Korkkarit kattoon

Kun kimput ja muut muodollisuudet oli taputeltu, oli aika grande finalen eli iltabileiden! Aikaisemmat hääpäivä-postaukset pääset kurkkaamaan täältä.

Rennompi iltaosuus alkoi sillä, että Bar Arthur aukesi. Bar Arthur on juhlapaikkamme, Villa Bella Vistan tunnelmallinen baarihuone, josta löytyy massiivipuinen baaritiski – old-fashioned and fancy! Huoneessa oli tarjoilujen lisäksi esillä valokuvakehyksiä sekä albumeja eri matkoilta vieraiden selailtavaksi – albumien tarkoituksena oli avata kiinnostustani Aasiaan, sillä baarissa oli Cocktail Hour, jolloin muutama ystävämme toimi baarimikkoina ja tarjoili vieraille aasialaisia erikoisdrinkkejä.

Baarissa ei kuitenkaan ehtinyt kuhnailla liiaksi, sillä yläkerran juhlasalissa raikasi. Koskettavien esitysten jälkeen bändi korkkasi tanssilattian, ja tanssia riittikin lopputunneille asti. Pandemian vaikutuksen kyllä huomasi siinä, miten täpinöissään sekä juhlaväki että bändi olivat! Se oli niin meille kuin varmasti monille muillekin ensimmäinen kerta miesmuistiin, kun sai laittaa jalalla koreasti live-musiikin tahdissa. Harvassa olivat ne, jotka halusivat jättää tilaisuuden käyttämättä!

Yöpalaksi oli tarjolla pizzaa sekä karjalanpiirakoita (ilman voita, koska morsian unohti munavoin kodin pakastimeen!). Kuulemani mukaan pizza kelpasi, sillä monet olivat hakeneet syötävää useammankin kerran. Me emme Hannun kanssa ehtineet edes nähdä pizzatarjoiluja, mutta keittiön työntekijät pakkasivat meille onneksi iltapalaa mukaan hotellille. Hannu uhkasi kovasti, että lähtisimme aivan viimeistään yhdeltätoista hotellille nukkumaan, mutta niin vain lähtömme venyi, kunnes häätiimi patisti meidät pois siivouksen jaloista.

Hyvin nukutun yön jälkeen kömmimme Turun Seurahuoneen aamiaiselle moikkaamaan samassa hotellissa yöpyneitä ystäviämme – sekä tietenkin nauttimaan tarjoiluista. Pakko sanoa, että Seurahuoneen aamupala oli täysosuma! Teekin tarjoiltiin pöytään pannussa haudutettuna ♡ Aamupalan jälkeen olisi ollut ihanaa vain hengailla ja jutella hääpäivän tapahtumista, mutta valitettavasti meillä oli edessä vielä juhlapaikan purku. Onneksi auttajia oli sunnuntainakin todella paljon, joten taisimme saada hommat purkkiin kahden tunnin (ja yhden morsiamen rikkoman lasivaasin) jälkeen. Pidimme auttajillemme hääruokien rääppiäiset, ja yritin udella ystäviltä niitä päivän tapahtumia, joita en ollut itse nähnyt. Iltapäivään mennessä koko talomme oli tyhjentynyt vieraista, ja pääsimme tutkimaan häälahjoja!

Häiden jälkeen elin vielä erittäin vahvassa hääkuplassa – seuraava viikko meni minimoonilla, joten arki ei kolkutellut nurkan takana vielä moneen päivään. Ensimmäiset kuukaudet vain muistelimme ja intoilimme viikonlopun tapahtumia, ja vasta myöhemmin huomasin ajattelevani, että niin, nyt se kauan odotettu päivä oli ja meni! Syksyn arki on kuitenkin huiskaissut meidät mukaansa sellaisella vimmalla, ettei harmitusta ole ehtinyt juurikaan potemaan – pikemminkin olen kiitollinen siitä, että saimme pidettyä häät ennen syksyn hulinaa!

Skumppaa pitsihuvilassa

Hääpäivän muistelmat ovat taas täällä! Aikaisemmissa postauksissa olen kertonut hääpäivän aamusta sekä vihkimisestä, tällä kertaa keskityn kertoilemaan päivän virallisemmasta juhlaosiosta.

Koska meillä oli first look -kuvat ennen vihkimistä, meillä ei ollut mitään sovittua kirkosta lähdön jälkeen. Ajoimme Ruissalon Kansanpuiston rantaan, missä soitimme videopuhelun ystävällemme, joka oli joutunut perheineen jättäytymään häistä yllättäen pois sairaskohtauksen takia. Uskon, että puhelu oli yhtä tärkeä heille kuin meillekin. Kävelimme rantapromenadia pitkin, ja kaaso W kuvasi meistä videonpätkää merenrannalla samalla, kun puhui puhelimessa kaaso A:n kanssa. Vieraat olivat siirtyneet sutjakkaasti juhlapaikalle, ja meitä odoteltiin jo saapuviksi, joten kuskimme starttasi auton, ja käänsimme nokan kohti Villa Bella Vistaa.

© Katri Haavisto Photography

Juhlapaikalle saapuessa seremoniamestarit sekä häätiimi esittäytyivät, jonka jälkeen bestman P piti maljapuheen. Lyhyttä puhetta seurasi musiikkiesitys, kun Hannun sisko ja kummisetä esittivät Elton Johnin Your Song -kappaleen. Ulkona tuuli todella kovaa, ja seisoskelun loppupuolella käteni hytisivät niin, että jouduin pitelemään morsiuskimppua lasin lähellä, ettei käsieni tärinä näkyisi vieraille. Tuuli ei kuitenkaan haitannut, sillä koko päiväksi oli luvattu vesisadetta, joten olin valmis vastaanottamaan kaiken muun, kunhan aurinko paistaisi ja ulkona pystyisi viettämään aikaa!

© Katri Haavisto Photography

Lyhyen alkutervehdyksen jälkeen siirryimme juhlasaliin. Häätiimi auttoi vieraita löytämään istumapaikkojaan pöytäkartasta, ja osa vieraista tuli onnittelemaan meitä ohi kulkiessaan. Emme pitäneet erillistä onnittelujonoa, sillä se tuntui jäykältä ja kiusalliselta pandemia-aikana. Näin jälkikäteen ajateltuna idea oli hyvä, sillä ihmiset tulivat kyllä päivän aikana juttelemaan sopivan hetken tullen, ja yleensä tuolloin ehti luontevasti rupatella vähän muutakin, kuin “onneksi olkoon” ja “ihanaa kun pääsit paikalle”. Jonossa en välttämättä olisi jäänyt juttelemaan jokaisen vieraan kanssa, eivätkä vieraatkaan välttämättä olisi kokeneet sopivaksi odotuttaa jonottajia kuulumisten vaihdolla. Vieraitamme oli 75, ja laskelmieni mukaan ehdimme kyllä vaihtaa sanasen tai pari jokaisen kanssa päivän aikana.

Sananen kattauksesta. Perjantain koristelusessiossa meni eniten aikaa juhlasalin koristeluun, mutta se oli jokaisen tunnin arvoinen, sillä sali oli todella kaunis! Suunnittelun ehdottomasti paras puoli on nähdä vision heräävän henkiin, ja olin todella suurella innolla odottanut juhlasalin näkemistä valmiina. Kun kaikki oli laitettuna, en olisi halunnut lähteä salista koskaan. Eikä onneksi ihan heti tarvinnutkaan!

© Katri Haavisto Photography

Kun vieraat olivat istuutuneet, seremoniamestarit kertoivat menusta ja ohjeita ruokailuun. Turkulainen pitopalvelu Herkkupiste oli toteuttanut toiveisiimme pohjautuvan menun, jossa oli saaristohenkiset alkupalat, runsas salaattipöytä ja aasialaisvaikutteinen pääruoka. Ruoka oli T Ö R K E Ä N hyvää, ja onneksi saimme nauttia ruoasta myös juhlien jälkeen (jopa kyllästymiseen asti). Moni on sanonut, että ei ole pystynyt nauttimaan ruoasta hääpäivänä jännityksen vuoksi, mutta meillä oli kyllä lautaset kukkuroillaan ruokaa, ja taisimme hakea lisääkin!

Kun kaikki olivat hakeneet ruokaa ja päässeet aloittamaan syömistä, seremoniamestarit kertoivat lisää päivän ohjelmasta ja seuraavista aktiviteeteista. Käytimme kaiuttimilla vahvistettuja mikkejä, jotta vieraat pystyivät syömään ja kuuntelemaan samalla. Ruokailun aikana oli morsiamen äidin puhe, sulhasen kummisedän musiikkiesitys “Nancy Spain”. Näitä seurasi tauko, jonka jälkeen vuorossa oli vieraiden esittely. Leikissä vierailta kysyttiin kysymyksiä, joihin vastattiin kyllä taputtamalla. Yksi kysymyksistä oli, että “Kuka on lukenut Mian hääblogia?”. Taputuksen intensiivisyys selvästi viestitti sitä, kuinka tärkeä kysymys oli vieraille, mikä toi leikkiin hauskaa lisämaustetta!

© Katri Haavisto Photography

Esittelyleikin jälkeen oli jaloittelua, jonka aikana nappasimme muutamia potrettikuvia lähiperheen ja häätiimin kanssa. Olipa ihanaa patsastella häätiimin kanssa ♡ Meidän todellinen unelmatiimi!

© Katri Haavisto Photography

Seuraavaksi vuorossa oli kakun leikkaus. Emme olleet etukäteen osanneet päättää, että polkaisemmeko kakun yhteydessä. Moni tuntuu odottavan perinnettä osana hääjuhlaa, mutta ajatus siitä, että jompikumpi “päättäisi suhteessa kaapin paikan” ei oikein kuulostanut hyvältä kummankaan mielestä. Hetkeä ennen kakun leikkausta Hannu kuiskasi minulle, että minä saisin päättää mitä tehdään! En ehtinyt hirveästi miettiä, joten päädyin improvisoimaan, kun kakun leikkaus koitti. Veistä painaessa Hannu kysyi, että eikö me polkaista, johon vastasin, että ei, sillä me päätetään asioista yhdessä. Lisäsin tosin, että poikkeuksena on sisustus, josta minä päätän, ja polkaisin. Käytän tätä korttia tarpeeksi usein kotona ammattiin vedoten, joten se kelpasi hyvin myös tähän yhteyteen. Sisustuksesta päättäminen on myös ollut todella helppoa, sillä Hannulla on hyvin samanlainen maku kuin minulla. Joka tapauksessa, vieraat saivat viihteensä, ja me saimme pitää päämme!

© Katri Haavisto Photography

Sulhasen isä piti puheen, josta mieleeni on painunut vahvasti hänen toteamuksensa “Onhan näitä juhlia kovasti jo vuosi odotettu”. Puheeseen olisi aikataulumme mukaan kuulunut myös sulhasen isän musiikkiesitys, mutta kun esityksen vuoro tuli, paljastui, että kyseessä olikin paljon suuremmalla porukalla suunniteltu yllätys! Hannun sekä hänen isänsä lisäksi ystävistä ja sukulaisista koostuva viiden miehen kuoro esitti minulle Toivo Kuulan sävellyksen Eino Leinon “Hän kulkevi kuin yli kukkien” -runosta. Herkässä ja liikuttavassa laulussa tuntui piilevän myös mieltä ja sydäntä lämmittävä viesti: tervetuloa perheeseen.

Kakkuherkuttelu keskeytettiin jännittävällä ohjelmanumerolla, josta ei kovin moni vieras etukäteen tiennyt! Merirosvot tulivat ryöstämään juhliin tuodun karkkiarkun, ja kertoivat, että vain oikeilla merirosvoilla olisi oikeus aarteeseen. Lasten tehtävänä oli etsiä aarrekartta, merirosvolaulun sanat sekä karkkiarkun avain, jonka jälkeen he pystyivät kohtaamaan vorot ja todistamaan olevansa myös merirosvoja, jolloin heilläkin oli oikeus aarteeseen. Ystävämme vetivät ryöstön niin hyvin, että selvästi siitä nauttivat niin lapset kuin aikuisetkin! Lapset onnistuivat hankkimaan karkkiarkun takaisin, ja kaaso L sekä W koristelivat arkusta karkkibuffetin!

Samalla, kun lapset olivat ratkaisemassa karkkiarkun ryöstöä, juhlasalissa oli ohjelmaa aikuisille. Ystäväni oli valmistellut meille kenkäleikin, joka kertoi samalla meidän tarinamme (tästä kirjoitan oman postauksen, jos joku muukin innostuu ideasta!). Tämä toimi todella hyvin, ja vieraiden reaktioista päätellen jotkin tarinan osat tulivat heillekin yllätyksenä!

© Katri Haavisto Photography

Kaaso L piti myös maailman hellyyttävimmän puheen, joka on onneksi ikuistettu videolle tsemppipuheeksi aina, kun sitä tarvitsemme. En yleensä tirauta kyyneleitä julkisissa tilanteissa, mutta äitini ja kaason puheiden aikana leukani alkoi toden teolla väpättää, ja sain tarrata sulhaseeni kunnolla, että pysyisin koossa. Mietimme etukäteen, että onko puheita liikaa, mutta nyt yksikään puhe ei kaduta ♡

© Katri Haavisto Photography

Tanssimme häävalssin yläkerran juhlasalissa, jossa olivat myös bändin iltabileet. Olimme aluksi miettineet ulkona tanssimista, mutta tuuli oli sen verran kova, että pelkäsin kylmän puhurin vievän ajatukset muualle. Meidän valssina oli Hannun itse tekemä sävellys, toisena yhteisvalssina oli Liikkuvan Linnan Merry-Go-Round of Life. Kolmantena oli vielä argentiinalainen tango, Por Una Cabeza. Valsseja säestivät vihkimisessä soittaneet Helena Haaparanta sekä Lotta Ahlbeck.

© Katri Haavisto Photography

Seremoniamestarit pyysivät vieraita siirtymään ulos kimpun heittoa varten. Halusimme heittää kimpun yhdessä Hannun kanssa. Kimppu symboloi onnea, joten sen nappaamiseen saivat osallistua kaikki halukkaat. Ajatus oli kaunis ja mielestäni helpotti paineita ohjelmaan osallistumisesta, mutta morsiuskimpun perinteet olivat meidänkin vieraissamme vahvasti läsnä, joten luonnollisesti osalle vieraista kimppu edusti ensisijaisesti toivetta häistä. Olimme floristimme, Lehmuksen Alla -yrityksen Ginan kanssa sopineet, että heittokimppu tehdään morsiuskimppuni hukkakukista. Lisäksi heittokimppu koostui monesta pienestä kimpusta, joten heittäessämme kimpun se hajosi moneen osaan! Tämä selvästi yllätti vieraat, sillä ympärillä kuului kunnon kohahdus, kun kimppu osui takanamme olevaan isoon tammeen, ja pikkukimput satoivat maahan. Moni luuli, että kimppu oli hajonnut, mutta pienempiä nippuja nostaessaan kaikki tajusivat, että ne oli sidottu. Moni vieras sanoikin jälkikäteen, että päivä oli ollut yllätyksiä täynnä!

© Katri Haavisto Photography

Kun minikimput olivat löytäneet onnelliset omistajansa, seremoniamestarit kertoivat, että juhlien virallinen osuus oli nyt päättynyt ja baari oli auki! Seuraavalla kerralla kerronkin rennommasta loppuosuudesta, eli iltabileistä!

Meri, se ikuinen meri

Tilasuunnittelu ja koristeet taitavat olla se minun Iisakin kirkkoni näissä häissä. Kun ammattitautina on visuaalisuus, sitä haluaa (ja vaatii), että tiloissa on miellyttävä olla, ja että juhlatunnelma seuraa vieraita hääpaikan joka kolkkaan. Teemamme ovat merellisyys, lämmin yhteisöllisyys ja tulevaisuus, ja näiden punaisten lankojen ympärille kietoutuvat myös visuaaliset elementit. Meillä on Hannun kanssa selkeä jako: minä ideoin ja suunnittelen visuaaliset elementit, ja hän hoitaa musiikin ja äänen. Päätökset tehdään yhdessä, koska molempia kiinnostaa liikaa Kaikki häihin liittyvä.

Merellisiä hääkoristelutyylejä on tarjolla loputtomiin Pinterestin ja hääblogien maailmassa, mutta monet blogeissa jaetut teemat ovat todella rustiikkisia tai perinteisen laivastohenkisiä sinivalkoisilla raidoilla sekä köysi- ja ajopuuelementeillä, kun taas toisessa ääripäässä ovat boheemit rantahääteemat simpukoilla ja valkoisella hiekalla. Nyt teemoja enemmän tutkittuani voisinkin myöhemmin esitellä erilaisia löytämiäni meriteemoja ja ajatuksia siitä, miten niitä voi kevyesti tuunata omannäköiseksi. Meri on kuitenkin niin ihana ja monipuolinen teema, ja me suomalaiset taidamme olla häpeämättömän ihastuneita isoihin ja pieniin lätäköihin!

Itselleni meren ja veden sävyt ovat aina olleet se juttu, ja sävyissä minua ja Hannua yhdistääkin vahvasti se, että rakastamme sinisiä ja siniseen taittavia sävyjä yli kaiken. Ihastuimme Islannin ja Lofoottien merellisyyteen, ja haluankin hakea inspiraatiota alasalin koristeluun näistä maisemista ja väreistä.

Alakerran valkoisen ruokasalin ikkunoista avautuu kaunis näkymä merelle päin, mutta haluan tuoda meren ulkoa sisälle. Merellisyys saisi näkyä koristeluissa ja kattauksessa hienostuneesti ja modernilla otteella. En tiedä vielä, tulemmeko hyödyntämään hamppuköyttä tai puuelementtejä… Mahdollisesti, jos keksin niihin jonkun hauskan twistin. Yritämme vältellä rustiikkista tunnelmaa, enkä usko että siihen päädytään edes vahingossa, kun juhlapaikka itsessään henkii kaikkea muuta.

Olen luvannut Hannulle, että saliin voi tuoda yhden pienoispurjeveneen, jos löydämme hyvän kandidaatin. Purjevene sinänsä istuu teemaan ja meidän päivään oikein hyvin, sillä kävimme syksyllä purjehduskurssin, ja hurahdimme hommaan ihan kympillä, ja nyt oma pieni paatti siintää haaveissa ♡ Ehkäpä häämatkabudjetti meneekin hääpurjehdukseen! Vitsailin jo häätiimille, että hääkutsuun voisi kirjoittaa “lahjoitus häätilille tai purjevene”, mutta luovuimme tästä ajatuksesta, kun tajusimme, että saisimme varmaan 58 minipurjevenettä tai purjeveneaiheista lahjaa…

Mielestäni yhtä tärkeää, kuin meri itse, ovat myös maisemat meren ympärille. Siksi haluaisin koristelussa näkyvän myös saaristomaiseman silokalliot ja vehreät puut. Rakastan eukalyptuksen muotoa ja raikasta tuoksua, ja haluaisin tehdä salin messinkisistä kattokruunuista eukalyptus-nippujen avulla entistä näyttävämmät.

Mitäs on vielä avoimena alasalin osalta? Hääpöydän takana on tuplaovi ja sen yläpuolella verhotanko, johon saisimme hyvin ripustettua koristeellisemman verhon taustaseinäksi. En ole vielä keksinyt millaisen tekisimme, mutta Mr. ja Mrs. -kyltit olemme sulkeneet pois, sillä ne tuntuvat liian amerikkalaisilta meidän makuun. Kaikista suurin muodonmuutos tehdään tietenkin kattauksen avulla, ja siitä kirjoitankin kokonaan oman postauksen!

Suunnitteleeko joku muukin merellisiä häitä? Miten merellisyys teillä näkyy?

Muinaistulien yö

© Kyle Peyton from Unsplash

En ollut koskaan kuullut muinaistulien yöstä, ennen kuin muutin Turkuun. Koko konsepti sujahti ohitseni ensimmäiset vuodet, kun olin aina viikonlopun muualla. Muinaistulien yö tuntuu tulevan joka kesä vähän yllättäen nurkan takaa, joten en oikein koskaan ehdi valmistautua siihen, vaikka rakastankin juhlan ympärillä liikkuvia arvoja ja tarinoita. Tuikkivien tulten vanat symboloivat yhtenäisyyttä, Itämeren suojelemista, meren kunnioittamista, ja meren kuohuun jääneiden muistamista. Perinteen uskotaan olevan viikinkiajoilta peräisin, ja alunperin rannikkotulilla on turvattu veneiden kulku satamiin. Muinaistulien yönä tuli ja meri kohtaavat saariston kolhituilla rannoilla, ja ikiaikaiset tarut jaetaan seuraavan sukupolven kerrottavaksi. Loppukesän hämärässä illassa sytytetyt kokot ovat paljon dramaattisempia ja hätkähdyttävämpiä kuin kirkkaan alkukesän juhannustulet. Tuulesta voi jo tuntea syksyn hauraan hipaisun.

Muinaistulien yön mystiikka ja tunnelmallisuus ovat asioita, joita haluaisin istuttaa osaksi hääjuhlan iltaamme. Vietimme Muinaistulien yötä yhdessä kaaso W:n kanssa, ja Ruissalossa ulkoilessamme huomasimme sattumalta, että hääpaikan kesäkahvila oli auki!

Nytpä siis siunautui meille spontaani mahdollisuus vierailla hääpaikalla yhdessä, sillä W ei ole käynyt paikan päällä aikaisemmin. Ja ihanaa olikin käydä tiloja kaksin läpi: mikään ei tee suunnittelulle parempaa kuin toinen luova mieli, jonka kanssa voi pallotella ideoita ja ajatuksia!

Nyt, kun suurin osa kalusteista oli kahvilakäytössä, konkretisoitui se, kuinka paljon erilaisia kalusteita on. Kaikkea emme halua ottaa käyttöön, vaan osa kalustosta siirretään pois juhlien tieltä. Tiedän jo nyt, että koristelupäivänä edessä on melkoinen tuolileikki, ja suunnitelmien pitää olla todella tarkat, jotta saamme hoidettua tarvittavat siirrot tehokkaasti pois alta. Varsinainen koristelu voi alkaa vasta sen jälkeen, kun kokonaisuus alkaa loksahdella paikoilleen.

Tällä vierailulla pohdimme erityisesti ulkoalueen valaistusta ja koristelua, mikä onkin osa-alue, johon en ole niin paljon kiinnittänyt vielä huomiota. Olen ajatellut, että en halua satsata ulkokoristeisiin liikaa, koska yksikään vieras ei saa nauttia niistä, jos saammekin koko kesän pahimman sadepäivän. Mutta nyt hieman innostuin siitä ajatuksesta, että toisimmekin muutamia koristevalonauhoja sekä ulkotulia luomaan tunnelmaa juhlan kääntyessä iltaan.

Kaiku jälleen kerran todisti merenrannan valokuvauksellisuuden, mikä sai entistä enemmän toivomaan, että hääpäivän sää olisi meille suosiollinen! Rantatöyräälle oli jo kasattu muinaistulien kokko valmiiksi, ja aloimmekin pohtia kokon tuomista juhlan iltaosioon. Aurinko laskee elokuussa ennen kymmentä, mutta onko illalla tarpeeksi hämärää, jotta tulen läsnäolo tekisi vaikutuksen? Ja tietenkin pitäisi vielä selvittää onko kokon sytyttäminen sovittavissa tilan omistajan kanssa…

Emme jääneet odottamaan päivän kokon sytyttämistä, vaan Muinaistulien yön vietimme Naantalissa. Opin myös sen, että ihmisillä on tapana kuljettaa omia lyhtyjä, kynttilöitä tai valoja mukanaan osana Muinaistulien yön juhlaa. Aivan ihana idea, jota olisi hienoa tuoda myös hääjuhlan iltaan!

Kesävierailu hääpaikalla

Villa Bella Vistassa on avattu kesäkahvila, ja riensimme tietenkin pää kolmantena jalkana katsomaan, miltä huvila näyttää nyt kesäisemmässä valossa! Edellisestä vierailusta on vierähtänyt jo useampi kuukausi, joten nyt huoneita kävi läpi kuin uusin silmin ja ajatuksin.

Lehtien läpi siivilöityvä kesäaurinko imarteli rakennuksen julkisivua, ja loi siihen kauniita valokuvioita. Vihreä väri ei näyttänyt ollenkaan niin pahalta, kuin mitä helmikuisessa illalla pelkäsin. Valo vaikuttaa kyllä sävyihin niin paljon, että pitänee vierailla huvilassa vielä elokuun aikana katsomassa miltä silloin näyttää. Nyt kiinnitimme enemmän huomiota kaikkiin koristeellisiin yksityiskohtiin, joita ei edellisellä talvivierailulla tullut erottaneeksi. Pihalta bongasimme valkoisen metallisen vihkikaaren, jota voimme hyödyntää juhlissa esimerkiksi photo boothissa!

Rannan kiviterassi on täydellinen ohikulkevien laivojen bongailuun! Uskon, että sään sen salliessa useampikin vieras viihtyy terassilla nauttimassa saariston maisemista. Kiviportaita pitkin pääsee aivan veden äärelle, missä voi ottaa ihania rantakuvia ja järjestää lapsille aarteen etsintää! Vierailumme aikana Tukholmasta saapuvat Siljan ja Viikkarin iltalaivat lipuivat ohitse.

Aulassa pidetään poikkeuksellisesti mattoja suojaamassa lattiaa. Värimaailma ja kalustus on aivan nappiin meidän teeman kanssa, ja olen todella iloinen, että vieraat astuvat ensimmäisenä tähän huoneeseen! Sisustus läpi koko huvilan on hyvin jugend- ja art nouveau -henkistä, mikä luo kiinnostavia yksityiskohtia kaikkiin huoneisiin.

Valkoinen alasali on edelleen suosikkejani. Kalustus on nyt kesäkahvilan mukainen, ja omistajilla on sisustuspuoti, jonka tuotteilla he ovat koristelleet tilat, mutta meille on monesti sanottu, että voimme siirtää kalusteita meille mieluisiin paikkoihin. Esimerkiksi matot voi salista ottaa pois, niin kuin uskon meidänkin tekevän, sillä punaista emme tule juurikaan käyttämään. Messinkiset valaisimet ja verhojen murrettu vihreä aksentti sen sijaan sopivat hyvin hakemaamme tyyliin. Tämä oli iloinen yllätys, sillä en enää muistanut tarkkaan eri huoneiden kaikkia sävyjä ja yksityiskohtia.

Bar Arthur on sisustuspuodin sydän, ja tällä hetkellä täynnä myyntituotteista, jotka luonnollisesti siirretään häiden ajaksi muualle. Pidän edelleen tummasta puusta ja näyttävästä baarikalusteesta, joka avautuu heti ensimmäisenä ovelta. Huone henkii tunnelmallista 20-luvun henkeä, ja on muista alasalin huoneista mielestäni hyvällä tavalla omaperäinen. Baarin suhteen haluaisin kehitellä jotain erityistä, mutta annan ideoiden vielä muhia päässä.

Alakerran ylitsepääsemätön suosikkini on meren puolelle avautuva kuisti! Korkeat ikkunat päästävät valon sisälle, ja huomasin ainakin kesäkahvilavieraiden hakeutuvan joko tänne tai pihaterassille nauttimaan auringosta. Voi olla, että osa vieraista istutetaan tänne, mutta olen myös miettinyt, keksisimmekö huoneelle jonkin oman käyttötarkoituksen, jolloin kaikki vieraat voisivat päästä nauttimaan sen kauneudesta? Kuistilta on suorin reitti pihalle, joten uskon sen olevan suosittu juhlien aikana.

Ihaninta huoneissa on yksityiskohtaiset tapetit ja koristeelliset huonekalut. Jokaisessa huoneessa on jotain omaa ja erilaista. Alakerran valkoinen sali kuitenkin rauhoittaa erilaisia tunnelmia ja sisustuksia niin, että ne eivät kuormita minimalismia kaipaavaa, skandinaavista mieltä.

Yläkerrassa sen sijaan on pähkinä tai pari purtavaksi. Yläsalia olimme ajatelleet iltabilepaikaksi, ja keltasävyinen huone sopiikin sympaattisesti illan juhliin, mutta salin kalustus pitäisi riisua melkein minimiin. Kotoisat (vaikkakin kauniit) kalusteet eivät mielestäni herätä bilefiilistä. Tilalle tarvitsee rakentaa juhlallinen tunnelmavalaistus sekä järjestää ohjattavia valoja bändille, jotta saadaan juhlatunnelma nousemaan kattoon!

Yläkerran aula ja huoneet sen sijaan tarvitsevat hillitsevää otetta. Yläkerran kahdelle muulle huoneelle, joiden aksenttisävyt ovat sininen ja violetti, emme ole vielä päättäneet käyttötarkoitusta, mutta voi olla, että niitä pyhitetään yksityiskäyttöön esim. bändin takahuoneeksi, morsiamen ehostautumishuoneeksi, lastenhoitohuoneeksi tai varastoksi kalusteille, jolloin ne eivät ole kovin relevantteja koristelun kannalta. Kummassakin huoneessa on kauniit tapetit, mutta ne hukkuvat muiden värien ja kuosien taakse.

Aulan teemavärinä on pinkki, joka ei oikein mitenkään päin sujahda meidän teemaamme. Kalusteissa on kauniit puuterimaiset ja murretut sävyt, mutta ne eivät nouse esiin vihreiden verhojen ja pinkkien seinien rinnalla. Yläaula on yksi niistä tiloista, joissa haluan koristelulla kääntää tunnelman toisenlaiseksi. Ehkä seinän voisi peittää jollain? Tai siirtää vieraiden huomion muualle? Yläaulaan tulee paljon valoa isoista ikkunoista, mikä tekisi siitä mieluisan paikan jutusteluun tai pienten kirjoitustehtävien tekemiseen.

Yläsalin välittömässä läheisyydessä on terassi, josta avautuu upea näköala merelle. Ulkokalusteet ovat rennot ja tyylikkään hillityt, uskon, että tänne eksyy vieras jos toinenkin huilaamaan ja rupattelemaan iltabileiden tuiskeessa.

Toisella vierailulla kiinnitin enemmän huomiota tapettien sävyihin ja kuviointiin, ja mieleeni juolahti ajatus siitä, että tapeteista ottaisi inspiraatiota häiden graafiseen ilmeeseen. Se voisi nivoa häät ja paikan vielä tiiviimmin yhteen, etenkin, kun molemmat tykkäämme jugendin koristeellisuudesta yhdistettynä tarinoihin ja perinteisiin.

Toinen vierailukerta selkeytti ajatuksiamme entistä enemmän, ja tilojen pikkuhiljaa tullessa tutuiksi alan nähdä suunnittelua kaipaavat haasteet, sekä ne tilat, joihin ei tarvitse juurikaan lisätä mitään. Haluan käydä huvilassa vielä elokuun aikana, jotta näkisimme valotilanteen mahdollisimman oikeanlaisena. Siihen mennessä olisi myös hyvä olla ensimmäisiä ideoita ja ajatuksia tilojen koristelun suhteen, jotta voimme samalla tutkia sitä, mikä on mahdollista vanhan arvorakennuksen puitteissa.

Kaiken kaikkiaan jälkitunnelma vierailun jälkeen oli molemmilla innostunut. Päälinjat ovat kunnossa, kaiken muun voimme fiksata meille mieleiseksi, tällä paletilla saamme kasaan ihanat häät! En malta odottaa, mutta olen kyllä iloinen siitä, että on vielä hyvin aikaa suunnitella 😀

Hääpaikka valittu – ja varattu!

Whoop whoop! Hääpaikaksi valikoitui Ruissalossa sijaitseva Villa Bella Vista. Hannu ihastui tähän juhlapaikkaan ensisilmäyksellä, ja kieltämättä pystyin kyllä itsekin näkemään sieluni silmin, kuinka pehmeä kesävalo tulvii korkeista ikkunoista valkoiseen juhlasaliin. Meren välitön läheisyys oli ihanaa, ja kuulimme, että isot laivat kulkevat mitä todennäköisimmin rannan ohi juhlapäivän aikana. Siinä, jos missä turkulainen kokemus ulkopaikkakuntalaisille!

Marjutin kanssa keskustelut ovat sujuneet hyvin, ja kuten sanoinkin edellisessä postauksessa, oli sydäntä lämmittävää huomata, että Bella Vistan omistajat todella välittävät pitsihuvilasta. Cateringin valintaan saimme myös suuntaviivoja, sillä juhlapaikalla voi sen itse päättää, mutta Bella Vistan omistajat tekevät yhteistyötä Herkkupisteen ja Ahoska Cateringin kanssa, ja suosittelivat luonnollisesti valitsemaan jommankumman näistä ehdokkaista. Ruissalossa toimivan Herkkupisteen menua ehdimmekin käväistä maistamassa aiemmin keväällä, siitä kerron lisää myöhemmin.

Itse tykkään kovasti siitä, että huoneet ovat erityylisiä ja persoonallisia, mutta kuitenkin valkoinen sali on hyvin skandinaavinen ja pelkistetty tila, josta on helppo tehdä omannäköisensä. Baarihuone on nimetty Bar Arthuriksi, ja nimileikki loksahtaa meidän käyttöön aika hyvin, koska asumme tällä hetkellä Turun Port Arthurissa! Kauniisti veistetyt kalusteet luovat nostalgisen kapakkatunnelman. Aulassa on hauska, sinisävyinen linoleum-lattia (kuvissa suojattu räsymatoilla remontin takia), mieleeni painui erityisesti koristeellinen porraskaide, joka johdattaa yläkerran keltaiseen saliin. Kaiken kaikkiaan pitsihuvilassa on loputtomasti kauniita, huolen viimeisteltyjä yksityiskohtia, joita uskon vieraiden mielellään tutkivan hääpäivänä taloa kierrellessään. Vielä hääpäivän kalustus ja koristeet, niin voilà!

Hirmuisen jännittävää ajatella, että paikka on nyt lyöty lukkoon ja varaus tehty! Moni asia suunnittelussa voi nyt liikahtaa eteenpäin, kun tiedämme mitkä ovat juhlien raamit. Juhlapaikka määrittelee kuitenkin paljon siitä, millaista tunnelmaa voidaan hakea, paljonko kutsua vieraita ja mitä tehdään itse tai mitä tilataan valmiina.

Bella Vistan sivuilla on hyvin tietoa paikan historiasta, sekä tietenkin pohjapiirustukset! Moni ei varmaan pohjia nähdessään kilju riemusta, mutta käteni suorastaan syyhyävät päästä jo mitoittamaan pöytäjärjestystä, ja miettimään parasta pohjaratkaisua. Mielestäni toimiva pöytäkartta on myös juhlamme haasteita, sillä tila ei ole jättimäinen halli, vaan maltillisen kokoinen sali, ja on tärkeää, että juhlavierailla on riittävästi tilaa liikkua salissa silloinkin, kun se on täynnä juhlijoita. Kuinka monta vierasta saliin ja sen viereisiin huoneisiin uskaltaa mahduttaa? Pohdinnan alla ovat myös akustiikka, ja se, kuinka lämpimäksi sali heittäytyy elokuisena kesäpäivänä. Näitä asioita ehtii onneksi selvittää, ja myös ennakoida hyvässä pohjassa!

Siitä täytyy erikseen kehua, että sivuilla on tehty valmiita pöytäjärjestysehdotuksia 60-110 hengen seurueille, ja oheen listattu käytettävissä olevien pöytien koot ja määrät. Näistä tiedoista on varmasti paljon apua, vaikka ei pohjia olisi niin tottunut pyörittelemään. Voitte olla varmoja, että palaan takaisin pohjien äärelle myös täällä blogissa, jahka alan pallotella pöytäkarttaa!

Nyt, kun juhlapaikan varaus on taputeltu, olemme siirtyneet jo uusiin polttaviin puheenaiheisiin: vihkiminen (kirkossa, juhlapaikalla vai jossain muualla?), häävalokuvaajan ja hääbändin järjestäminen sekä catering-palvelun varaaminen. Catering-palvelun varaamiseen tuntuu liittyvän myös loputon lista lisäkysymyksiä: millainen menu? Tarvitaanko yöpalaa? Tuleeko kakku muualta? Mitä tehdään itse, vai tehdäänkö?

Hetkeksi suljen valintojen viidakot mielestäni ja huokaisen, että en malta odottaa ensi vuoden kesää ♥