Saisikos olla nokialaista?

Kaupallinen yhteistyö Nokian Panimon kanssa

Olenkin jo aikaisemmin maininnut, että leijonanosa juomistamme tuli Nokian Panimolta. Päädyimme Nokian Panimoon sen jälkeen, kun olin tutustunut (ja ihastunut) heidän mocktaileihinsa. Kävimme valitsemassa sopivat juomat paikan päällä samalla, kun panimon silloinen toimitusjohtaja Matti Heikkilä esitteli meille tiloja. Panimovierailusta voit lukea täältä ja mocktaileista täältä.

Sovimme panimon kanssa, että noutaisimme juomat ennen häitä tehtaanmyymälän aukioloaikojen puitteissa. Aukiolo vaihtelee hieman sesongin mukaan, viimeisimmät tiedot voi tarkistaa panimokaupan ja terassin Facebook-sivuilta. Teimme juomatilauksen huhtikuun lopussa (myöhemminkin olisi varmasti sopinut, mutta halusimme olla ajoissa liikkeellä), ja sovimme, että haemme juomat heinäkuun lopulla lauantaina. Kun hakupäivä lähestyi, panimolta kerrottiin, että juomat oli kerätty valmiiksi odottamaan noutoa, jännittävää!

Piipahdimme myymälässä maksamassa tilauksen, jonka jälkeen kaarsimme autolla lastauslaiturille. Tölkit kärrättiin auton viereen, josta ne oli helppo nakata suoraan kyytiin. Olen vieläkin ihmeissäni, että toden totta saimme kaiken mahtumaan pieneen tilaihmeeseemme! Niputimme samalle ajoreissulle vielä Tampere-päivän sekä pistäytymisen Urjalan Makeistukussa, mutta jos olisimme käyneet vain noutamassa juomat, koko matkaan olisi mennyt yhteensä vain nelisen tuntia. Kolme viikkoa ennen häitä neljä tuntia autossa kuulosti paljon houkuttelevammalta kuin ajomatka Helsinkiin ja notkuminen Megastarilla.

Lopullinen tilauksemme sisälsi seuraavat juomat:

  • Alkoholittomat
    • Mocktail Italian Spitz, 3 ltk / 72 tlk
    • Mocktail Piña Colada, 3 ltk / 72 tlk
    • Russian Tonic, 2 ltk / 48 tlk
    • Sun’n Sweet Strawberry, 2 ltk / 48 tlk
    • Sun’n Amazing Apple, 1 ltk / 24 tlk
    • Sun’n Rose Lemonade, 1 ltk / 24 tlk
  • Alkoholilliset
    • Olut Luomu Pils, 4 ltk / 96 tlk
    • Olut Micro IPA, 2 ltk / 48 tlk
    • Olut Kellari, 2 ltk / 48 tlk
    • Siideri Big Apple, 5 ltk / 120 tlk
    • Siideri Rose & Lime, 2 ltk / 48 tlk

Isompaa tilausta tehdessä kannattaa laittaa tarjouskysely sähköpostitse. Tölkit tulevat 24 tölkin laatikoissa, joten määrät on hyvä laskea valmiiksi laatikoiden mukaan, ja mainita juhlapäivä sekä noutoajankohta.

Panimon juomien lisäksi meillä oli alkumaljat, viinejä ruokajuomana sekä erikoisdrinkit Cocktail Hour -ohjelmaan. Mitoitimme juotavaa 10 annosta per vieras.

Tein juomille nimikyltit, jotka turkulainen luottoprinttaamoni Printteri toteutti. Kyltit tulostettiin kaksipuoleisina tekstuurimaiselle kartongille, ja niiden väliin tuli pinkopahvit, jotta ne pysyivät suorina puukylttipidikkeissä. Kartongin nimi oli Keyacolour Recycled Chalk 250g. Kyltteihin merkitsimme minun suosikkimocktailini Italian Spritzin sekä Hannun lempioluen, joka oli Keisarin Micro Ipa.

Keksimme juomille lyhyet lausahdukset kuvaamaan niiden makukokemusta. Meillä oli hauskaa näitä ideoidessa!

  • Big Apple Cider: Ei liian hapokas
  • Rose & Lime Cider: Ruusunpunaisille unelmille
  • Italian Spritz: Aperolin makeanhapan sisko
  • Piña Colada: Vie sinut Teneriffalle – tai minne ikinä haluat
  • Keisari Micro Ipa: Gluteeniton, enemmän makua, vähemmän alkoholia
  • Keisari Luomu Pils: Hiilineutraali, gluteeniton, kaikin puolin ekologinen
  • Keisari Kellari: Tuttu ja turvallinen lager
  • Sun’n Amazing Apple: Omenalimu päivässä pitää lääkärin loitolla
  • Sun’n Sweet Strawberry: Makea, siis todella makea!
  • Sun’n Rose Lemonade: Prinsessojen juhlajuoma

Mitäs vieraat tykkäsivät? Hannun sukulaispoika oli kuulemma juonut kahdeksan mansikkalimua ja tanssinut bändin settien aikana täydellä teholla! Mocktailit, etenkin Italian Spitzit menivät kuin kuumille kiville, kuten olin aavistellutkin. Valikoima tuntui olevan tarpeeksi laaja, jotta jokaiselle löytyi jotain mielekästä juotavaa.

Koska baari aukesi vasta iltaohjelman aikaan lähempänä kahdeksaa, vieraille ei jäänyt montaakaan tuntia aikaa nauttia juotavista. Bändin settien, ohjelman ja aktiviteettien lomassa osa vieraista ei ehtinyt syventyä baarin antimiin, jonka seurauksena juomia jäi reilusti yli. No, eipä ole tarvinnut hankkia juotavia loppuvuoden illanistujaisiin!

Mielestäni on huikeaa, että meillä on kotimaisia, hinnaltaan kilpailukykyisiä optioita ulkomaisille juomatoimittajille. Hääblogeja ja Facebook-ryhmiä selatessa olen huomannut, että suurin osa hankkii juomansa Saksan nettikaupasta, Tallinnan päiväreissulta tai ostosristeilyltä. Nettikaupat ovat varteenotettava vaihtoehto, mutta tilaukseen liittyy paljon riskejä, joita ei välttämättä voi välttää edes sillä, että tilaisi juomat reilusti hyvissä ajoin. Itseäni myös hirvitti se, kuinka paljon pelkkien juomien hankkimiseen ja hakemiseen menee aikaa! Vaikka olemmekin Hannun kanssa kulinaristeja, meille kummallekaan juomien pohtiminen ei ole ollut hengen ja veren asia. Tukemalla kotimaista saimme laadukkaita juomia, jotka ilahduttivat meitä ja vieraita, mutta samalla säästimme myös merkittävän määrän aikaa ja vaivaa! Kaiken kaikkiaan juomien hankinta oli meille win-win, ja olen enemmän kuin iloinen siitä, että pystyin ujuttamaan panimoa lähipiirini – ja nyt tämän blogin kautta myös teidän lukijoiden – tietoisuuteen! Kiitos Nokian Panimo, toivottavasti useampikin hääpari löytää jatkossa teidät ja virkistävät juomanne!

Vierailu Nokian Panimolla

Kaupallinen yhteistyö Nokian Panimon kanssa

Saimme loppukeväästä tilaisuuden päästä tutustumaan Nokian Panimoon Hannun kanssa samalla, kun olimme matkalla pohjoiseen ystäväperheen luokse. Tuolloin virkaa tekevä toimitusjohtaja Matti Heikkilä oli jäämässä eläkkeelle, mutta ehti pitää meille kierroksen panimon tiloissa ja kertoa sen toiminnasta. Hehkutinkin jo Nokian Panimon mocktaileja täällä blogissa aikaisemmin, mutta panimovieraillla pääsimme syventymään valikoimaan vielä laajemmin ja kattavammin.

Panimolla tuotetaan olutta alkuviikosta ja virvoitusjuomia loppuviikosta. Alkuviikon päivät ovat riittäneet hyvin oluen tuotantoon, joten loppupäiville otettiin mukaan alkoholittomat juomat, jotta panimo ei seisoisi toimettomana. Panimon tavoitteena on tuoda markkinoille juotavia, joita ei ole ennestään tarjolla. Virvoitusjuomien listalta löytyykin runsaasti makuja maailmalta: trooppinen Sun’n Majestic Mango, elegantti ruusun terälehdistä puristettu Rose Lemonade ja vaniljainen Sun’n Cream Soda. Sun’n Popcorn Sodan kyljessä lukee: “Niin erikoinen, että sitä on vaikea kuvailla”!

Kun Suomen juomavalikoimaa rikastuttaa uusilla virvokkeilla, on hankala ennustaa niiden suosiota. Onneksi monet juotavat ovat kuitenkin löytäneet oman yleisönsä kauppojen hyllyiltä – vaniljainen Cream Soda on päätynyt nuorten suosikkeihin, ja supermakea Sun’n Sweet Strawberry -mansikkalimu on ollut hittituote lasten keskuudessa.

Nokialaisessa pienpanimossa on tunnelmaa. Suurikokoisissa säiliöissä lukee mitä juomaa niissä milloinkin sekoitetaan. Valmiit juomat tölkitetään ja pakataan varastolle, josta ne lähtevät marketteihin ympäri Suomea. Huippua, että kotimaassa on tällaista toimintaa!

Kierroksen jälkeen Matti ohjasi meidät panimon vierailutiloihin, jossa he järjestävät yksityistilaisuuksia ryhmille. Tässä olisi muuten erinomainen idea polttareihin, jos polttarisankari on kiinnostunut oluen valmistuksesta ja pienpanimoista! Tilaisuuteen sisältyy kierros panimon tiloissa, oluthanojen käyttö sekä tuotteiden maistelua, täältä voit lukea lisää. Hannu pääsi maistamaan muutamaa olutvaihtoehtoa ja tykästyi kovasti hiilineutraalisti valmistettuun Keisarin Luomu Pils -olueen.

Omia suosikkejani olivat jo aikaisemmin mainittu supermakea Sun’n Sweet Strawberry sekä Sun’n Rose Lemonade. Ruusujuomaan suhtauduin hieman epäilevästi, sillä en ole ollut ruusujuomien ystävä – teet, kuohuvat, kaikki ruusuun liittyvät juomat ovat mielestäni usein liian imeliä ja siitä johtuen jopa hieman etovia. Mutta huojennuksekseni tässä ruusu oli hento ja pehmeä – mikä ihana tarjottava tyttöjen iltaan!

Ruusu- ja mansikkalimut jo ennestään tutun Italian Spritzin rinnalla loivat ihanan kesäisen väriloiston! Limut olivat sävyiltään pirteän karkkisia ja sointuivat hyvin yhteen, mikä tietenkin puhutteli minua erityisesti.

Päädyimme reissun aikana siihen, että haluamme ehdottomasti mocktailien lisäksi tarjota häissämme muitakin Nokian Panimon tuotteita! Limut, tonicit, siiderit ja oluet tulevat nyt myös Nokian Panimolta, eli suurin osa juotavistamme on tuotettu Suomessa ♡ Mieletöntä!

Mocktailit – uuden ajan cocktailit

Kaupallinen yhteistyö Nokian Panimon kanssa

Olen saanut häävierailta varovaisia kyselyjä siitä, että mitä alkoholitonta juotavaa häissämme tulee olemaan tarjolla. Surullista onkin ollut huomata, että moni on jo kysellessään alistunut ajatukseen siitä, että alkoholittomalle vieraalle kiikutetaan korkeintaan vettä ja Mehukattia. Suomalaiset häät kosteana juhlana taitaa olla muutakin kuin urbaani legenda!

Alkoholittomat juomathan trendaavat tällä hetkellä maailmalla, ja etenkin nuorempi sukupolvi puhuu sober curious -ilmiöstä. Mocktailit, makuvedet sekä pirtelö- ja soodavesibaarit kasvattavat suosiotaan, mutta Suomen hääskenessä taidetaan edelleen liikkua vahvasti alkoholin ympärillä. Myönnettäköön, että olin itsekin hääsuunnittelujen alussa hyvin vahvasti kiinni alkoholitarjoilujen suunnittelussa ja muut vaihtoehdot tulivat lähes automaattisesti. Mehua ja limua, niillä pärjätään. Ongelma ei niinkään ollut se, ettenkö olisi halunnut tarjota kaikille sopivaa juhlajuotavaa, mutta tuolloin mieleeni ei pulpahtanut yhtäkään alkoholitonta juhlajuomaa. Onhan kuohuvan kilistelyssä aivan eri tunnelma kuin kokiksella skoolailu. Ei Fanta tai Sprite tunnu ollenkaan niin juhlavalta kuin skumppa!

Ajatukseni heittivät häränpyllyä, kun toissakesänä osallistuin ensimmäistä kertaa ystäväni yllätysjuhliin, joissa juhlakalu ei juonutkaan alkoholia! Ystäväni mieltymys oli huomioitu juhlissa niin, että bileisiin oli hankittu kuohuvan tilalle Nokian Panimon mocktaileja, joilla sitten kilistelimme ja onnittelimme. Olin positiivisesti yllättynyt mocktaileista: juomat olivat visuaalisesti kivan näköisiä, niissä oli juhlan tuntua ja kaikista tärkeintä: juoma maistui aikuisen juhlajuomalta.

Hääsuunnittelujen myötä tutustuin tarkemmin Nokian Panimon arvoihin ja yritystoimintaan, ja tykästyin kovasti heidän rehtiin ja rentoon tyyliinsä. Maamme toiseksi vanhin pienpanimo on ollut pystyssä 90-luvun alusta lähtien, ja sen 24 vakituista työntekijää valmistaa Suomeen mocktailien lisäksi olutta, siideriä, limuja sekä tonic- ja soodavesiä.

Missiomme – Nokian Panimo tekee janosta nautinnon – kertoo teille, mikä meille on tärkeää. Tavoitteemme on olla ajassa elävä, luova, rohkea ja menestyvä suomalainen pienpanimo.

Voinkin nyt ilokseni kertoa, että Nokian Panimo on kanssani mukana tällä mocktail-matkalla kaupallisen yhteistyön muodossa. Kävimme Hannun kanssa hiljattain tutustumassa panimon toimintaan, mistä aion kertoa täällä blogissakin tarkemmin tässä kevään aikana, jännittävää!

Nokian Panimon mocktaileihin sisältyy kuutta eri makua:

  • Cosmopolitan
  • Italian Spritz
  • Mojito
  • Moscow Mule
  • Piña Colada

Italian Spritz on kokoelman uusin tulokas, Aperol Spritz -tyylinen mocktail. Tuote lanseerattiin tässä keväällä pitkän kehitystyön tuloksena. Olen nyt maistellut Italian Spritziä muutamankin ystäväni kanssa, ja todennut kerta toisensa jälkeen, että tämän juoman kohdalla alkoholin puutetta ei tule edes huomanneeksi! Makuaineina on käytetty karpaloa ja persikkaa, jolloin yhdistelmä kosiskelee hyvinkin vahvasti kesäistä Aperol-drinkkiä. Tämän juoman kanssa pakkautuu mielellään terassille nauttimaan auringosta ja hiipivästä kesästä vaikka arki-iltana ♡

Kestosuosikkejani ovat myös makea Piña Colada sekä limeä ja inkivääriä sisältävä Moscow Mule.

Olen nyt ilahduttanut ja innostanut useampaa vierastani kertomalla, että häihin on tulossa mocktail-tarjoilu. Nyt alkaa itse asiassa tuntumaan siltä, että mocktaileja odotetaan vielä enemmän kuin muita juhlajuotavia! Tapahtumatuotannossa työskentelevä ystävämme onkin vitsaillut, että mocktaileja saa usein kärrätä tapahtumiin paljon enemmän kuin alkoholia. Nähtäväksi jää, että ovatko mocktailit häissä hitti vai huti – kumpaa veikkaat?