme hääautollemme. Miekat ja kirveet oli tuonut yksi häätiimiläisistämme, joka harrastaa historiallista miekkailua. Lisäksi häätiimi oli jakanut vieraille erilaisia rytmisoittimia, jotta saisimme äänekkäät lähtötoivotukset, niin kuin asiaan kuuluu.

© Katri Haavisto Photography

Hääautomme oli ystäväpariskunnan auto, ja ystävämme toimi meille kuskina. Autossa oli kattoikkuna, ja hetken mielijohteesta kapusimme ikkunasta ulos vielä vilkuttamaan häävieraillemme. Valokuvaaja juoksi pää kolmantena jalkana pysäyttämään autoa, jotta saisi meistä vielä muutamat kuvat, ennen kuin kurvasimme kohti Ruissaloa.

© Katri Haavisto Photography

Oijoi! Aletaan jo lähestyä itse juhlia! Kiitos, kun luit meidän vihkimisestä ♡

Minimoon saaristossa – osa 2/2

Minimoonin toinen osa jatkuu Kemiönsaaressa. Alkupuolen vierailut Hangossa sekä Fiskarsissa voit lukaista täältä.

Storfinnhova Gård

Seuraavan yön majoituksen olimme varanneet Storfinnhova Gårdista, joka on kuin suoraan Hobitista. Metsäkylän viidestä puumajasta yksi oli meille. Pysähdyimme vaihtamaan vaatteet ja jättämään tavarat tuttuun tapaan majoituspaikkaamme, ja suuntasimme sitten illaksi saaristoon.

Taalintehdas

Tarkistimme netistä, että Taalintehtaan Portside-ravintola oli auki. Tuhdit burgeriannokset veivät nälän vähän liiankin tehokkaasti. Taalintehdas oli näin kesäkauden loppupuolella jo melko vaitonainen, lähes autio kylä. Ruukkikylästä löytyy kuitenkin vaikka ja mitä nähtävää – historiallisia ruukkirakennuksia, söpöjä puutaloja, museoita, ihania luontopolkuja sekä järviä, joihin on mukava pulahtaa kuuman kesäpäivän päätteeksi. Vierailimme Taalintehtaassa viime vuoden elokuussa äitiemme kera ja syynäsimme kylää silloin oikein ajan kanssa, joten tyydyimme tällä kertaa vain kävelemään vierasvenesataman laitureilla ja ihailemaan sataman vieressä olevia, vanhoja hiiliuunia.

Syötyämme kylmä hiipi luihin ja ytimiin, joten palasimme puumajallemme lämmittelemään ja rentoutumaan illaksi. Olimme päättäneet yöpyä puumajassa, koska seuraavana iltana Storfinnhova Gårdissa oli yleinen saunavuoro, johon olimme myös varanneet paikat. Majojen vieressä seisoo kaksi hirsirakennusta. Niiden välistä solisee leveä, voimakas puro, joka katoaa ison terassialueen uumeniin. Isompi rakennus on Metsähovi-niminen ruokailusali, pienempi taas savusauna. Hannu on käynyt Storfinnhova Gårdissa aikaisemminkin, mutta minulle elämys oli uusi. Hannu oli jo aikaisemmin kertonut legendaarisen saunan puitteista, ja odotimme molemmat kovasti seuraavan illan saunavuoroa puumajassa makoillessamme ja häiden valokuvia selatessamme.

“Kop kop!”
Kuului puumajan portailta, ja Hannu meni avaamaan oven.
“Haluatteko päästä saunomaan?”
Työntekijä kertoi, että saunan yksityistilaisuuteen varannut ryhmä oli lopettelemassa saunomista jo nyt, mutta saunassa riittäisi löylyä vielä muutamaksi tunniksi, jos haluaisimme käydä kylpemässä.

Ja kysytkin vielä!

Pakkasimme kylpykamat ja porhalsimme saunatupaan kahden muun pariskunnan kanssa puoli kymmenen jälkeen. Ymmärsimme heti, kuinka harvinainen ja onnekas sattuma meitä oli kohdannut. Savusaunan varaaminen omalle porukalle kustantaa tuhannesta eurosta eteenpäin, jälkilöylyt alkaen 400 euroa. Yleinen savusauna, jonne otetaan nyt korona-aikana enintään kolmekymmentä henkilöä, oli 18 euroa henkilö. Mikä mäihä!

Mökkisaunoihin tottuneelle Storfinnhova Gårdin savusaunassa kaikki oli skaalattu jättiläisen mittapuulla. Kiuas oli useamman metrin levyinen musta aukko, johon kaadettiin löylyä sangon kokoisella kauhalla. Lämpimän saunan sisuksissa oli isoja graniittilohkareita ja paksuja hirsiä, mutta pehmeät löylyt ja kymmenet tuikut loivat kutsuvan ja kodikkaan tunnelman. Saunan sisältä, graniittilohkareiden täyttämältä seinältä löytyi kaksi suihkua, ja purosta solisi vettä kiveen louhittuun kastautumisaltaaseen. Tunnelma muistutti minua japanilaisista kylpylöistä, joissa edustavat luonnonmateriaalit, hiljaisuus ja soliseva vesi. Jotain samaa, rehellisen suomalaista oli savusaunan tunnelmassa. Se ikään kuin pakotti rentoutumaan – ja niin teimme. Saunan jälkeen käperryimme puumajan peittojen alle tyytyväisinä kuin pienet hobitit.

Aamupalalla oli itsepalvelu, mutta puumajoissa yöpyneille oli pakattu omiin eväspusseihin sämpylät, jogurtit ja appelsiinimehut. Jogurtit söimme aamukahvin ja -teen lomassa, mutta mehut ja sämpylät säästimme evääksi päiväretkeämme varten. Siirsimme yleisen saunavuorovarauksemme myöhempään syksyyn, sillä olimme päättäneet, että meidän täytyy ehdottomasti tehdä savusaunaan vielä toinenkin päiväreissu!

Söderlångvikin kartano

Heilutimme Storfinnhova Gårdille heipat ja matkasimme kulttuurin pariin. Söderlångvikin kartanolla olemme myös käyneet aikaisemmin, mutta reilu vuosi sitten kartanoa kunnostettiin perusteellisesti. Nyt museo oli avannut ovensa entistä ehompana, ja pääsimme ihastelemaan rakkaudella tehdyn työn tuloksia.

Söderlångvikin kartano, saariston Little Italy, on nähtävyys jo itsessään. Kartanoa ympäröivät omenapuutarhat, kreikkalaistyyliset patsaat ja tietenkin meri. Kartanon sisällä riitti taidetta ja huonekaluja nähtäväksi. Taiteista huomasi heti, että ne oli sijoitettu huoneiden tunnelmat, sisustus, värit ja käyttötarkoitus huomioiden, jolloin huoneista muodostui saumattomia kokonaisuuksia.

Museon ja sen piha-alueen kiertämisen jälkeen oli lounaan aika! Café Söderlångvikissä on kesällä ollut tarjolla helsinkiläisen Café Rougen valmistama libanonilainen buffet, jonka halusimme tietenkin päästä maistamaan. Ruoka ei tietenkään tuottanut pettymystä, mieleeni jäi erityisesti mausteinen, kermainen tomaattikeitto, jota on päästävä jäljittelemään nyt syksyn tultua varkain tänne Turkuun.

Seuraava etappimme oli Högsåra, mutta lossia odottaessamme kävimme Kasnäsissä pelaamassa erän minigolfia. Peli piti meitä jännityksessä loppuun asti, sillä viimeisellä radalla Hannu johti vain kahdella pisteellä, ja löi ensimmäisen huti, kun taas minä lämäytin hole-in-onen! No, toisella lyönnillä sai Hannukin pallon koloon, ja voitti täpärästi pisteellä!

On ollut hauska tutkia saariston pikkumarkettien tarjontaa. Vaikka saariston kaupat sijaitsevat kaukana kaupunkien hypermarketeista, valikoimissa näkyy saaristolaisten, veneilijöiden ja mökkeilijöiden kulinarismi. Karjalan perukoilla ei marketin hyllyistä löydy tapas- tai antipasto-valikoimia, lähipanimon oluita tai vähintään viittä eri juustovaihtoehtoa herkutteluun. Nähtyäni pikkukauppojen kalavalikoimat olisin ollut valmis muuttamaan saaristoon siltä istumalta!

Parkkeerasimme auton Högsåran lossisataman hiekkaparkkikselle, ja astelimme lossin kyytiin. Autoja tuli pieneen lauttaan muutamia, mutta saari on sen verran kompakti, että kävellenkin pärjää oikein hyvin. Lossimatkan aikana Hannu perehdytti minut tapansa mukaan seuraavan kohteemme historiaan ja taustoihin: yhdessä Saaristomeren vanhimmista luotsikylistä asuu nykyään 50 ympärivuotista asukasta. Tsaari Alexanteri III viihtyi saarella useat kesät eikä ihme, kun katsoo maisemia ja vanhoja saariston puutaloja.

Högsåra

Kylän läpi kulkiessa oikein tunsi kyläyhteisön hengen. Ensimmäisenä poikkesimme sympaattiseen Farmor’s Café:en, jonka menusta löytyi pizzan ohella kalaa ja kakkuja. Kakkupalasen ja viinin kera istahdimme kahvilan takapihalle, josta näki lampaita ja kaneja. Pihalla tassutteli häntiään heiluttavia koiria kerjäämässä rapsutuksia ja ilmoittamassa vierailijoista. Nyt kesäkauden lopussa oli hyvin tilaa eikä juurikaan jonoja, nettisivuilla kuitenkin suositellaan varaamaan pöytä etukäteen sesonkiaikana.

Rapsuttelin lampaita aikani (kannattaa muuten rapsutella varovasti, sillä saariston lampaat ovat usein täynnä punkkeja), kunnes jätimme hellyyttävän kahvilan taaksemme ja jatkoimme hiekkatietä pitkin saariston toisen vierasvenesataman terassibaariin nimeltä Rumpan Bar. Nyt alkoi jo olla todella merellinen tunnelma, kun kippistelimme meren ylle laajennetulla terassilla, venevanojen vieressä. Veneilijöitä varten oli lämmitetty sauna, poltetun puun kotoisa tuoksu liehui tuulessa ja aurinko lämmitti suojaisaa poukamaa.

Matkalla kotiin moni kuume tuntui vain yltyneen. Purjehduskuume, saaristokuume, you name it! Saunakuumetta sentään saa helpotettua nopeasti, sillä tänäänkin lämpenee sauna syysiltojen iloksi ♡ Saimme hyvän irtioton ja paussin häähössöttämiselle, mutta toisaalta lempeän vaaleanpunainen hääkupla seurasi meitä Högsåraan ja takaisin. Onneksi loma ei loppunut vielä ihan siihenkään, vaan saimme tehdä vielä muutamia päiväreissuja Turusta käsin sekä purkaa pahvilaatikoihin pakattuja häätavaroitamme kaikessa rauhassa ennen laskeutumista takaisin arkeen. Näin on hyvä ♡

Lempeää syksyä toivottaen,

Ikuisesti hänen

Kansikuva © Katri Haavisto Photography

Menimme Hannun kanssa naimisiin 14.8.2021.

Viime viikonlopun juhlat ottivat meidät syleilyynsä merellisesti kuin kyltymätön tunnehyökyaalto, ja nyt tukka pystyssä ja sydämet pakahtuneina olemme sulatelleet viikonlopun tapahtumia. Päivämme oli ikimuistoinen ja pirskahtelevan onnellinen – meidän näköinen, kuuloinen ja makuinen juhla. Vihkiminen oli kokemuksena huumaava! Miten ihanaa ja onnekasta olikaan, että saimme sitoutua toisillemme läheistemme ja ystäviemme läsnäollessa. Elän päiväämme uudelleen kuin elokuvaa pikakelauksella ja palaan sen yksityiskohtiin, kauniisiin hetkiin ja koskettaviin sanoihin – herkkiin puheisiin, henkeä salpaaviin esityksiin, riemukkaisiin yllätyksiin, hymyihin, naurun remakoihin, katseisiin, häneen.

© Katri Haavisto Photography

Mielessä on ollut voimakas kiitollisuus siitä, että ympärillämme on ihmisiä, jotka välittävät meistä niin kovasti ja ovat halunneet olla apunamme häiden järjestämisessä. Hiljaiseksi veti myös se, miten ihanasti kaikki olivat mukana luomassa häihin ehdottoman iloista, rentoa tunnelmaa. Hannun isä totesi puheessaan, että juhliamme on odotettu jo kauan, ja tämä kyllä näkyi vieraiden juhlainnossa! Rautainen häätiimimme apureineen vetivät juhlapäivän organisoinnin maaliin – kaikki sujui kuin rasvattu eikä päivän aikana tullut näkyviä mutkia matkaan ♡

© Katri Haavisto Photography

Moni on kysynyt naimisiinmenon jälkeen, että tuntuuko nyt erilaiselta, kun olemme aviopari. No, en voi kieltää, etteikö vatsanpohjaa vähän kutkuttaisi joka kerta, kun Hannu kutsuu minua vaimoksi. Ehkä henkisesti jokin on muuttunut: pitkään mukanamme kulkenut varmuus on saanut konkreettisen muodon ja seremoniallisen lupauksen, joka hymyilyttää, ihastuttaa, koskettaa.

Haluan ehdottomasti jakaa hääviikon ja hääpäivän tapahtumia vielä tarkemmin, mutta nyt nautin vielä häiden jälkeisestä hiprakasta ja tuoreen aviomieheni seurasta ♡

Hääterveisin,

Vihkisormussaaga – merelliset sormukset

Kokeilin häämekon metsästyksen aikana yli viittäkymmentä eri mekkoa, ja kun Se Oikea lopulta löytyi, ajattelin että HUH, tämä oli selvästi se minun isoin ja vaikein häähankintani. Kuinka väärässä olinkaan – voi sinua menneisyyden Mia. Mekko on monilla päällä vain Yhden Päivän. Vihkisormuksen olisi tarkoitus kulkea mukana koko loppuelämän! Ainakin ajatuksen tasolla.

Kun menimme 2019 kihloihin, en juurikaan halunnut suunnitella vielä, että millaisen vihkisormuksen haluan. En ollut tutustunut Suomen sormuskantaan tai tiennyt minkälaisia vaihtoehtoja on tarjolla – lisäksi haaveilin siitä, että ehkä suunnittelisinkin sormuksen itse? Kihlautumisen jälkeen marssimme sympaattiseen, turkulaiseen Koru Linneaan, ja vietimme siellä varmaan tunnin jos toisenkin ihmetellen kaikkia erilaisia sormuksia. Myyjä yritti ystävällisesti kannustaa minua ottamaan rivitimanttisormuksen, että saisin vapaammat kädet vihkisormukseni valintaan ja pohdintaan, mutta ihastuin Kohinoorin siroon Corona-sormukseen (I know, Mia 2019 taisikin olla ennustaja), jossa oli rypytystä pinnassa. Sormuksen keltakullan sävy oli aavistuksen haaleampi kuin monissa muissa sormuksissa, ja rypytys vaalensi sävyä entisestään sekä teki pinnasta mattamaisen. Sormus on sellaisenaan todella kaunis ja sopivan eleetön henkilölle, joka piirtää paljon ja on vasenkätinen. Hannu valitsi Kalevalan Lapin kihlan.

Vihkisormuksesta inspiroituminen alkoi Pinterestin ja Etsyn voimin. Luonnollisesti merelliset sävyt vetivät minua puoleensa. Kiinnostuin erityisesti laboratoriossa valmistetuista alexandriitti-kivistä, joiden sävyt vaihtelivat petroolista siniseen ja purppuraan valon väristä riippuen.

Seuraavaksi jalkauduin koruliikkeisiin. Pelkäsin, että värillisiä sormuksia olisi vaikea löytää, mutta onneksi Suomessakin ollaan innostuttu värillisistä kivistä! Valikoimissa oli turkooseja timantteja, sinisiä safiireja ja syvänsinisiä topaaseja. Malmin Korupajan sormus turkoosilla timantilla oli rakkautta ensisilmäyksellä, mutta budjettimme ei yltänyt siihen. Turkoosit timantit käsitellään sävyynsä, jolloin ne ovat vielä tavallista timanttia arvokkaampia.

Haaveissa alkoi sovitusten myötä siintää näyttävämpi sormus, mutta siro kihlani ei kaivannut kaveria, vaan oli elegantti sellaisenaan. Monet keltakultaiset sormukset näyttivät Todella keltaisilta shampanjankultaisen sormukseni vierellä. Pidin yhtenä vaihtoehtona sitä, että kihlan voisi laittaa oikeaan nimettömään ja käyttää vasemmassa vain vihkisormusta.

Design Lancetan halosormus sekä pitsikuvioitu sormus turkooseilla timanteilla oli yksi kestosuosikeistani, halosormus oli erittäin siro ja kaunis. Halo oli pyöreä ja istutus matala sekä lähellä sormea, jolloin sormus ei aiheuttaisi harmia arjessa tarttumalla mihinkään. Halosormuksen viereen sujahti kauniisti pitsisormus, jossa oli turkooseja timantteja. Haasteena tässä oli tietenkin se, että en löytänyt yhtä vaan kaksi sormusta, mitä emme olleet budjetoineet!

Mietimme myös kihlan tuunaamista näyttävämmäksi, jolloin olimme yhteydessä raumalaiseen CaiSanniin. Kävimme Kaisan kanssa läpi toiveitamme, ja hän teki kauniit luonnokset siitä, miten saisimme kihlasormukseen lisää näyttävyyttä – ja sitä kuuluisaa sinisyyttä. Pääkiveksi hän ehdotti vastuullisesti louhittu ja hiottua safiiria. Ihastuimme ehdotukseen, mutta se ylitti arvioimamme budjetin, emmekä olisi halunneet luopua suunnitelmasta – se oli todella kaunis!

Häiden lähestyessä paine budjetin noudattamisesta kasvoi ja alkoi tuntua siltä, että ei yksinkertaisesti pääse lopputulokseen, joka vastaisi kaikkiin toiveisiimme: budjetti, kotimaisuus, merellisyys, kestävyys, näyttävyys… Tuskan hetket alkoivat jo lähestyä, sillä aika oli loppumassa! Saimme kuitenkin lopulta tehtyä päätöksen – jota en aio vielä paljastaa! Voin kuitenkin kertoa sen, että minulla on nyt vihkisormus, joka on maailman ihanin ♡

Harsomania

Hääinspiraation syövereissä seikkailtuani ihastuin puuvillasta valmistettuihin harsokankaisiin (eng. gauze table runner ja cheesecloth). Näitä on ollut harmillisen vaikeaa löytää suomalaisilta toimittajilta! Viimeisimmän kotimaisen vaihtoehdon bongasin ILoveParty-juhlapalveluilta, joka mainosti Instagram-tilillään sitä, että värjäävät somistevuokraamossaan harsokankaita toiveiden mukaan. Furuvikin avoimien ovien kattauksissa olikin näytteenä oranssiksi sävytetty harsokangas, jota pääsi hypistelemään. Materiaalin tuntu oli ainakin hyvä!

Tämän suhteen meitä kuitenkin lykästi! Bongasin taannoin Facebookin Hääkirpputori-ryhmästä myynnissä 32 metriä tummaa, petroolinsinistä harsokangasta, ja onnenkantamoisen kautta kankaat päätyivät meille ♡ Hääpari oli tilannut kaitaliinat Ukrainasta Etsyn kautta, myyjältä nimeltä LovelyHeartThings – tässä vielä linkki tuotteeseen. Kokeilin kotona asetella kangasta eri tavoin kynttilöiden ja lyhtyjen kanssa, ja omaa silmääni miellyttivät eniten sommitelmat, joissa harsokangas mutkitteli pöytää pitkin kuin puro! Kuvissa edustavat myös ruusukultaiset oogee-kuvioidut tuikkukipot, jotka ostin jo aikaisemmin mainitun Hääkirpputorin kautta.

Laskimme kaaso W:n kanssa, että kankaat riittävät hyvin alasalin pöytiin. Yksi idea, jota olen pohtinut, on hääparin pöydän korostaminen. Tilasin samalta myyjältä mallipaloja sinisistä ja vihreän sävyisistä harsokankaista ajatuksenani yhdistellä niistä vaaleasävyinen yhdistelmä hääparin pöytään, mutta asia on jäänyt hautumaan vielä mietintämyssyyn.

Maljakoita, lyhtyjä ja tuikkukippoja olen bongannut Hääkirpputorin lisäksi liikkeiden alennusmyynneistä. Kodin koristearsenaali alkaa kukoistaa jo melko rikkaana, ja Hannu on alkanut vihjailla, että eiköhän purnukoita ala jo olla tarpeeksi… Vaasit ja maljakot ovat ehdoton, ikuinen heikkouteni eikä häiden koristeluinto yhtään helpota asiaa!

Merellinen kattaus

Kirjoitin joskus aiemmin postauksessa “Meri, se ikuinen meri” siitä, kuinka Lofoottien ja Islannin merelliset sävyt sekä meren äärellä olevat luonnon elementit ovat inspiroineet meitä häiden visuaalisessa tyylissä. Puhumattakaan siitä, että siniset ja vihertävät sävyt ovat meidän molempien suosikkipaletteja. Ruokailusalin verhoissa on jonkin verran sammutettua sage green -aksenttia, valaisimissa messinkiä ja kultaa. Koska näitä sävyjä löytyy salista valmiina, tuodaan niitä myös kattaukseen, jotta toistuvat elementit sitoisivat sisustusta yhteen koristelun kanssa.

Merellisen kattauksen inspistä lähdin hakemaan Pinterestin ja hääsuunnittelijoiden tuottamien photoshoottien voimin. Konseptivaiheessa minulla on tapana maalailla ensin pilvilinnat, jotta visuaalisen tarinan ydin kirkastuisi, ja itselleni selkeytyisi se, että mitkä ovat ne pääelementit, joilla saavutetaan haluttu mielikuva ja tunnelma. Konseptoinnin jälkeen on aika laittaa kustannustoimittajan hattu päähän, ja tehdä ns. hyötykustannusanalyysi. Tylsä sanahirviö tarkoittaa sitä, että mietitään mikä on suunnittelun kannalta olennaista, mikä turhaa, ja miten konseptin saisi suhteutettua toivottuun budjettiin. Suurin osa ideoista ja ajatuksista on toteutettavissa kustannustehokkaasti esimerkiksi käyttämällä itse enemmän aikaa elementtien tekemiseen. Joskus kuitenkin tarvitsee myös miettiä budjetin venyttämistä, etenkin jos tavoitellaan suuria ja näyttäviä koristeita, mutta omat taidot eivät riitä niiden tuottamiseen. Esimerkiksi jos haluaisit järjestää häät jääteemalla, koristelun budjetti olisi muutaman satasen, ja koko konseptin suurin ja tärkein elementti olisi hääparista mittatilauksena tehty jääveistos. Tuossa tilanteessa keksisin vain uuden elementin. Sellaisen, joka olisi häiden näyttävin katseenkiinnittäjä – ja menisi budjettiin.

Left © Brett Hickman Photography, wedding featured on Style Me Pretty
Middle © Harwell Photography, wedding featured on The Knot
Right © Hurmaava Hattara

Ensimmäisiä ajatuksia kattauksen suhteen ovat olleet siniset sävyt ja lämpimät metallit. Kaikenlaiset dynaamiset ja aaltomaiset yksityiskohdat kiehtovat, näistä esimerkkinä geode-tyylinen marmorointi, jonka voisi tehdä resiinillä. Etsyssä on paljon myös samantyylisiä koristeita myynnissä, jos ei halua itse lähteä kokeilemaan. Lautasliinat haluaisimme tehdä itse pellavasta, mutta sitä projektia emme ole vielä edes aloittaneet. Onneksi useampikin hääbloggaaja on lähtenyt DIY-lautaliina-maailmaan, joten ohjeita löytyy netistä vaikka muille jakaa ♡

Olen kovasti haaveillut sinisistä lautasista, mutta niiden vuokraaminen tuntuu olevan sula mahdottomuus Suomen markkinoilla. Löysin yhden sinisen lautasen turkulaiselta Castia-vuokrafirmalta, ja lautanen olikin kivan näköinen kuvien perusteella, mutta syvä, eikä siksi sopinut meidän kattaukseen. Sinisten lautasten lisäksi yritin toiveikkaana metsästää ruusukultaisia tai kuparisia aterimia, mutta pahasti näyttää siltä, että täällä kotimaassa on tyytyminen kultaisiin aterimiin. Ja hyvä, että edes sellaisia on tullut tarjolle, sillä ilmeisesti tämäkään trendi ei ole elänyt kovin kauaa!

Raku-kulho ø 18 cm © Castia

Somen kautta bongasin turkulaisen astiavuokrausfirman nimeltä Aarreastiat, jonka valikoimasta löytyi kultaiset aterimet sekä koristeellisemmat grogilasit. Sovimme yrityksen omistajan Anun kanssa treffit varastolle ja pääsimme hypistelemään astioita. Anulta löytyi kultaisten aterimien kaveriksi valkoinen, kultareunuksinen ruokalautanen, jossa lautasen reunoilla meni kevyet, varjoja luovat urat. Lisäksi sävy oli kylmän valkoisen sijaan pehmeämmän luonnonvalkoinen, jolloin kokonaisuuskin oli kutsuvamman ja hienostuneemman tuntuinen.

Bongasimme valikoimasta myös snapsilasit, joita ajattelimme käyttää Bar Arthurissa sojun kanssa. Varasimme 14 kappaletta kuvassa näkyviä maljakoita, joissa on kevyen vihertävä lasi.

Lopulliseen astiatarjoukseen sisältyivät seuraavat astiat:

  • Ruokasetti (sis. kultareunuksisen lautasen ja kultaiset aterimet)
  • Kahvisetti (sis. kermanvalkoisen kupin, tassin ja kakkulautasen sekä kultaisen lusikan)
  • Kuohuviinilasi, punaviini- ja valkoviinilasi
  • Vesilasi (Bormioli Rocco)
  • Snapsilasi

Anun antama tarjous yhdistettynä Häämessut Netissä -tapahtuman alennukseen oli todella hyvä meille, suosittelen lämpimästi tutustumaan Aarreastioiden valikoimaan! Olen pyytänyt muutamia tarjouksia turkulaisilta astianvuokrausfirmoilta, ja oman arvioni mukaan tyypillinen ruokailusetin vuokrahinta liikkuu kolmen ja viiden euron välillä per häävierailija. Häämessut Netissä -tapahtumahan on nyt tulossa uudestaan 12.-17. maaliskuuta, joten kannattaa pitää silmät auki uusien tarjousten varalta!

Taitto

Ocean Themed Invitation © INVITALIA on Etsy

Tänään kerron hääkutsuprosessin visuaalisesti kiinnostavimmasta vaiheesta eli materiaalien taittamisesta! Kun hääkutsun ja hääinfon tekstit olivat kasassa, sain visuaaliseen puoleen luonnollisesti täysin vapaat kädet ja vahvan luoton Hannulta.

Inspiraatiota hain yllättäen merellisistä sävyistä. Minulle meri on eri sinisten ja vihreyden sävyjä, maalauksellisuutta ja abstraktiutta. Halusimme hyödyntää Save the Date -kortissa käytettyä digifoliointia myös virallisessa hääkutsussa, kuten olen aikaisemmissa teksteissäni maininnut. Hannun toiveena oli, että sinisten sävyt eivät menisi liian vaaleiksi – hänelle niistä tulee enemmän mieleen talvi ja joulu. Kutsussa saisi olla sinistä, mutta se ei saisi olla kylmä, vaan ennemminkin lämmin ja raikas. Paperituotteiden kooksi määrittelin 105 x 210 mm, jotta tulosteet mahtuisivat DL-kokoisiin kirjekuoriimme (110 x 220 mm).

Asettelin hääkutsun tekstit tuohon 105 x 210 mm kokoon. Kaaso W:n suunnittelema monogrammi sijoitettiin kutsun yläosaan, tämän alle jätettiin tilaa yhden tai useamman vieraan nimille. Digifoliolla haluttiin korostaa monogrammin lisäksi päivämäärä ja paikka, RSVP sekä hääparin nimet. Kutsun toiselle puolelle valitsimme yhden otoksen kesän kihlakuvauksestamme.

Tein kutsun taustasta kaksi versiota, joista toinen oli valkoinen ja toinen tummansinisestä turkoosiin liukuva vesiväritausta. Tykästyimme kuitenkin molemmat heti siniseen taustaan, sillä se loi kontrastia tekstille, lisäsi draaman tuntua ja korosti meriteemaa. Jos suunnittelijoilla on signature style (ja useinhan sellainen on), niin tätä voisi kai kuvailla minun nimikkotyylikseni. Rakastan kortteja tai paperituotteita, jotka ovat melkein kuin maalauksia, taideteoksia itsessään. Halusin, että elämässämme vahvasti elävä taiteilijahenki ja luovuus huokuvat myös kutsusta (tälläkin hetkellä, kun kirjoitan tätä merkintää, Hannu säveltää uutta kappaletta työhuoneessaan). Menee nyt todella syvälliseksi yhden kortin suunnittelu, mutta sitähän suunnittelu lopulta on! Syviä punaisia lankoja, joista tarina nivoutuu ♡

Noniin. Kaiken hääinfoon pakkaamamme tiedon halusin taittaa siistiksi, melko simppeliksi lehtiseksi. Graafisen ilmeen tuli olla hyvin huomaamatonta ja käytännöllistä, jotta info olisi helposti luettavaa ja ymmärrettävää. Pitkiin leipätekstipalstoihin saa juhlavuutta ilmavalla tekstillä. Hieman normaalia isommat rivi- ja kirjainvälit sekä paljon tyhjää tilaa paperin reunoilla (lehtiseen tuli 13 mm).

Hienostunut fontti auttaa myös juhlavan tunnelman herättämisessä. Tähän valitsin Operetta-fonttiperheen, jossa leikitellään Didotin ja Bodonin tyyppisillä fonteilla, mutta johon on lisätty modernia twistiä, selkeyttä ja runsaasti vaihtoehtoja eri tarpeisiin. Samasta fontista saa minimalistisemman otsikon ja helposti luettavan leipätekstin.

Esimerkkisivussa näkyvät lehtisen sivut 6 (vasemmalla) ja 3 (oikealla). Olen tehnyt taiton valmiiksi niin, että niitattaessa oikeat sivut ovat oikeilla paikoilla. Kulmissa näkyvät väkäset ovat leikkuumerkkejä, jotka auttavat printtaamoa leikkaamaan tulosteen oikeista kohdista.

Lehtisen sisälle halusin vielä lisätä taitetun kartan, josta näkyisivät vihki- ja juhlapaikka sekä niiden välinen etäisyys. Karttaan sisällytin myös Turun Linnan pohjakuvan, joka auttaisi vieraita löytämään kirkon jouhevammin. Toki kartan tehtävänä oli myös keventää runsasta inforomaania, jossa on tekstisivuja toisensa perään.

Kartan koevedoksen tilasin kuultopaperille, joka toisi kutsuun ilmavuutta ja keveyttä paksujen paperituotteiden rinnalla. Hieman sininen sävy mietitytti: Ajattelevatko vieraat nyt, että menemme merta pitkin, eli venekyydillä juhlapaikalle?! No, päädyimme kuitenkin tuohon siniseen, koska se vain istui kokonaisuuteen niin hyvin. Murrettu vihreä näyttäisi helposti kulahtaneelta, kirkas vihreä taas söisi hienostuneisuuden pois.

Grafiikan tuottaminen itsessään on loppupeleissä melko vaivatonta. Jännittävin – ja toisaalta ihanin vaihe – prosessissa on oikeastaan se, josta seuraavaksi tulen kertomaan! Eli koevedosten tilaus, kun pääsee hypistelemään paperia omin kätösin!

Merelliset häämekot

Vaikka olenkin jo löytänyt ja tilannut unelmieni mekon häihini, tuli mekkojen metsästystä ja ihastelua tehtyä sen verran, että halusin jakaa tännekin muutamia ihania löytöjä tai suosituksia, joita sain vinkkejä pyytäessäni. Etenkin alussa etsin hyvinkin merellisiä (lue: sinisiä) mekkoja, sillä rrrrakastan sinisen ja vihreän sävyjä. Sininen ei kuitenkaan istunut sovituksissa päälleni niin hyvin kuin olisin toivonut. Olinpa onnekas, että pääsin kokeilemaan sinistä livenä sen sijaan, että olisin umpimähkään tilannut kalliin design-mekon ulkomailta! Onneksi meillä on myös suomalaisia vaihtoehtoja, ja hyviä onkin ♡ Niitäkin esittelyssä tässä postauksessa.

Eli vuorossa vähän merellistä mekkokarkkia. Osa enemmän päiväunimekkoja kuin budjettiin ihanteellisesti sujahtavia. Jos päätän joskus yllättäen vaihtaa muotialalle, se kun tuntuu olevan niin helppo ja rahakas ala, niin tällaisia mekkoja suunnittelisin kaikki päivät! Ah miten ihania!

En halua myöntää tätä, mutta katsottuani, kuinka Thai Nguyen värjäsi spray-pullolla sifonkihelmaa Netflixin Say I Do! -sarjan ensimmäisessä jaksossa, aloin googletella, että olisiko se kotikonsteinkin mahdollista. Olen totaalisen rakastunut vesivärimäiseen liukuefektiin, joka organzahelmaan syntyy taitavissa käsissä! En päässyt puusta pitkälle, mutta haaveilut jatkuvat. No, nyt niitä mekkoja!

Chantel Lauren – Mae

Tähän mekkoon ihastuin ja rakastuin, ja tämän mekon myötä ylipäätään innostuin etsimään merellisempiä mekkovaihtoehtoja perinteisen valkoisen tilalle. Chantel Laurenin lippulaivamyymälä sijaitsee Utahissa, Yhdysvalloissa, ja viime vuonna hän organisoi “Name Your Price” -myyntitempauksen, jossa morsiamet saivat nimetä hinnan haluamalleen mekolle. Hinnat pyörivät normaalisti 2000-5000 dollarin hujakoilla. Istuin käsieni päällä ja purin hammasta, etten olisi varannut etäaikaa liikkeeseen, sillä mekon sovittaminen oli itselleni elinehto. Mae-mekon yläosa on silkkiä ja alaosa käsin värjättyä organzaa, todella kaunis kaksiosainen mekko kerta kaikkiaan ♡

Chantelle Lauren – Mae Hand Painted Wedding Dress

Leanne Marshall – Raincloud

Satumaisiin häihin saumattomasti istuva Raincloud on kokonaisuudessaan teksturoitua ja printattua silkkiorganzaa. Raincloudista löytyy useampaakin mallia, mutta ihastuin itse tähän Tuhkimo-henkiseen, off shoulders -malliin. Raincloudissa sinisen valööri liukuu pehmeästi, organzan sävyt ovat utuisia ja herkkiä. Kaunis nimi kauniilla mekolla! Tämäkin mekko tulee huomattavan hintalapun kanssa (suunnilleen samansuuruisella kuin aiempi Mae-mekko), eikä sitä pääse sovittamaan kuin Leanna Marshallin showroomissa New Yorkissa tai Atlantassa jälleenmyyntiliikkeessä. Tiedänpä siis, mitä teen, jos joskus olen päätähuimaavan rikas sekä tylsistynyt ja päätän lähteä elämysmatkalle Yhdysvaltoihin (se tuntuu monestakin syystä kovin kaukaiselta ajatukselta juuri nyt)…

Leanne Marshall – Raincloud Skirt and Raine Top

Emily Riggs – Silk Skirts

Nämä kaksi silkkihamekaunokaista ovat Emily Riggsin käsialaa. Oregon Studio sijaitsee Portlandissa, joten sovitus olisi tässäkin sula mahdottomuus. Asuissa on hyvin paljon hintavaihtelua, osa menee alle tuhannen dollarin ja osan hinta hyppää melkein kymppitonniin. Emily Riggsin luomuksista löytyy kuitenkin merkittäviä alennuksia aina silloin tällöin. Jos joskus haluat sijoittaa käsintehtyyn juhlavaatteeseen, suosittelen kurkkaamaan!

Emily Riggs – 3 Layer Organza Silk Skirt
Emily Riggs – Ombre Silk Skirt

Sweet Caroline Styles on Etsy

Jos ylemmät ihastuttivat, mutta hinnat kauhistuttivat, hieman joustavammalla budjetilla löytyy samanhenkisiä hameita Etsystä yhdysvaltalaiselta toimittajalta nimeltä SweetCarolineStyles. Myynnistä löytyy aika ajoin myös mallikappaleita, jotka lähetetään uuteen kotiin alennettuun hintaan. Voin muuten kertoa, että tämän mekkometsästyksen aikana olen rakastunut kaikkiin sinisiin hameisiin, joita vaatekaappini tulee varmaankin olemaan tulevaisuudessa täynnä… Nämä tuotteet sopivat kaksiosaiseen mekkoon, toppien hinnat alkavat 130 eurosta ja hameiden hinnat päättyvät 1700 euroon.

Florence Skirt Fog
Tennyson Skirt
Tennyson Skirt Carrera Marble

Heidi Tuisku – The Pieces Collection

Sitten kotimaisiin suosikkeihin! Heidi Tuiskun The Pieces Collection muodostuu erilaisista topeista ja hameista, joista saa koottua mieleisensä kaksiosaisen mekon kaikenlaisiin hienompiin juhliin – myös häihin! Hera-hametta löytyy sekä lyhyenä että pitkänä, ja monissa eri sävyissä. Hameessa on satiinipohja ja päällä kolme kerrosta tylliä. Suosikkini Heran sävyistä oli ehdottomasti sinertävä Sky. Topeista ihastuin Joanna-malliin: kaksikerroksiseen, paljetein koristeltuun pitsitoppiin, jossa kiemurtelivat valkoiset köynnökset ja kasvit. Heidi Tuiskun sovitusta käsittelevän postauksen voit käydä lukemassa täältä.

Mallistojen pukuja pääsee kokeilemaan Helsingissä, Jyväskylässä ja Porvoossa, täältä löydät lisätietoa. Näiden asujen hinnat eivät päätä huimaa, vaan ovat 1000-2500 euron luokkaa riippuen mallistosta. Lisätietoa hinnoista ja eri vaihtoehdoista löytyy hyvin Heidi Tuiskun Instagrammin storeista. Malliston lisäksi Heidi Tuisku tekee paljon mittatilauksia – myös liukuvärjättyjä helmoja, joista näkee malleja Instan puolella. Mittatilauspukujen hinnat vaihtelevat 2000-5000 euron välillä riippuen materiaaleista ja vaadittavista työstötekniikoista. Amerikan design-mekkojen jälkeen budjetinkaipuinen sielu jo huokaisee näiden hintojen kanssa – ja vielä kotimaista ♡

Heidi Tuisku – The Pieces Collection
Hera Skirt Sky (lyhyt)
Joanna Top

Aurora Raiskinen – Delovely

Tämä savunsininen talviunelma vinkattiin minulle aikaisemmassa postauksessani, kun kyselin vinkkejä merellisistä häämekoista, kiitos! Delovely-malliston siniharmaassa mekossa on mielestä jotain aristokraattisen arvokasta. Osaisin kuvitella tämän istuvan hyvin juhlalliseen kartanoon utuisena, hempeänä talvipäivänä, kun rantaviiva on täynnä jäähileitä, kuuraa ja vedestä nousevaa höyryä. Ehkä mielleyhtymää vahvistavat myös mekon valokuvat, joissa kieltämättä on viitteitä lumentäyteiseen tunnelmaan. Tämän mekon hinta jää puhtaasti arvailujen varaan, mutta rohkaisen sitä tiedustelemaan, jos kiinnostuit! Mekkoa pääsee sovittamaan Helsingissä, Lahdessa ja Porvoossa, täältä löydät lisätietoa.

Aurora Raiskinen – Delovely Collection

Boutique Minne

Tottahan Turkukin pitää saada mukaan edustamaan merellisiä mekkoja! Tähän ihanuuteen törmäsin sattumalta etsiessäni turkulaisia häämekkoihin erikoistuneita ompelimoja. Boutique Minne on mittatilauspukuja tekevä ateljeeompelimo, jonka luomuksissa näkyy innostus ja rakkaus vintage-henkeen. Putiikista löytyy lisäksi runsaasti asusteita, koruja ja vintage-löytöjä, joten taidankin kipaista joku kerta vierailemaan liikkeessä ihastelemassa sen antimia. Minnen tyypillistä hintahaitaria en tiedä, mutta varmasti sen nopeasti häneltä saa tiedustelemalla. Lisää Boutique Minnen valmistamia asuja löydät kätevästi Instagrammista, bongasinpa sieltä pari tyylikästä, värjättyä häämekon helmaakin, wau!

Boutique Minne

Joko alkoi mekkopolte kasvaa? Jos tiedät lisää ihania, merellisiä häämekkoja, anna tulla! Näihin ei silmä tai sielu kyllästy ihan hetkeen, vaikka häämekon etsinnät ovatkin jo takanapäin ♡

Meri, se ikuinen meri

Tilasuunnittelu ja koristeet taitavat olla se minun Iisakin kirkkoni näissä häissä. Kun ammattitautina on visuaalisuus, sitä haluaa (ja vaatii), että tiloissa on miellyttävä olla, ja että juhlatunnelma seuraa vieraita hääpaikan joka kolkkaan. Teemamme ovat merellisyys, lämmin yhteisöllisyys ja tulevaisuus, ja näiden punaisten lankojen ympärille kietoutuvat myös visuaaliset elementit. Meillä on Hannun kanssa selkeä jako: minä ideoin ja suunnittelen visuaaliset elementit, ja hän hoitaa musiikin ja äänen. Päätökset tehdään yhdessä, koska molempia kiinnostaa liikaa Kaikki häihin liittyvä.

Merellisiä hääkoristelutyylejä on tarjolla loputtomiin Pinterestin ja hääblogien maailmassa, mutta monet blogeissa jaetut teemat ovat todella rustiikkisia tai perinteisen laivastohenkisiä sinivalkoisilla raidoilla sekä köysi- ja ajopuuelementeillä, kun taas toisessa ääripäässä ovat boheemit rantahääteemat simpukoilla ja valkoisella hiekalla. Nyt teemoja enemmän tutkittuani voisinkin myöhemmin esitellä erilaisia löytämiäni meriteemoja ja ajatuksia siitä, miten niitä voi kevyesti tuunata omannäköiseksi. Meri on kuitenkin niin ihana ja monipuolinen teema, ja me suomalaiset taidamme olla häpeämättömän ihastuneita isoihin ja pieniin lätäköihin!

Itselleni meren ja veden sävyt ovat aina olleet se juttu, ja sävyissä minua ja Hannua yhdistääkin vahvasti se, että rakastamme sinisiä ja siniseen taittavia sävyjä yli kaiken. Ihastuimme Islannin ja Lofoottien merellisyyteen, ja haluankin hakea inspiraatiota alasalin koristeluun näistä maisemista ja väreistä.

Alakerran valkoisen ruokasalin ikkunoista avautuu kaunis näkymä merelle päin, mutta haluan tuoda meren ulkoa sisälle. Merellisyys saisi näkyä koristeluissa ja kattauksessa hienostuneesti ja modernilla otteella. En tiedä vielä, tulemmeko hyödyntämään hamppuköyttä tai puuelementtejä… Mahdollisesti, jos keksin niihin jonkun hauskan twistin. Yritämme vältellä rustiikkista tunnelmaa, enkä usko että siihen päädytään edes vahingossa, kun juhlapaikka itsessään henkii kaikkea muuta.

Olen luvannut Hannulle, että saliin voi tuoda yhden pienoispurjeveneen, jos löydämme hyvän kandidaatin. Purjevene sinänsä istuu teemaan ja meidän päivään oikein hyvin, sillä kävimme syksyllä purjehduskurssin, ja hurahdimme hommaan ihan kympillä, ja nyt oma pieni paatti siintää haaveissa ♡ Ehkäpä häämatkabudjetti meneekin hääpurjehdukseen! Vitsailin jo häätiimille, että hääkutsuun voisi kirjoittaa “lahjoitus häätilille tai purjevene”, mutta luovuimme tästä ajatuksesta, kun tajusimme, että saisimme varmaan 58 minipurjevenettä tai purjeveneaiheista lahjaa…

Mielestäni yhtä tärkeää, kuin meri itse, ovat myös maisemat meren ympärille. Siksi haluaisin koristelussa näkyvän myös saaristomaiseman silokalliot ja vehreät puut. Rakastan eukalyptuksen muotoa ja raikasta tuoksua, ja haluaisin tehdä salin messinkisistä kattokruunuista eukalyptus-nippujen avulla entistä näyttävämmät.

Mitäs on vielä avoimena alasalin osalta? Hääpöydän takana on tuplaovi ja sen yläpuolella verhotanko, johon saisimme hyvin ripustettua koristeellisemman verhon taustaseinäksi. En ole vielä keksinyt millaisen tekisimme, mutta Mr. ja Mrs. -kyltit olemme sulkeneet pois, sillä ne tuntuvat liian amerikkalaisilta meidän makuun. Kaikista suurin muodonmuutos tehdään tietenkin kattauksen avulla, ja siitä kirjoitankin kokonaan oman postauksen!

Suunnitteleeko joku muukin merellisiä häitä? Miten merellisyys teillä näkyy?

Muinaistulien yö

© Kyle Peyton from Unsplash

En ollut koskaan kuullut muinaistulien yöstä, ennen kuin muutin Turkuun. Koko konsepti sujahti ohitseni ensimmäiset vuodet, kun olin aina viikonlopun muualla. Muinaistulien yö tuntuu tulevan joka kesä vähän yllättäen nurkan takaa, joten en oikein koskaan ehdi valmistautua siihen, vaikka rakastankin juhlan ympärillä liikkuvia arvoja ja tarinoita. Tuikkivien tulten vanat symboloivat yhtenäisyyttä, Itämeren suojelemista, meren kunnioittamista, ja meren kuohuun jääneiden muistamista. Perinteen uskotaan olevan viikinkiajoilta peräisin, ja alunperin rannikkotulilla on turvattu veneiden kulku satamiin. Muinaistulien yönä tuli ja meri kohtaavat saariston kolhituilla rannoilla, ja ikiaikaiset tarut jaetaan seuraavan sukupolven kerrottavaksi. Loppukesän hämärässä illassa sytytetyt kokot ovat paljon dramaattisempia ja hätkähdyttävämpiä kuin kirkkaan alkukesän juhannustulet. Tuulesta voi jo tuntea syksyn hauraan hipaisun.

Muinaistulien yön mystiikka ja tunnelmallisuus ovat asioita, joita haluaisin istuttaa osaksi hääjuhlan iltaamme. Vietimme Muinaistulien yötä yhdessä kaaso W:n kanssa, ja Ruissalossa ulkoilessamme huomasimme sattumalta, että hääpaikan kesäkahvila oli auki!

Nytpä siis siunautui meille spontaani mahdollisuus vierailla hääpaikalla yhdessä, sillä W ei ole käynyt paikan päällä aikaisemmin. Ja ihanaa olikin käydä tiloja kaksin läpi: mikään ei tee suunnittelulle parempaa kuin toinen luova mieli, jonka kanssa voi pallotella ideoita ja ajatuksia!

Nyt, kun suurin osa kalusteista oli kahvilakäytössä, konkretisoitui se, kuinka paljon erilaisia kalusteita on. Kaikkea emme halua ottaa käyttöön, vaan osa kalustosta siirretään pois juhlien tieltä. Tiedän jo nyt, että koristelupäivänä edessä on melkoinen tuolileikki, ja suunnitelmien pitää olla todella tarkat, jotta saamme hoidettua tarvittavat siirrot tehokkaasti pois alta. Varsinainen koristelu voi alkaa vasta sen jälkeen, kun kokonaisuus alkaa loksahdella paikoilleen.

Tällä vierailulla pohdimme erityisesti ulkoalueen valaistusta ja koristelua, mikä onkin osa-alue, johon en ole niin paljon kiinnittänyt vielä huomiota. Olen ajatellut, että en halua satsata ulkokoristeisiin liikaa, koska yksikään vieras ei saa nauttia niistä, jos saammekin koko kesän pahimman sadepäivän. Mutta nyt hieman innostuin siitä ajatuksesta, että toisimmekin muutamia koristevalonauhoja sekä ulkotulia luomaan tunnelmaa juhlan kääntyessä iltaan.

Kaiku jälleen kerran todisti merenrannan valokuvauksellisuuden, mikä sai entistä enemmän toivomaan, että hääpäivän sää olisi meille suosiollinen! Rantatöyräälle oli jo kasattu muinaistulien kokko valmiiksi, ja aloimmekin pohtia kokon tuomista juhlan iltaosioon. Aurinko laskee elokuussa ennen kymmentä, mutta onko illalla tarpeeksi hämärää, jotta tulen läsnäolo tekisi vaikutuksen? Ja tietenkin pitäisi vielä selvittää onko kokon sytyttäminen sovittavissa tilan omistajan kanssa…

Emme jääneet odottamaan päivän kokon sytyttämistä, vaan Muinaistulien yön vietimme Naantalissa. Opin myös sen, että ihmisillä on tapana kuljettaa omia lyhtyjä, kynttilöitä tai valoja mukanaan osana Muinaistulien yön juhlaa. Aivan ihana idea, jota olisi hienoa tuoda myös hääjuhlan iltaan!