Sukunimi-horror

Kirjoitin viime keväällä ennen häitä siitä, miten olemme pohtineet Hannun kanssa erilaisia vaihtoehtoja sukunimeen. Jäimme keväällä jahkailemaan sukunimipohdinnoissa, ja sen seurauksena mukanamme on kulkenut melkoinen sukunimivaihtamisen byrokratiarumba, joka toimikoon nyt varoittavana esimerkkinä teille, jotka pohditte myös vaihtamista suvussa olevaan, toiseen nimeen!

Ensimmäinen oppitunti: Aloittakaa sukunimipohdinnat ajoissa.

Päätimme toukokuussa, että haluamme ottaa käyttöön Hannun suvussa kauan sitten olleen, harvinaisen sukunimen S, joka ei ollut jatkunut suvussa. Hannu laittoi nimenmuutoshakemuksen DVV:lle, täältä voit lukea heidän ohjeistuksensa sukunimen muuttamisesta. Kun hän oli täyttänyt hakemuksen, selvisi, että hakemuksen arvioitu käsittelyaika olisi 3-6 kk, ruuhka-aikoina jopa 9 kk! Hannu hätääntyi: hääthän olivat kolmen kuukauden päästä! Kummallakaan meistä ei ollut aikaisempaa kokemusta nimibyrokratiasta, joten tuli täytenä yllätyksenä, että nimenmuutoksen käsittelyyn voisi mennä jopa yli puoli vuotta.

© Katri Haavisto Photography

Yllätyksenä sen sijaan ei tullut se, että uusi nimi ei ehtinyt meille hääpäiväksi. Lessons learned: jos haluatte ottaa käyttöönne suvussa ennestään olleen nimen, kannattaa hakea nimenmuutosta vähintään puoli vuotta etukäteen, jotta uusi nimi olisi valmiina vihkipäivän koittaessa. Varman päälle pelaava laittaisi hakemuksen vetämään jo vuotta ennen, jotta mahdolliset käsittelyruuhkat eivät vesittäisi suunnitelmia. Avioliiton yhteydessä otettu puolison sukunimi kulkee byrokratiarattaiden läpi vauhdikkaammin, tavallisesti jo muutaman päivän sisällä – ja veloituksetta!

Toinen oppitunti: Lähettäkää nimenmuutoshakemus 9-12 kk ennen hääpäivää.

Kuulimme nimenmuutoksesta seuraavan kerran syyskuun loppupuolella, kun DVV:ltä tuli täydennyspyyntö. Väestörekisterin tietojen perusteella ei voitu suoraan todistaa sukulaisuutta ja Hannun oikeutta sukunimeen, joten vuorossa oli nyt virkatodistuksen hakeminen seurakunnalta. Hakemus haetaan seurakunnalta, jonka jäsen sukulainen on ollut kuollessaan, tarkemmat tiedot löydät täältä. Tätä blogitekstiä kirjoittaessa seurakunnan sivuilla lukee, että he käsittelevät heinäkuun aikana jätettyjä hakemuksia.

Kolmas oppitunti: Jos nimi on kaukaisemmasta sukuhaarasta, hakekaa myös virkatodistus seurakunnalta todisteeksi sukulaisuussuhteesta.

Kun Hannu saa uuden sukunimensä, on minun vuoroni hakea sukunimimuutosta DVV:n kautta. Arvioitu käsittelyaika nimenmuutokselle on sen 3-6 kk, eli tällä hetkellä on vielä toivoa, että saisimme yhteisen sukunimen käyttöön ennen paperihääpäivää ♡ Mitään muuta lahjaa en tällä hetkellä tuolle päivälle toivokaan.

Odottelun ja vaivannäön seurauksena yhteisen nimen merkitys on entisestään kasvanut. Vaikka prosessin pituus on ollut uskomattoman harmillista, eihän tässä auta kuin peiliin katsoa – tiedot käsittelyajoista ovat olleet googletuksen ulottuvilla. Uskon, että monelle muullekin parille prosessin monimutkaisuus ja kesto voivat olla yllätyksenä, joten toivottavasti tämä postaus tavoittaa ainakin osan niistä pareista, jotka olivat nimenmuutosprosessin alussa yhtä pihalla kuin me!

Tsemiä byrokratian rattaissa harppomiseen,

Meidän häävuosi 2021

Niin se vaan on, että meidän häävuosi lähestyy loppuaan! Hannu on nimennyt vuoden 2021 suurien tunteiden vuodeksi, eikä sille voisikaan parempaa nimeä antaa. Vaikka häiden juhliminen ja avioituminen toivat meidän vuoteen loputtomasti iloa, onnea ja lisää pakahduttavaa rakkautta, vuosi 2021 kantoi mukanaan myös suuria suruja. Traagisimmat uutiset pakkautuivat alkukesään, kun ensin jouduimme yllättäen luopumaan rakkaasta Kaiku-koirastamme, ja saimme kuulla, että rakas ystävämme oli saanut sairaskohtauksen ja joutunut sairaalaan. Hääsuunnittelut olivat tauolla melkein kokonaisen kuukauden, mutta toisaalta itse juhlasta tuli vielä merkityksellisempi, kun olimme saaneet muistutuksen siitä, kuinka haurasta elämä loppujen lopuksi onkaan.

© Katri Haavisto Photography

Kesällä vastaanotin myös uutisen siitä, että olin päässyt opiskelemaan yliopistoon. Edellisistä opinnoista on vierähtänyt muutama vuosi, ja yliopistomaailma ei ole minulle ennestään tuttu, joten syksy onkin hujahtanut uusia asioita opetellessa ja työn sekä koulun välillä tasapainotellessa. Hävettää myöntää, mutta minusta on nyt tullut se opintoahjojen mummo, joka ei osaa lähettää sähköpostia opettajalle tai kirjautua bussikortilla tulostimelle – saati että edes löytäisi tulostinta koulun sovelluksen kautta! Kaiken lisäksi vaimouteni on kaikessa tässä hulinassa kyllä jäänyt melkoiseen sivurooliin, eli vaimopalkinnon voin ihan suosiolla luovuttaa toisaalle. Sen sijaan Hannulle voisi antaa jonkinlaisen puolikkaan vuoden aviomiespalkinnon siitä kaikesta huolenpidosta ja joustamisesta, jonka hän on tehnyt helpottaakseen minun arkeani!

Otin kuitenkin yhden, ilmiselvän askeleen kohti vaimoelämääni: tukka lyheni! Pörröpää oli ärsyttänyt jo hetken, joten pituutta napsaistiin pois päälle kymmenen senttiä! New year, new me, vai miten se meni?

Nyt viimeisimpänä onnea arkeen on tuonut ihana pieni Amos, joka kotiutui meille itsenäisyyspäivän viikonloppuna. Amos on länsigöötanmaanpystykorva kuten Kaikukin, ja hänen ansiostaan päivät ovat olleet täynnä elämää. Tällä hetkellä Amos on todella rohkea ja innokas pentu, joka rakastaa villasukkien repimistä, lumessa juoksemista ja pedissä nukkumista. Hän on söpö ja välillä vähän rasittava, niin kuin pennun kuuluukin. Jäämme mielenkiinnolla seuraamaan, että millainen vauhtivili hänestä kehittyy.

Kaiken kaikkiaan meidän vuosi on ollut mieleenpainuva kaikissa iloissaan ja suruissaan. Se, missä vuosi 2020 oli täynnä hiljaisuutta, rauhaa ja kotona oleskelua, vuosi 2021 kyllä roiski menemään isolla pensselillä. Seuraavalle vuodelle en toivo hiljaisuutta, sillä sitä tuskin edes saisin, mutta ehkä toivon mahdollisuuksia, suuntia ja avioelämää – mitä se sitten ikinä onkaan! Vuodessa 2022 on vähän lopun alun fiilistä: tästä se lähtee, meidän ensimmäinen aviovuosi ♡

© Katri Haavisto Photography

Ihanaa uutta vuotta – toivon, että vietät sen sinulle tärkeiden ihmisten ympäröimänä!

Muista nauttia – ja muita hyödyllisiä tai hyödyttömiä vinkkejä hääpäivään

Poikkeuksetta yleisin vinkki, jonka saimme häitä odottaessa oli, että täytyy muistaa nauttia ja elää hetkessä. Päivä menee ohi hujauksessa, joten jokainen sekunti kannattaa hengittää läpikotaisin ja tallentaa muistoksi mieleen.

Kun näitä “muista nauttia päivästä, se menee hetkessä” -neuvoja oli kuullut sen parikymmentä, alkoi turtua koko juttuun. Miten vaikeaa muka on keskittyä hetkeen ja nauttia päivästä, jota on odottanut kaksi vuotta? Luulisi, että päivästä haluaisikin nauttia koko sydämellä ja sielulla, ottaa siitä kaikki mahdollinen irti!

Päivän lähestyessä huomasin, että päivästä nauttimisen alla piili toisenlaisia neuvoja, joita en ollut ymmärtänyt. Hetkessä eläminen tarkoitti myös irti päästämistä. Häistä irti päästäminen on hankalaa etenkin, jos on ollut aktiivisesti organisoimassa päivän aikataulua, ohjelmaa ja aktiviteetteja. Pystytkö luovuttamaan ohjat toiselle, kun tiedät aikataulun etu- ja takaperin? Osaatko olla katsomatta kelloa? Uppoatko toisen silmiin vai tuijotatko kattauksen rypistyneitä kulmia?

© Katri Haavisto Photography

Hääpäivän lähestyessä otin tietoisesti takapakkia aikataulusta ja pyrin aktiivisesti unohtamaan kellonajat. Hannulle aikataulun unohtaminen ei ollut niin helppoa. Kun ajoimme vihkimisen jälkeen Ruissalon Kansanpuiston rantaan nauttimaan kahdenkeskisestä hetkestämme, Hannu vilkuili rannekelloa ja pohti, että ovatkohan vieraat jo siirtyneet juhlapaikalle, ja milloin meidän olisi syytä lähteä rannalta Villa Bella Vistaa kohti, jotta olemme ajoissa paikalla. Kun on ollut vastuussa kokonaisuudesta, irti päästäminen on hankalaa ja tuntuu oudolta, jopa pelottavalta. Mutta kun Hannu laittoi kellon tietoisesti sivuun ja sulki aikataulu-excelimme, saimme molemmat nauttia päivästä ja toistemme ehdottomasta huomiosta.

Toinen neuvo, jota saimme lähes yhtä usein: älä välitä, vaikka jokin ei sujuisi suunnitelmien mukaan – kukaan ei tiedä, jos joku meneekin eri tavalla kuin mitä oli tarkoitus! Tämähän on totta, mutta ei välttämättä lohduta, jos jokin kovasti odottamasi aktiviteetti tai ohjelmanumero unohtuukin päivän tuoksinnassa.

Tähän sopii mielestäni paremmin hääviikollakin hyväksi todettugo with the flow” -mentaliteetti.

© Katri Haavisto Photography

Minua helpotti hääviikolla ja päivän aikana ajatella, että häät tapahtuvat no matter what – kaikki yllättävät muutokset sulautettiin osaksi häitämme, jotka puskivat eteenpäin päättäväisesti kuin höyryjuna. Go with the flow -ajatuksen ansiosta pysyin rauhallisena muutosten lomassa enkä menettänyt hermojani joka kerta, kun joku soitti ilmoittaakseen ikävästä yllätyksestä, enkä uskoakseni olisi saanut kohtausta, jos seremoniamestarit olisivat joutuneet muuttamaan aikataulua dramaattisesti kesken päivän.

Eli tavallaan, kun päästää irti, voi saada kaiken?

Hääviikolla Hannu halusi, että keskustelemme omista ja toisen toiveista sekä odotuksista hääpäivästä. Tästä oli hirveästi apua, ja suosittelen samaa muillekin hääpareille! Miettikää yhdessä, että mitä toiveita ja odotuksia teillä on hääpäivälle, ja palauttakaa nuo toiveet mieleen hääpäivän aikana. Auttakaa ja tukekaa toisianne yhteisten ja omien toiveidenne toteuttamisessa, niin hääpäivästä tulee taatusti ikimuistoinen – riippumatta siitä, mitä yllätyksiä tai muutoksia kohtaatte päivän aikana.

Lopuksi on hyvä muistaa, että häitä ei kaikesta yhteisöllisyydestä huolimatta tehdä pelkästään vieraita varten. Hääpari ottaa helposti paineita muilta ihmisiltä ja kuuntelee heidän odotuksiaan, jolloin päivänkin aikana saattaa harhailla pohtimaan, että onko ruokaa riittävästi ja onko nyt kaikilla varmasti hauskaa. (Tai rehellisyyden nimissä en kyllä tiedä, onko tämä kenenkään muun kuin meidän murhe, mutta ehkä tämä viesti onkin sinulle siellä, joka pelkäät tuskailevasi vastaavaa hääpäivänäsi!) Jätä nuo murheet hääpäivänä muiden harteille. Tärkeintä on, että keskityt siihen ihmiseen, jonka kanssa olet menossa naimisiin. Sitä varten häät on järjestetty, sitä varten olette suunnitelleet juhlia, sitä varten läheisenne ovat saapuneet läheltä ja kaukaa. Kyseessä on teidän juhlanne, ja eniten ilahdutatte kaikkia, kun annatte rakkautenne näkyä ja loistaa niin, että vieraat tarvitsevat aurinkolasit ollakseen häikäistymättä!

Ihanaa häiden odotusta,

Skumppaa pitsihuvilassa

Hääpäivän muistelmat ovat taas täällä! Aikaisemmissa postauksissa olen kertonut hääpäivän aamusta sekä vihkimisestä, tällä kertaa keskityn kertoilemaan päivän virallisemmasta juhlaosiosta.

Koska meillä oli first look -kuvat ennen vihkimistä, meillä ei ollut mitään sovittua kirkosta lähdön jälkeen. Ajoimme Ruissalon Kansanpuiston rantaan, missä soitimme videopuhelun ystävällemme, joka oli joutunut perheineen jättäytymään häistä yllättäen pois sairaskohtauksen takia. Uskon, että puhelu oli yhtä tärkeä heille kuin meillekin. Kävelimme rantapromenadia pitkin, ja kaaso W kuvasi meistä videonpätkää merenrannalla samalla, kun puhui puhelimessa kaaso A:n kanssa. Vieraat olivat siirtyneet sutjakkaasti juhlapaikalle, ja meitä odoteltiin jo saapuviksi, joten kuskimme starttasi auton, ja käänsimme nokan kohti Villa Bella Vistaa.

© Katri Haavisto Photography

Juhlapaikalle saapuessa seremoniamestarit sekä häätiimi esittäytyivät, jonka jälkeen bestman P piti maljapuheen. Lyhyttä puhetta seurasi musiikkiesitys, kun Hannun sisko ja kummisetä esittivät Elton Johnin Your Song -kappaleen. Ulkona tuuli todella kovaa, ja seisoskelun loppupuolella käteni hytisivät niin, että jouduin pitelemään morsiuskimppua lasin lähellä, ettei käsieni tärinä näkyisi vieraille. Tuuli ei kuitenkaan haitannut, sillä koko päiväksi oli luvattu vesisadetta, joten olin valmis vastaanottamaan kaiken muun, kunhan aurinko paistaisi ja ulkona pystyisi viettämään aikaa!

© Katri Haavisto Photography

Lyhyen alkutervehdyksen jälkeen siirryimme juhlasaliin. Häätiimi auttoi vieraita löytämään istumapaikkojaan pöytäkartasta, ja osa vieraista tuli onnittelemaan meitä ohi kulkiessaan. Emme pitäneet erillistä onnittelujonoa, sillä se tuntui jäykältä ja kiusalliselta pandemia-aikana. Näin jälkikäteen ajateltuna idea oli hyvä, sillä ihmiset tulivat kyllä päivän aikana juttelemaan sopivan hetken tullen, ja yleensä tuolloin ehti luontevasti rupatella vähän muutakin, kuin “onneksi olkoon” ja “ihanaa kun pääsit paikalle”. Jonossa en välttämättä olisi jäänyt juttelemaan jokaisen vieraan kanssa, eivätkä vieraatkaan välttämättä olisi kokeneet sopivaksi odotuttaa jonottajia kuulumisten vaihdolla. Vieraitamme oli 75, ja laskelmieni mukaan ehdimme kyllä vaihtaa sanasen tai pari jokaisen kanssa päivän aikana.

Sananen kattauksesta. Perjantain koristelusessiossa meni eniten aikaa juhlasalin koristeluun, mutta se oli jokaisen tunnin arvoinen, sillä sali oli todella kaunis! Suunnittelun ehdottomasti paras puoli on nähdä vision heräävän henkiin, ja olin todella suurella innolla odottanut juhlasalin näkemistä valmiina. Kun kaikki oli laitettuna, en olisi halunnut lähteä salista koskaan. Eikä onneksi ihan heti tarvinnutkaan!

© Katri Haavisto Photography

Kun vieraat olivat istuutuneet, seremoniamestarit kertoivat menusta ja ohjeita ruokailuun. Turkulainen pitopalvelu Herkkupiste oli toteuttanut toiveisiimme pohjautuvan menun, jossa oli saaristohenkiset alkupalat, runsas salaattipöytä ja aasialaisvaikutteinen pääruoka. Ruoka oli T Ö R K E Ä N hyvää, ja onneksi saimme nauttia ruoasta myös juhlien jälkeen (jopa kyllästymiseen asti). Moni on sanonut, että ei ole pystynyt nauttimaan ruoasta hääpäivänä jännityksen vuoksi, mutta meillä oli kyllä lautaset kukkuroillaan ruokaa, ja taisimme hakea lisääkin!

Kun kaikki olivat hakeneet ruokaa ja päässeet aloittamaan syömistä, seremoniamestarit kertoivat lisää päivän ohjelmasta ja seuraavista aktiviteeteista. Käytimme kaiuttimilla vahvistettuja mikkejä, jotta vieraat pystyivät syömään ja kuuntelemaan samalla. Ruokailun aikana oli morsiamen äidin puhe, sulhasen kummisedän musiikkiesitys “Nancy Spain”. Näitä seurasi tauko, jonka jälkeen vuorossa oli vieraiden esittely. Leikissä vierailta kysyttiin kysymyksiä, joihin vastattiin kyllä taputtamalla. Yksi kysymyksistä oli, että “Kuka on lukenut Mian hääblogia?”. Taputuksen intensiivisyys selvästi viestitti sitä, kuinka tärkeä kysymys oli vieraille, mikä toi leikkiin hauskaa lisämaustetta!

© Katri Haavisto Photography

Esittelyleikin jälkeen oli jaloittelua, jonka aikana nappasimme muutamia potrettikuvia lähiperheen ja häätiimin kanssa. Olipa ihanaa patsastella häätiimin kanssa ♡ Meidän todellinen unelmatiimi!

© Katri Haavisto Photography

Seuraavaksi vuorossa oli kakun leikkaus. Emme olleet etukäteen osanneet päättää, että polkaisemmeko kakun yhteydessä. Moni tuntuu odottavan perinnettä osana hääjuhlaa, mutta ajatus siitä, että jompikumpi “päättäisi suhteessa kaapin paikan” ei oikein kuulostanut hyvältä kummankaan mielestä. Hetkeä ennen kakun leikkausta Hannu kuiskasi minulle, että minä saisin päättää mitä tehdään! En ehtinyt hirveästi miettiä, joten päädyin improvisoimaan, kun kakun leikkaus koitti. Veistä painaessa Hannu kysyi, että eikö me polkaista, johon vastasin, että ei, sillä me päätetään asioista yhdessä. Lisäsin tosin, että poikkeuksena on sisustus, josta minä päätän, ja polkaisin. Käytän tätä korttia tarpeeksi usein kotona ammattiin vedoten, joten se kelpasi hyvin myös tähän yhteyteen. Sisustuksesta päättäminen on myös ollut todella helppoa, sillä Hannulla on hyvin samanlainen maku kuin minulla. Joka tapauksessa, vieraat saivat viihteensä, ja me saimme pitää päämme!

© Katri Haavisto Photography

Sulhasen isä piti puheen, josta mieleeni on painunut vahvasti hänen toteamuksensa “Onhan näitä juhlia kovasti jo vuosi odotettu”. Puheeseen olisi aikataulumme mukaan kuulunut myös sulhasen isän musiikkiesitys, mutta kun esityksen vuoro tuli, paljastui, että kyseessä olikin paljon suuremmalla porukalla suunniteltu yllätys! Hannun sekä hänen isänsä lisäksi ystävistä ja sukulaisista koostuva viiden miehen kuoro esitti minulle Toivo Kuulan sävellyksen Eino Leinon “Hän kulkevi kuin yli kukkien” -runosta. Herkässä ja liikuttavassa laulussa tuntui piilevän myös mieltä ja sydäntä lämmittävä viesti: tervetuloa perheeseen.

Kakkuherkuttelu keskeytettiin jännittävällä ohjelmanumerolla, josta ei kovin moni vieras etukäteen tiennyt! Merirosvot tulivat ryöstämään juhliin tuodun karkkiarkun, ja kertoivat, että vain oikeilla merirosvoilla olisi oikeus aarteeseen. Lasten tehtävänä oli etsiä aarrekartta, merirosvolaulun sanat sekä karkkiarkun avain, jonka jälkeen he pystyivät kohtaamaan vorot ja todistamaan olevansa myös merirosvoja, jolloin heilläkin oli oikeus aarteeseen. Ystävämme vetivät ryöstön niin hyvin, että selvästi siitä nauttivat niin lapset kuin aikuisetkin! Lapset onnistuivat hankkimaan karkkiarkun takaisin, ja kaaso L sekä W koristelivat arkusta karkkibuffetin!

Samalla, kun lapset olivat ratkaisemassa karkkiarkun ryöstöä, juhlasalissa oli ohjelmaa aikuisille. Ystäväni oli valmistellut meille kenkäleikin, joka kertoi samalla meidän tarinamme (tästä kirjoitan oman postauksen, jos joku muukin innostuu ideasta!). Tämä toimi todella hyvin, ja vieraiden reaktioista päätellen jotkin tarinan osat tulivat heillekin yllätyksenä!

© Katri Haavisto Photography

Kaaso L piti myös maailman hellyyttävimmän puheen, joka on onneksi ikuistettu videolle tsemppipuheeksi aina, kun sitä tarvitsemme. En yleensä tirauta kyyneleitä julkisissa tilanteissa, mutta äitini ja kaason puheiden aikana leukani alkoi toden teolla väpättää, ja sain tarrata sulhaseeni kunnolla, että pysyisin koossa. Mietimme etukäteen, että onko puheita liikaa, mutta nyt yksikään puhe ei kaduta ♡

© Katri Haavisto Photography

Tanssimme häävalssin yläkerran juhlasalissa, jossa olivat myös bändin iltabileet. Olimme aluksi miettineet ulkona tanssimista, mutta tuuli oli sen verran kova, että pelkäsin kylmän puhurin vievän ajatukset muualle. Meidän valssina oli Hannun itse tekemä sävellys, toisena yhteisvalssina oli Liikkuvan Linnan Merry-Go-Round of Life. Kolmantena oli vielä argentiinalainen tango, Por Una Cabeza. Valsseja säestivät vihkimisessä soittaneet Helena Haaparanta sekä Lotta Ahlbeck.

© Katri Haavisto Photography

Seremoniamestarit pyysivät vieraita siirtymään ulos kimpun heittoa varten. Halusimme heittää kimpun yhdessä Hannun kanssa. Kimppu symboloi onnea, joten sen nappaamiseen saivat osallistua kaikki halukkaat. Ajatus oli kaunis ja mielestäni helpotti paineita ohjelmaan osallistumisesta, mutta morsiuskimpun perinteet olivat meidänkin vieraissamme vahvasti läsnä, joten luonnollisesti osalle vieraista kimppu edusti ensisijaisesti toivetta häistä. Olimme floristimme, Lehmuksen Alla -yrityksen Ginan kanssa sopineet, että heittokimppu tehdään morsiuskimppuni hukkakukista. Lisäksi heittokimppu koostui monesta pienestä kimpusta, joten heittäessämme kimpun se hajosi moneen osaan! Tämä selvästi yllätti vieraat, sillä ympärillä kuului kunnon kohahdus, kun kimppu osui takanamme olevaan isoon tammeen, ja pikkukimput satoivat maahan. Moni luuli, että kimppu oli hajonnut, mutta pienempiä nippuja nostaessaan kaikki tajusivat, että ne oli sidottu. Moni vieras sanoikin jälkikäteen, että päivä oli ollut yllätyksiä täynnä!

© Katri Haavisto Photography

Kun minikimput olivat löytäneet onnelliset omistajansa, seremoniamestarit kertoivat, että juhlien virallinen osuus oli nyt päättynyt ja baari oli auki! Seuraavalla kerralla kerronkin rennommasta loppuosuudesta, eli iltabileistä!

2 kuukautta naimisissa

Kansikuva © Katri Haavisto Photography

Jestas! Nyt ollaan oltu kaksi kuukautta naimisissa! Tuntuu kuin häät olisivat olleet vasta eilen, ja toisaalta avioliitto on solahtanut osaksi meitä kuin se olisi aina ollut siinä. Ajattelin etukäteen, että tuskinpa häät muuttavat meidän elämäämme kertarytinällä, mutta ehkä kuitenkin pohjalla kuplii jotain uutta – uudenlaista arvostusta puolisoani kohtaan? Syvempää luottamusta ja pysyvyyden tunnetta? Jotain lapsekkaan itsekästä onnea ja paistattelua siitä, että minulla on noin mieletön tyyppi vierelläni? Jotain sellaista. Kyllä jossain vatsanpohjassa värisee, kun Hannu huhuilee vaimoa.

Enpä tullut tätäkään ajatelleeksi, mutta vuoden vaihtuessa pimeneviin, sateisiin iltoihin voi mitä parhaimmalla omallatunnolla käpertyä sohvan kulmaan teekupin kanssa muistelemaan loppukesän taianomaisia häitä! No, Instagrammissa seuranneet varmaan tietävätkin jo, että tämä mielikuva elämästäni arki-iltojen pullantuoksuisena ja kynttilöiden loisteessa loikoilevana kotivaimona ei ole aivan totta, sillä aloitin naimisiinmenon (ja etenkin syksyn) myötä kiireisen opiskelun ja työn yhdistelmäelämän, joka on syönyt kaiken aiemmin häähömpöttelyyn käyttämäni ajan! Tästä syystä pyydänkin kovasti kärsivällisyyttä teiltä, innokkaat lukijat, kaikki kyllä tulee aikanaan, sillä kerrottavaa ja kirjoitettavaa on P A L J O N, mutta postaustahtini tuskin tulee nousemaan nykyisestä huimiin lukemiin.

Häiden jälkeinen arki on ollut valehtelematta aikamoista pyörremyrskyä. Opiskelujen aloittaminen heilautti kaiken turbovaiheeseen, mikä on tuntunut päätä huimaavalta ja välillä vähän pelottavalta rauhallisten koronavuosien jälkeen. Hannulla on ollut yhtä lailla kiirettä, mutta rakas aviomieheni on tietysti joutunut olemaan opiskelevan vaimonsa tukena kiireisimpien viikkojen aikana. Opiskelut käynnistyivät viikko tai kaksi lyhyen minimoonin jälkeen, joten aika paljon hääasioita on vielä pahasti levällään. Mekko ja laahus roikkuvat edelleen makuuhuoneen vaatekaapin kahvassa, koristeiden hinnoittelu ja listaus on kesken, kiitoskortit ovat tilaamatta ja 2,66 GB videomateriaalia odottaa syynäystä ja editointia pidempään häävideoon. Huh hah hei.

© Katri Haavisto Photography

Mutta jotta en vaipuisi tehtävälistan edessä pohjattomaan ahdinkoon, haluan jakaa teille myös asioita, joita olemme tehneet häihin liittyen juhlien jälkeen! Viime viikonloppuna juhlistimme heitä, joiden ansiosta me pystyimme Hannun kanssa huoletta nauttia hääpäivästämme: tiimiä ♡ Järjestimme häiden epäviralliset after partyt häätiimillemme kiittääksemme heitä kovasta vuoden uurastuksesta.. Oli ihanaa palata hääkuplaan vielä yhden viikonlopun ajaksi häiden jälkeen. Katsoimme kaikki 800 hääkuvaa läpi ja selailimme videoita, joita hääpäivältä oli tallentunut. Vähän haikein mielin halailin tiimiläisemme sunnuntaina, kun tajusin, että emme varmaan kohtaisi tällä kokoonpanolla enää viikonloppuhengailun merkeissä. Vaikka tiimiläisistä osa oli toisilleen uusia tuttavuuksia, tuntui, että porukalla oli luontevaa olla, ja juhlien suunnittelu yhdessä oli kaikista innostavaa ja hauskaa.

Pyysimme muutamia ystäviämme kuvaamaan tiettyjä osioita hääpäivän aikana, ja osa innostui tehtävästä niin, että meillä on nyt reilusti yli 300 videonpätkää kansioissa odottamassa jatkotoimenpiteitä. Ajatuksenamme on koostaa pitkä video, jossa olisi mukana pätkiä puheista ja esityksistä, mutta aloitimme kevyemmällä lyhytvideolla, joka kestää noin kolme minuuttia. Hannu sävelsi lyhytvideoon musiikin, ja leikkasimme koosteen yhdessä. Editointi oli kyllä oma parisuhdetestinsä, sillä minä olen visuaalisesti yhtä tarkka kuin Hannu on musiikillisesti. Alku lähti kompuroiden liikkeelle, mutta pian löysimme hyvän yhteisen sävelen, ja lopulta videon tekeminen yhdessä oli itse asiassa yllättävän hauskaa! Nyt valmista tuotosta on jaksanut katsoa kerta toisensa jälkeen ♡ Ehkäpä tekin pääsette ihastelemaan yhteisöllisesti koostettua videota täällä blogin puolella myöhemmin!

Tällaisia kuulumisia tuoreelta avioparilta. Voikaa hyvin, polttakaa paljon kynttilöitä ja paetkaa hääkuplaan, kun ulkona sataa ♡

Hääpäivän aamu

Häistä on vierähtänyt lähes kuukausi, ja eilen sähköpostiimme kilahti hartaasti odotettu viesti – valokuvamme ovat valmiit! Ai että! Viikonlopun päätavoitteena on sulkeutua hääkuplaan valokuvien, juustojen ja punaviinin avustuksella ♡ Arki on vienyt mieleni jo tehokkaasti muihin, tuleviin projekteihin, mutta hääpäivän kertomukset, tarinat ja ajatukset ovat kyteneet takaraivossa. Syksyn missiona onkin vuodattaa ajatuksenvirtani postauksiin, jotta pääsette näkemään jotain muutakin kuin epämääräisiä pilvenhattaroita ja kaihoisaa huokailua.

Aloitan hääpäivän kertomuksen aamusta, sillä niin kuin kaikki hyvät tarinat alkavat, tämäkin alkaa dramaattisesti. Oli synkkä ja myrskyinen yö…

Tuo kyseinen yö sujui rauhattomissa merkeissä: unta oli vaikeaa saada, sillä olin niin älyttömän innoissani seuraavasta päivästä, etten olisi malttanut millään nukkua ja odottaa uutta päivää. Lisäksi aamuyöstä alkoi sataa ja ukkostaa, ja heräsin puoli kuudelta siihen, että taivas jyrisi ylläni. Katselin aikani salamoiden välkehdintää, kunnes luovutin ja siirryin olohuoneen puolelle sohvalle nukkumaan. Olohuoneessa oli hämärää ja ikkunoita vähemmän, jolloin salamat eivät enää pitäneet minua valveilla, vaan sain unen päästä kiinni tunniksi, kunnes nousin puoli seitsemältä ylös nauttimaan rauhallisen aamun hiljaisuudesta.

Se oli hyvä päätös. Kävin suihkussa ja kuuntelin sateen ropinaa ikkunaa vasten kylpyhuoneessa. Ensin luukutin Erinin Kohta Hänen -laulua, sitten siirryin syvempiin vesiin Vesalan Tulkoon Mitä Vaan -kappaleella. Aamussa oli seesteisyyttä ja syvällisyyttä, mikä rauhoitti poukkoilevaa mieltäni. Seitsemältä sade ja ukkonen laantuivat.

Puoli kahdeksan aikaan Studio Beauty Blancin meikkaaja-kampaajat saapuivat, ja touhuaminen alkoi. Molemmat äidit ja pikkusiskoni saapuivat majoitukseemme valmistautumaan. Taustalla hymisevä musiikki ja puheensorina täyttivät aamun. Kaasot säntäilivät sinne tänne samalla, kun äidit intoilivat päivästä ja kyselivät käytännön järjestelyistä samoja kysymyksiä kerta toisensa jälkeen. Pikkusiskoni valmisteli meille aamiaista, keitti kahvia ja teetä ja kuvasi videonpätkiä aamun tunnelmasta. Tuntui hullunkuriselta istua paikoillaan laitettavana samalla, kun kaikki muut soittelivat ja varmistivat aikatauluja, meikkasivat ja laittautuivat sekä hoitivat juoksevia asioita. Beauty Blancin Petra teki minulle sekä kampauksen että meikin, kun taas Oona taikoi pikakampaukset kaasoille sekä äideille. He lähtivät vähän ennen kymmentä, ja me istahdimme aamupalalle. Kaasot joutuivat syömään nopeasti (mutta onneksi he söivät kuitenkin), jotta ehtivät viimeistelemään meikkinsä ennen lähtöä.

Aamupalalla pikkusiskoni piti minulle lyhyen, mutta liikuttavan puheen, jonka päätteeksi luin vielä Hannun minulle kirjoittaman kirjeen. Kirje oli lyhyt ja täynnä asiaa, kuten Hannulla on tapana. Teksti loppui näin: “Rakastan sua. Ja tykkään susta.” Se hymyilytti ja nauratti niin, että suuni meinasi ratketa.

Vaikka tiesin, että aamupalan ja first lookiin lähdön välissä olisi tunti, tuntui että aika suorastaan kiisi lähdön hetkeen. Kaasot huhuilivat: “Mia! Nyt on aika pukea mekko päälle.” Meni pieni ikuisuus, kun pakkailin laukkuani ja annoin sen jonkun vietäväksi autoon. “Nyt!” Mekon pukeminen oli helppoa, mutta kun laitoimme laahusta, huomasimme että hentoinen silkki oli päässyt rypistymään kassissa! Pieni paniikki nosti päätään: laahus pitäisi silittää! Oliko kellään silitysrautaa? Kaaso W haki vettä ja alkoi suoristaa laahusta käsin, kunnes kaaso L löysi yläkerrasta silityslaudan ja -raudan, jonka äidit olivat unohtaneet ottaa lähtiessä mukaansa. Halleluja! Kaaso W silitti laahuksen pika pikaa, ja sitten pingoimme autolle – olimme hieman myöhässä, mutta eikös morsiamelle sellainen sallita?

Matkalla kaaso A soitti bestmanille sekä valokuvaajalle kertoakseen, että olimme matkalla. Jännitys alkoi kuplia vatsanpohjassa, kun auto huristeli kohti tulevaa sulhoani, joka jo odotteli minua Turun Linnan sisäpihalla.

© Katri Haavisto Photography

Sulhasen aamu

Sulhasen hääpäivä lähti käyntiin rauhalliseen tahtiin kahdeksan jälkeen, mikä oli hyvä, sillä edellinen ilta oli luonnollisesti venynyt yli puolilleöin ystävien kanssa iltaa istuessa ja morsiamelle kirjettä raapustaessa. Vaikka yöunet jäivät katkonaisiksi ukkosen ja varmasti myös kutkuttavan jännityksen takia, oli aamulla silti rauhallinen ja levollinen olo. Järjestelyt oli saatu valmiiksi ja luovutettu vastuu hyviin käsiin häätiimille, tänään saisi vain keskittyä nauttimaan päivästä. Rentouttavan suihkun jälkeen laskeuduttiin sulhaspoika J:n kanssa hotellin aamupalalle ja pian myös bestman P perheineen liittyi seuraan. Oli helppoa ottaa rennosti kun lapsetkin olivat niin innoissaan tulevasta juhlapäivästä. Aamiaisella vierähtikin tunti, jonka jälkeen käväistiin vielä J:n kanssa ostamassa ulkolyhtyjä varten muutama ledituikku, joiden puuttuminen oli huomattu edellisenä iltana koristeluja tehtäessä. Viimeisetkin järjestelyt – check.

Sitten olikin jo aika palata hotellihuoneeseen pukeutumaan ja laittautumaan yhdessä P:n kanssa. J kiirehti jo juhlapaikalle tarkistamaan, että kaikki on kunnossa juhlia varten. Erityisesti huoletti merenrantaan edellisenä iltana pystyttämämme katos, joka oli onneksi pysynyt hyvin kasassa. Jäin P:n kanssa pukemaan juhlatamineita ja lukemaan Mian kirjoittamaa ihanaa kirjettä. Itkuhan siinä jo tuli. Kiirekin meinasi tulla, ja aikataulustressi alkoi kummitella takaraivossa, kun lähdettiin hotellilta juhlapaikalle P:n ja kummitytön kanssa vain 10 minuuttia ennen sovittua first look -kuvauksen ajankohtaa. Matka sujui kuitenkin vauhdilla, ja pysäköimme auton linnan viereen samaan aikaan valokuvaajan kanssa. Siitä käveltiin yhdessä linnan sisäpihalle odottelemaan morsianta. Enää ei tarvinnut stressata, sulhanen oli valmiina morsianta varten!

© Katri Haavisto Photography

Ikuisesti hänen

Kansikuva © Katri Haavisto Photography

Menimme Hannun kanssa naimisiin 14.8.2021.

Viime viikonlopun juhlat ottivat meidät syleilyynsä merellisesti kuin kyltymätön tunnehyökyaalto, ja nyt tukka pystyssä ja sydämet pakahtuneina olemme sulatelleet viikonlopun tapahtumia. Päivämme oli ikimuistoinen ja pirskahtelevan onnellinen – meidän näköinen, kuuloinen ja makuinen juhla. Vihkiminen oli kokemuksena huumaava! Miten ihanaa ja onnekasta olikaan, että saimme sitoutua toisillemme läheistemme ja ystäviemme läsnäollessa. Elän päiväämme uudelleen kuin elokuvaa pikakelauksella ja palaan sen yksityiskohtiin, kauniisiin hetkiin ja koskettaviin sanoihin – herkkiin puheisiin, henkeä salpaaviin esityksiin, riemukkaisiin yllätyksiin, hymyihin, naurun remakoihin, katseisiin, häneen.

© Katri Haavisto Photography

Mielessä on ollut voimakas kiitollisuus siitä, että ympärillämme on ihmisiä, jotka välittävät meistä niin kovasti ja ovat halunneet olla apunamme häiden järjestämisessä. Hiljaiseksi veti myös se, miten ihanasti kaikki olivat mukana luomassa häihin ehdottoman iloista, rentoa tunnelmaa. Hannun isä totesi puheessaan, että juhliamme on odotettu jo kauan, ja tämä kyllä näkyi vieraiden juhlainnossa! Rautainen häätiimimme apureineen vetivät juhlapäivän organisoinnin maaliin – kaikki sujui kuin rasvattu eikä päivän aikana tullut näkyviä mutkia matkaan ♡

© Katri Haavisto Photography

Moni on kysynyt naimisiinmenon jälkeen, että tuntuuko nyt erilaiselta, kun olemme aviopari. No, en voi kieltää, etteikö vatsanpohjaa vähän kutkuttaisi joka kerta, kun Hannu kutsuu minua vaimoksi. Ehkä henkisesti jokin on muuttunut: pitkään mukanamme kulkenut varmuus on saanut konkreettisen muodon ja seremoniallisen lupauksen, joka hymyilyttää, ihastuttaa, koskettaa.

Haluan ehdottomasti jakaa hääviikon ja hääpäivän tapahtumia vielä tarkemmin, mutta nyt nautin vielä häiden jälkeisestä hiprakasta ja tuoreen aviomieheni seurasta ♡

Hääterveisin,

Mistä häästressi syntyy?

Kansikuva © Tim Goedhart on Unsplash

Sinusta tuntuu, että häät ovat kuin pohjaton sankko, johon kaadat lisää aikaa ja rahaa, eikä pohja koskaan tule vastaan. Puhelimesi piippaa päivän aikana niin monta kertaa, että alat nähdä öisin untakin siitä, että vastailet palveluntarjoajien ja häätiimin kysymyksiin. Iltaisin viimeistelet joitakin helvetin halpoja, mutta täysin turhia ja tarpeettomia koristehärpäkkeitä, joita kukaan ei todennäköisesti ehdi edes huomata hääpäivän vilskeessä. Mielessäsi on kolmekymmentä tuhatta asiaa, joista puolia et enää edes muista, ja ajattelet, että mitäköhän muuta olet vielä unohtanut hankkia tai hoitaa.

Kuulostaako tutulta?

Struggle is real. Hääjuhla on monimutkainen tapahtumakokonaisuus, jossa on sata liikkuvaa asiaa sekä rutkasti kommunikoitavaa ja organisoitavaa. Monelle häät ovat ensimmäinen suuremman skaalan juhla – ensiaskel tapahtumatuottajan tiellä.

Tämän lisäksi naimisiinmeno on myös äärimmäisen henkilökohtainen, tunteellinen, jännittävä elämänmuutos, johon liittyy paineita ja odotuksia (omia ja muiden). Suunnittelu voi alkaa vuosi, kaksi tai kolme ennen juhlapäivää, jolloin väkisinkin omat odotukset ovat korkealla – kun kerran olen suunnitellut tätä päivää näin pitkään sen on oltava vähintäänkin täydellinen!

Täydellisyys on kirosana, joka pitäisi kieltää hääkieliopista. Jos haluat varmistaa, että asiat menevät haluamallasi tavalla, voit ennakoida, suunnitella ja kommunikoida ajatuksesi mahdollisimman selkeästi. Voit tehdä parhaasi. Mutta tämän jälkeen täydellisyys ei ole sinun käsissäsi – eikä oikeastaan kenenkään muunkaan. Valmistelujen jälkeen häät ovat purjevene, jonka te puhallatte vesille, ja seilaatte sen kyydissä sinne, minne tuuli vie. Heh, sainpas tähänkin iskettyä merellisen kielikuvan.

Jos jotain tämä vuosi on minulle opettanut, niin sen, että elämä ei ole täydellistä. Siksi häätkään eivät voi olla – ja hei, ei niiden edes tarvitse! Mitä täydellisyys lopulta edes tarkoittaa?

En ole todellakaan mikään häästressin asiantuntija tai psykologi, mutta tunnistan ainakin itsestäni selkeästi ne hetket, kun häästressi alkaa kutkutella takaraivossa. Uskon, että häästressin syntyyn (kuten stressin syntyyn muutenkin) vaikuttaa eniten epävarmuus. Et ole varma, mitä kaikkea sinun pitikään tehdä – tai tiedät, mutta et ole varma, missä välissä ja miten ehdit tai jaksat tehdä kaiken tarvittavan. Et ole varma mistä tilaatte kukat tai mistä löydätte uuden bändin yllättävän peruuntumisen tilalle. Et ole varma, ehditkö ajoissa. Et ole varma, oletko unohtanut jotain. Et ole varma, ja se kalvaa.

person in white shirt with brown wooden frame
© cottonbro on Pexels.com

Kun stressi iskee

Tee lista tehtävistä

Kiireisimmät ja tärkeimmät ensin, sitten vähemmän tärkeät. Kun olet listannut kaiken tarvittavan ylös, anna jokaiselle tehtävälle viikko tai päivä, jolloin viimeistään teet ne. Kun näet, kuinka monta tehtävää menee jokaiselle viikolle, voit arvioida, ehditkö tehdä kaikki. Mistä olisit valmis luopumaan? Mikä on oikeasti tärkeintä? Voitko pyytää apua? Pyydä apua. Anna tehtäviä muille, älä vain itsellesi. Tehkää lista yhdessä puolisosi kanssa ja jakakaa tehtävät teidän ja häätiimin tai muiden apulaisten kesken, jolloin sovitte tehtävistä yhdessä sen sijaan, että haalisit kokonaisvastuun itsellesi.

Minulla ja excelillä on viha-rakkaussuhde, mutta aikataulu- ja organisointiasioissa yhteistyömme on pelkkää rakkautta. Samoin Hannu on tottunut käyttämään exceliä, joten luonnollisesti häitä varten piti luoda Google Sheettiin Häiden tehtävät -dokumentti.

Olemme listanneet tehtävän, vastuuhenkilön, deadlinen, vaiheen (not started / in progress / done) sekä tarvittavat lisätiedot. Minulla on ollut tapana merkitä tehtävä keltaisella silloin, kun se on mielestäni ajankohtainen, jotta erotan jokaisen osion kulloinkin tärkeimmät tehtävät. Kun lista alkaa mennä täyteen, poistan tehtäviä, jotka on jo tehty. Tehtäviä ei kuitenkaan kannata poistaa heti, sillä ne auttavat muistamaan mitä muuta tehtävään liittyvää tarvitsee ehkä hoitaa ja pitävät sinut tyytyväisenä, kun näet kaiken keskeneräisen ja hoitamattoman keskellä loppuun vietyjä hommia.

Kun viikottainen aikataulutus ei enää riitä, siirryn päiväaikatauluun, jolloin listaan aina viikon kaikki tehtävät ja merkkaan käsin viikkokalenteriini, että mitä teemme mitäkin päivänä. Ne hommat, joita ei ehdi tehdä sovittuna päivänä, siirtyvät toisen päivän listalle. Tehdyt tehtävät voi viivata yli, jos haluaa nähdä selkeämmin, että mitä on tehty ja mitä on vielä tekemättä.

Kun tällaista päiväaikataulua tekee pari viikkoa, oppii hyvin arvioimaan omaa kykyä ja jaksamista, jolloin hommaa ei tule liikaa eikä liian vähän. Jos jo maanantaina tiedän viikkoaikataulu tehdessä, että työtä on aivan liikaa, vaihtoehtoja on kaksi: pyydän apua ja delegoin tai karsin.

Hengitä, hengitä, hengitä

Pakota itsesi ulos hääkuplasta tai pyydä joku pakottamaan sinut ulos sieltä. Miten mieli kirkastuukaan, kun saat harhautettua ajatuksesi muulle tunniksi tai kahdeksi! Mieti, että mikä aktiviteetti on sellainen, joka vie sinut mennessään. Minulle varma nakki on ratsastus ja hevoset. Hevosten kanssa kaikki muu sumenee taustameluksi, ja keskityn hetkeen. Siksi olen pitänyt kiinni ratsastamisesta ja talleilusta hääsuunnittelun kiireisinäkin viikkoina. Tai paremmin sanottuna talleilua on kiittäminen, että stressitasoni ovat pysyneet hallinnassa häiden lähestyessä ja tehtävälistojen kasvaessa. Toinen, mikä toimii aina, on retki jonnekin uuteen paikkaan. Toisaalta kesähelteillä uimisen jälkeen on aina parempi ja virkistyneempi olo. Jos olet istunut koko illan koneen ääressä, pistä läppäri kiinni ja mene kävelylle puolisosi kanssa. Stressaantuneena sinusta ei ole hyötyä kenellekään – etenkään sinulle itsellesi.

Hääbloggaajien polttariviikonlopussa osallistuimme Yogannin eli Anni Leskelisen vetämään rakkausjoogaan, jossa muistutettiin hengityksen tärkeydestä. Anni kertoi, että hengitys on viesti keholle, että kaikki on hyvin eikä meillä ole mitään hätää. Stressaantuneena hengitys kulkee helposti katkonaisena ja pinnallisena, jolloin keho hätääntyy ja valmistautuu taistelemaan tai pakenemaan. Kun pysähtyy hetkeksi tarkkailemaan omaa hengitystään ja vetämään henkeä syvään vatsanpohjia pitkin, auttaa kehoa ja samalla mieltä rauhoittumaan! Tässä ihana vinkki vaikkapa hääviikolle ja -viikonlopulle, jos huomaat stressitason kohoavan itsessäsi tai hääseurueessasi ♡

Voitko vaikuttaa asiaan?

Usein omaa mieltäni stressaa epävarmuus asioista, joita en voi hallita ja joihin en voi vaikuttaa. Korona tästä nyt suurimpana ja räikeimpänä esimerkkinä… Itseäni auttaa, kun murehtiessamme koronan vaikutuksia häihimme kysymme itseltämme, että voimmeko tehdä asialle jotain – voimmeko minimoida riskit jollakin tavoin? Kun olemme tehneet suunnitelman siitä, miten toimimme, stressi helpottaa.

Älä murehdi asioita, joihin et voi vaikuttaa. Siitä ei yksinkertaisesti ole mitään hyötyä. Keskity niihin asioihin, joille voit tehdä jotain, sillä niillä on oikeasti merkitystä ♡

Lisää häästressistä

Tsemiä hääsuunnitteluihin!

Vihkisormussaaga – merelliset sormukset

Kokeilin häämekon metsästyksen aikana yli viittäkymmentä eri mekkoa, ja kun Se Oikea lopulta löytyi, ajattelin että HUH, tämä oli selvästi se minun isoin ja vaikein häähankintani. Kuinka väärässä olinkaan – voi sinua menneisyyden Mia. Mekko on monilla päällä vain Yhden Päivän. Vihkisormuksen olisi tarkoitus kulkea mukana koko loppuelämän! Ainakin ajatuksen tasolla.

Kun menimme 2019 kihloihin, en juurikaan halunnut suunnitella vielä, että millaisen vihkisormuksen haluan. En ollut tutustunut Suomen sormuskantaan tai tiennyt minkälaisia vaihtoehtoja on tarjolla – lisäksi haaveilin siitä, että ehkä suunnittelisinkin sormuksen itse? Kihlautumisen jälkeen marssimme sympaattiseen, turkulaiseen Koru Linneaan, ja vietimme siellä varmaan tunnin jos toisenkin ihmetellen kaikkia erilaisia sormuksia. Myyjä yritti ystävällisesti kannustaa minua ottamaan rivitimanttisormuksen, että saisin vapaammat kädet vihkisormukseni valintaan ja pohdintaan, mutta ihastuin Kohinoorin siroon Corona-sormukseen (I know, Mia 2019 taisikin olla ennustaja), jossa oli rypytystä pinnassa. Sormuksen keltakullan sävy oli aavistuksen haaleampi kuin monissa muissa sormuksissa, ja rypytys vaalensi sävyä entisestään sekä teki pinnasta mattamaisen. Sormus on sellaisenaan todella kaunis ja sopivan eleetön henkilölle, joka piirtää paljon ja on vasenkätinen. Hannu valitsi Kalevalan Lapin kihlan.

Vihkisormuksesta inspiroituminen alkoi Pinterestin ja Etsyn voimin. Luonnollisesti merelliset sävyt vetivät minua puoleensa. Kiinnostuin erityisesti laboratoriossa valmistetuista alexandriitti-kivistä, joiden sävyt vaihtelivat petroolista siniseen ja purppuraan valon väristä riippuen.

Seuraavaksi jalkauduin koruliikkeisiin. Pelkäsin, että värillisiä sormuksia olisi vaikea löytää, mutta onneksi Suomessakin ollaan innostuttu värillisistä kivistä! Valikoimissa oli turkooseja timantteja, sinisiä safiireja ja syvänsinisiä topaaseja. Malmin Korupajan sormus turkoosilla timantilla oli rakkautta ensisilmäyksellä, mutta budjettimme ei yltänyt siihen. Turkoosit timantit käsitellään sävyynsä, jolloin ne ovat vielä tavallista timanttia arvokkaampia.

Haaveissa alkoi sovitusten myötä siintää näyttävämpi sormus, mutta siro kihlani ei kaivannut kaveria, vaan oli elegantti sellaisenaan. Monet keltakultaiset sormukset näyttivät Todella keltaisilta shampanjankultaisen sormukseni vierellä. Pidin yhtenä vaihtoehtona sitä, että kihlan voisi laittaa oikeaan nimettömään ja käyttää vasemmassa vain vihkisormusta.

Design Lancetan halosormus sekä pitsikuvioitu sormus turkooseilla timanteilla oli yksi kestosuosikeistani, halosormus oli erittäin siro ja kaunis. Halo oli pyöreä ja istutus matala sekä lähellä sormea, jolloin sormus ei aiheuttaisi harmia arjessa tarttumalla mihinkään. Halosormuksen viereen sujahti kauniisti pitsisormus, jossa oli turkooseja timantteja. Haasteena tässä oli tietenkin se, että en löytänyt yhtä vaan kaksi sormusta, mitä emme olleet budjetoineet!

Mietimme myös kihlan tuunaamista näyttävämmäksi, jolloin olimme yhteydessä raumalaiseen CaiSanniin. Kävimme Kaisan kanssa läpi toiveitamme, ja hän teki kauniit luonnokset siitä, miten saisimme kihlasormukseen lisää näyttävyyttä – ja sitä kuuluisaa sinisyyttä. Pääkiveksi hän ehdotti vastuullisesti louhittu ja hiottua safiiria. Ihastuimme ehdotukseen, mutta se ylitti arvioimamme budjetin, emmekä olisi halunneet luopua suunnitelmasta – se oli todella kaunis!

Häiden lähestyessä paine budjetin noudattamisesta kasvoi ja alkoi tuntua siltä, että ei yksinkertaisesti pääse lopputulokseen, joka vastaisi kaikkiin toiveisiimme: budjetti, kotimaisuus, merellisyys, kestävyys, näyttävyys… Tuskan hetket alkoivat jo lähestyä, sillä aika oli loppumassa! Saimme kuitenkin lopulta tehtyä päätöksen – jota en aio vielä paljastaa! Voin kuitenkin kertoa sen, että minulla on nyt vihkisormus, joka on maailman ihanin ♡

Tule hyvät häät, älä tule pahat häät

people toasting wine glasses

Kansikuva © cottonbro on Pexels

Monelle on tärkeää, että häät ovat hyvät. Että hääpari ja vieraat viihtyvät, juhlissa on mukava olla, kaikki ovat hyvällä tuulella ja onnellisia. Syvällä omassa hääkuplassa olevana bloggaajana mielikuvani häistä on pumpulinen ja hattaranmakuinen pilvilinna, jossa kaikki hyppelevät onnellisesti kukkia heitellen, naurua hersyen ja leveästi hymyillen.

Tämähän ei todennäköisesti vastaa todellisuutta.

Häihin voi tulla kirjava joukko ihmisiä, jotka kaikki eivät välttämättä juuri sinä päivänä esiinny omaksi tai muiden eduksi. Juhlaväen sekaan mahtuu äänekkäitä, siltansa polttaneita, kuumakalleja, viinaan meneviä, riidanhaastajia – you name it. Uskon, että yllättävänkin monessa juhlassa on vähintään yksi tai kaksi vierasta, joiden käyttäytymistä vähän jännitetään etukäteen.

© The Wedding Coach on Netflix

Netflixin koukuttavassa hääsarjassa The Wedding Coach nousee toistuvasti esiin hääparin huoli siitä, että miten tietyt häävieraat käyttäytyvät. Mitä jos shottikeisari alkaa iskeä morsiusneitoja? Mitä jos isä järjestää kohtauksen, kun ei pääsekään tanssimaan tyttärensä kanssa? Mitä jos molemmat kaasot haluavat puhua, mutta tilaa on vain yhdelle?

Voivatko häät mennä pieleen? Miten turhalta draamalta voisi välttyä?

Jos jokin tietty asia hermostuttaa, tee tarvittavat toimenpiteet ongelman ennakointiin ja minimointiin. Monet asiat on helppo ratkaista. Jos jännität sadetta, osta sateenvarjo. Jos pelkäät, että lapset eivät malta istua paikoillaan ruokailun aikana, järjestä heille tekemistä.

Haastavien aikuisvieraiden käyttäytymisen ennakointi voikin olla sitten monimutkaisempaa. Suora vastaus olisi olla kutsumatta draama-alttiita vieraita, mutta en oikein usko siihen, että se on ainoa, oikea ratkaisu. Äänekäs vieras voi olla sulhasen rakkain lapsuudenystävä vuosien takaa tai se naukkaileva täti voi olla äärimmäisen läheinen ja tärkeä tukipilari morsiamen elämässä. Tuntuisi epäreilulta, että hääpari eväisi joltakulta tärkeältä ihmiseltä pääsyn juhliin sen takia, että hän saattaa käyttäytyä ikävästi.

Mielestäni hääparin odotukset nousevat tässäkin keskiöön. Joissakin juhlissa tädin naukkailu ei välttämättä häiritse laisinkaan, ja toisissa se aiheuttaa kiusallisia tilanteita. Merkitystä on sillä, että millaiset juhlat ja tunnelman te haluatte.

Kun omista odotuksistaan kertoo etukäteen, häävieras osaa ottaa ne paremmin huomioon – tai ainakin siihen annetaan mahdollisuus. Kissan nostaminen pöydälle ei ole aina sujuvaa meille puukkojunkkarisuomalaisille, mutta rehellisyys on mielestäni avain onneen. Samalla, kun hääpari opettelee sanomaan ei vieraiden poskettomille toiveille ja pyynnöille, tarvitsee löytää se sisäinen rohkeus kommunikoida ne omat toiveet vastavuoroisesti vieraille.

Odotukset voi jakaa kohdistamatta niitä suoraan henkilöön. “Toivottavasti et sitten vedä päätäsi aivan täyteen!” tai “Ne ällöttävät flirttailusi voit jättää ovelle!” ovat kieltämättä napakoita aloituksia, mutta voivat loukata ja jättää vieraan puolustuskannalle sen sijaan, että hän kuulisi ja kuuntelisi toiveen. Miettikää mitä odotuksia teillä on, ja kommunikoikaa nuo odotukset niille yhdelle tai useammalle vieraalle, joista olette huolissanne.

Esimerkiksi:

Odotamme vierailta, että alkoholia nautitaan kohtuudella. Juhlien jälkeen voi siirtyä kaupunkiin jatkoille villimpiin bailuihin.

Odotamme vierailta, että mahdolliset eripurat sysätään sivuun, ja keskitytään meihin ja meidän päivään.

Odotamme vierailta, että kaikki antavat tilaa toisilleen nauttia juhlasta hyvässä hengessä.

Haluaisin uskoa siihen, että kutsutuille hääparin onnellisuus on tärkeää ja arvokasta – eivät kai he muuten olisi osallistumassa häihin?

Jos joku vieraista jää kaikesta huolimatta jännittämään, niin yleinen menetelmä taitaa olla hääpartio, eli yksi tai useampi häätiimiläinen tai luottoystäviä, joita pyydetään etukäteen hieman katsomaan vieraan perään ja silottamaan kiusalliset tilanteet. On hyvä muistaa, että harvoin kukaan vieras saa mitenkään koko juhlaa pilattua omalla käytöksellään – ja toisaalta aikuisen ihmisen käytökseen ei voi vaikuttaa loputtomiin eikä ehkä kannatakaan ottaa siitä täyttä vastuuta.

The Wedding Coach -sarjassa sai hienosti seurata miten vaikeiden keskustelujen myötä hankalat häävieraat päätyivät aina samaan lopputulokseen: Kaikista tärkeintä on se, että hääpari on onnellinen. Ja niinhän se onkin, sillä vaikka hääpari saa vain yhden päivän, niin hääpari saa juuri sen yhden päivän.

Aiheesta muualla

Mennään Naimisiin: Riitelevä suku, humalaiset vieraat ja muut hääpäivän haasteet
Aamulehti: Voiko häädraamalta välttyä? – Aina löytyy ihmisiä, jotka eivät osaa käyttäytyä

Toivottavasti teidän päivänne on juuri niin hyvä kuin olette toivoneet ♡